Aamulla herätessäni satoi vettä ja toivoin, ettei sade kestäisi kauaa, sillä halusin päästä viimeisenä päivänä ajoissa projektiin. Sateen tauottua puoli kymmenen aikoihin soitin Hassanille ja varmistin, että hän oli tulossa. Hyppäsin bodan kyytiin banaanikakku toisessa kainalossa ja Hassan ajoi hieman eri reittiä, sillä yöllinen rankkasade oli tehnyt teistä entistä mutaisemmat. Jäin aikaisemmin pois kyydistä ja kävelin loppumatkan eikä bodalla kyllä olisi ollut mitään asiaa sille tielle. Iren tuli vastaan kantaen Tracya (olin eilen kuullut nimen väärin), sillä tämä arviolta kahdeksan kuukauden ikäinen tyttö vauva ei syönyt kunnolla ja oli muutenkin apaattinen. He olivat menossa Mulagon sairaalalle ja tulisivat takaisin joskus iltapäivällä. Eilisistä keskusteluista johtuen työnjako oli hieman muuttunut, sillä kivutessani rinnettä ylös talolle huomasin Rehemin pesevän pyykkejä vanhempien tyttöjen kanssa ja löysin Susanin sisältä huolehtimassa vauvoista. Pienimmät olivat Rebeccan kanssa keittiössä ja yritin kysellä Rebeccan uudesta koulusta, mutta sain melko lyhyitä vastauksia. Kun hän lähti valmistautumaan kouluun lähtöön, annoin hänelle palan kakusta, sillä hän tulisi koulusta vasta illalla minun lähtöni jälkeen. Menimme samaa matkaa toimistolle, sillä halusin siirtää kuvat toimiston kamerasta muistitikulleni. Siinä sitten tovi vierähtikin, koska kameran muistikortilla oli virus, joka esti tiedostojen avaamisen. Lopulta kahden eri virustorjuntaohjelman skannauksen jälkeen tiedostot aukesivat ja sain minun aikanani otetut kuvat siirrettyä. Susan tuli toimistolle tuomaan erokirjettään ja jäi keskustelemaan asiasta Paddyn kanssa, kun minä lähdin takaisin talolle. Siellä toinen kaksosista oli herännyt kesken unien ja huusi sängyssä. En tunnista pojista kumpi on Kato ja kumpi Waswa, koska ovat aivan identtiset ja toisekseen ei kukaan muukaan tunnista, niin vaikea kysyä keneltäkään. Poika rauhoittui, kun otin hänet syliini ja jatkoin Jessican kanssa aloittamaamme ristipistotyötä. Tein vaikeimman osan loppuun, jotta tytön olisi helpompi jatkaa työtä. Rehem toi vauvojen maidot, mutta kaksoset eivät olleet vielä nälkäisiä. Matiakselle ruoka kuitenkin maistui ja iso pullollinen maitoa upposi pienen pojan mahaan.

Lounasaika tuli yllättäen, kun Hajarah toi Susanille Margaretin annoksen. Margaret on yksi syötettävistä, sillä makuuasennosta ei tytön onnistu itse syödä. Pienimmät olivat jo annostensa kimpussa, kun menin keittiölle hakemaan omaa annostani. Tänään ruuaksi oli projektin ruuista minun lemppariani, riisiä ja hernekastiketta. Syötyäni menin viihdyttämään kaksosia, jotta Susan saisi myös syötyä. Kello läheni jo kahta ja sanoin Rehemille, etten ehdi kylvettää lapsia tänään, sillä evaluaatio oli sovittu kahdeksi. Claire oli tullut UPA:n toimistolta pitämään evaluaation ja paikalla oli myös orpokodin johtajat Daniel ja Ruth. Vapaaehtoisjaksoni palaute heidän puoleltaan oli todella positiivista ja etenkin kiittelivät, että olin kertonut puolueettomasti mitä talolla käytännössä tapahtuu etenkin Susanin ja Rehemin välillä, mutta myös muista asioista, joihin tulisi kiinnittää huomiota. Daniel pahoitteli, että oli ollut koko kolmen kuukauden ajan todella kiireinen eikä ollut ehtinyt paneutumaan vapaaehtoiseen. Sillä kotikäynnit jäivät lopulta tekemättä eikä Danielilla ollut aikaa näyttää mitä muita projekteja heillä on menossa kuntatasolla. Myöskään viikoittaiset palaverit eivät toteutuneet, mikä ainakin alkuun teki tehtävien etsimisestä hankalaa. Lasten osalta oma kokemukseni projektista oli oikein onnistunut, mutta henkilökunta ongelmat tekivät etenkin loppuajasta hieman nihkeää. Tekemistäkin olisi voinut olla enemmän, mutta se oli vajaan perehdyttämisen seurausta. Loppujen lopuksi kokemus oli kuitenkin antoisa ja oltuani ensimmäinen suomalainen vapaaehtoinen projektissa taisin jättää hyvän kuvan suomalaisista ;) Vaikka Claire alkuun sanoikin, että tarkoituksena olisi pitää lyhyt evaluaatio, sillä Danielilla oli kiire seuraavaan tapaamiseen, mutta hyvä tovi keskustellessa kuitenkin vierähti. Saatuamme palaverin loppuun hain ylhäältä kassin, johon olin valinnut lapsien tekemistä matkamuistoista mieluisat ja Ruth hinnoitteli ne. Olin yllättynyt, kun heidän hintansa olivat markkinahintoja alhaisemmat ja mielestäni on kivempi tukea omaa projektia.

Mennessäni takaisin talolle lapset olivat jo kylpeneet ja välipalapuuron jälkeen menimme sisälle piirtämään. Myös Iren tuli Tracyn kanssa sairaalalta ja tyttö oli todella väsynyt. Piirsimme koko porukalla ja myös toimiston väki oli tullut ylös talolle. Huomasin, että jotain oli tekeillä, kun Timothy pyysi lapset ruokailuhuoneeseen. Keräsin Eridadin kanssa piirustustarvikkeet kasaan ja liityimme muiden seuraan. Minulle oli varattu tuoli lattialla istuvien lasten keskeltä ja Timothy toimi seremonia mestarina. Hän toivotti kaikki tervetulleeksi minun läksiäisiini ja pyysi kuoroa esiintymään. Suurin osa kuoroon kuuluvista lapsista oli palannut jo kouluun ja vain kolme jäsentä oli paikalla. Nämä kolme osasivat kuitenkin todella laulaa ja silmät kostuivat jo ensimmäisen kappaleen aikana. Lasten päätettyä esityksensä Hajarah kiitti minua kaikkien lasten puolesta, jonka jälkeen Ruth piti pienen puheen ja antoi minulle läksiäislahjaksi värikkään paidan, joka kuvasi mielestäni hyvin Ugandalaista kulttuuria. Laitoin paidan päälleni ja Ruth pyysi minua sanomaan muutaman sanan ja muutamaan se todellakin jäi, sillä olin liian liikuttunut tilanteesta. Seuraavaksi Timothy pyysi minua menemään polvilleni matolle, jotta voisivat kaikki rukoilla puolestani asettamalla kätensä pääni päälle. Rukouksen ja laulujen jälkeen hyvästelimme halaamalla kaikkia. Lapset olivat saman tien lähdössä omille teilleen, mutta pyysin kaikkia vielä jäämään ryhmäkuvaan, minkä jälkeen hain leipomani banaanikakun ja jaoin kaikille palat.

Olin ihmetellyt miksei Rehema ja Olivia olleet paikalla, mutta syy selvisi, kun Oscar alkoi kantaa ruokalautasia lapsille. Läksiäisten kunniaksi päivälliseksi oli riisiä ja lihaa. Lihaa ei tosin ollut kullakin kuin kaksi pientä palaa, mutta ensimmäistä ja valitettavasti viimeistä kertaa minun aikanani. Syötyämme jaoin loput kakusta ja kiittelin vielä kaikkia unohtumattomasta kolmesta kuukaudesta. Annoin piirustustarvikkeet Irenellle, jotta hän voisi piirtää aina silloin tällöin lasten kanssa. Ruth tarjosi minulle kyydin kotiin ja keräsin nopeasti tavarani, sillä olivat lähdössä saman tien. Viimeiset heipat lapsille ja kyyneleet nousivat uudestaan silmiin, kun lapset huusivat perääni: "See you tomorrow!". Tuskin tarvitsee edes todeta, että afrikkalaiset lapset veivät sydämeni ja ikävä tulee. Alkumatkan hiljaisuus rikkoutui naurun purskahdukseen, kun vastaan käveli nuorimies, jonka mustassa T-paidassa oli isolla tekstillä: "Make love not babies". Sopi jotenkin todella hyvin tilanteeseen ja hieno päätös minun vapaaehtoisjaksolleni. Kuljettaja, jonka nimeä en kolmen kuukauden aikana ehtinyt oppia, vei ensin Ruthin kotiinsa ja sen jälkeen minut. Timothy ja Oscar jäivät vielä kyytiin minun jäädessäni kyydistä. Guesthousella oli taas todella hiljaista, vaikka Anna ja Noriko olivatkin kotona. Tullessani suihkusta kuulin jonkun koputtavan ikkunaani ja huhuilevan Aunt Tuulia. Vain projektissani minua kutsutaan tuolla nimellä, joten olin ihmeissäni kuka ulkona olisi. Puin nopeasti ja menin ulos ja huomasin, että Helen oli tullut käymään seitsemänvuotiaan poikansa kanssa. Hän halusi tulla sanomaan heipat ennen kuin lähden, sillä tiesi, että läksiäiseni projektissa olivat tänään. Poika oli tullut lomaksi kotiin ja sen takia Helen oli myös kotona. Koulu jatkuisi kuitenkin maanantaina, joten myös Helen palaisi sitten orpokodille vielä kahdeksi kuukaudeksi hommiin. Oikein iloinen yllätys ja kerroin tilanne päivityksen projektista. Helenin lähdettyä iltaani ei kuulunut mitään ihmeitä. Kävin projektista saamani kuvat läpi, kun olin ensin poistanut myös tikulleni eksyneen viruksen. Täällä tuntuu kaikkien paikallisten koneella olevan jonkinlaisia viruksia ja siten kulkeutuvat aina muistitikulla seuraavalle. Jotenkin epätodellinen fiilis, kun ajattelen projektin olevan osaltani ohi. En voi uskoa, että kolme kuukautta meni jo. Onneksi kahdeksi viikoksi vielä kivaa tekemistä ja maanantaina aloitan vapaaehtoistyöt eläintarhassa. Siellä olisi tarkoitus olla viisi päivää ja sen jälkeen suunnata vielä reissun päälle.