Kylläpä valkkari maistuikin hyvälle, kun viimeksi kaksi kuukautta sitten olen juonut viiniä. Ilta meni kivasti Lean synttäreillä ja tarjoilut oli herkulliset - ruokaa oli enemmän kuin jaksoi syödä. Kakkuakaan ei sovi unohtaa, vaikka ei ollutkaan yhtä iso kuin minun synttärikakku ;) Yöunet jäivät lyhyiksi, kun nukkumaan meno vierähti keskiviikon puolelle ja yöllä oli kovin myrsky tähän mennessä, jonka seurauksena aamulla huoneen lattialla oli iso vesilätäkkö. Melko kostea yö ja aamulla olisi todella nukuttanut pidempäänkin. Cissy lupasi sanoa toimistolle pienestä vesiongelmasta ja toivottavasti joku tulee tukkimaan ilmanvaihtoaukon. Hassan oli tänään ajoissa ja tällä kertaa tiskit odottivat vielä tiskaajaa. Tiskien jälkeen menin auttamaan Susania pyykkien kanssa ja ripustaessani vaatteita kuivumaan huomasin pusikossa kameleontin! Onneksi kamera oli matkassa ja sain ikuistettua tämän pienen olion.

Paddy esitteli uuden työntekijän, joka tulee työskentelemään talolla sekä toimistolla Samalien tehtävissä. Keskustelimme myös hygienia-asioista ja vaikutti jopa siltä, että pientä toivoa vessojen suhteen on havaittavissa. En tosin ymmärtänyt kaikkea, kun Paddy,minä ja uusi työntekijä Mak puhuimme englantia, mutta Susan puhui lugandaa. Ainakin pyykkien jälkeen Susan otti asiakseen pestä kaikki potat. Pienimpien nukkuessa päiväunia minulla oli luppoaikaa ennen lounasta enkä taaskaan keksinyt mitään järkevää tekemistä. Kun lapset heräsivät, oli lounaan vuoro. Kärpäsiä on ilmestynyt viikon sisään aivan älytön määrä ja lapset söivät rakenteilla olevan talon verannalla, kun siellä niitä oli hieman vähemmän. Charlesille ja Samille ei ruoka maistunut, kun molemmat olivat kuumeessa. Charles oli käynyt maanantaina lääkärissä ja hänellä oli todettu malaria, mutta lääkkeitä hän ei vielä ollut saanut. Poika oli todella itkuinen koko ajan ja aivan tuli kuuma, mutta sormet ja varpaat jääkylmät. Olisi halunnut olla koko ajan sylissä ja aina, kun menin tekemään jotain muuta, alkoi itkeä. Sam puolestaan olisi halunnut vain makailla paikoillaan. Kun kaikki olivat syöneet, kylvetin lapset. Susan ei halunnut kylvettää lapsia auringon paisteessa, mikä ei minua haitannut. Olin etsinyt vaatteet valmiiksi ja Susan hoiti pukemisen. Rasvasta ei ollut edelleenkään kenelläkään havaintoa, joten jäi tänäänkin välistä. Charlesin ja Samin kylvettäminen ei ollut mukavaa, kun molemmat kärsivät ilmiselvästi korkeasta kuumeesta. Kun kaikki oli puhtaita, Rehem komensi lapset keittiön verannalle odottamaan vellin valmistumista. Ehdotin, että ainakin Sam olisi viety nukkumaan sänkyyn, kun nuokkui kovin väsyneen oloisena, mutta jostain syystä ei käynyt. Myös Helen oli kipeänä ja ilmeisesti hänellekin oli noussut kuume. Kun olin jälleen pelastanut Matiaksen kuumasta kapalosta, hieman vähempään peittelyyn soitin Hassanin hakemaan. Menin odottamaan kyytiä toimistolle, koska lasten piti istua hiljaa verannalla Reheman silmä alla eikä minua siihen tarvittu ihmettelemään. Sanoin Paddylle myös Helenin olevan kuumeessa, kun hän oli ajatellut Helenin käyttävän Samia malariatesteissä. Paddy päätti lähteä viemään sekä Helenin että Samin testeihin ja kävin sanomassa asiasta Helenille.

Odottelin Hassania melkein tunnin ja väsymys oli melkoinen. Todella tynkäviikko projektissa, mutta on kuitenkin poikkeuksellista. Pyörähdin nopeasti guesthousella ennen kuin otin matatun Kampalaan, koska olin sopinut tapaavani Julen ja Sofian siellä. Liikenneruuhka oli tukkinut liikenteen Kampalan päässä ja hyppäsin kyydistä aikaisemmin, sillä yksikään auto ei liikkunut mihinkään. En ollut aivan kartalla, mutta hortoiltuani jonkun aikaa pääsin selville sijainnistani. Kävellessäni uudelle taksiparkille, jossa olimme sopineet tapaavamme, ostin matkalla käytetyt tennarit ja kävin automaatilla. Mukaan ottamani lenkkarit vetelee viimeisiään ja niiden matka päättyy tänne. Saa nähdä kuinka kauan nämä kestävät, mutta eivät ainakaan olleet kalliit. Tänne pölyyn ja mutaan, kun ei mitään uusia kenkiä viitsi ostaa. Kampalassa oli taas melkoinen härdelli ja monen puhelun jälkeen löysimme vihdoin toisemme. Otimme bodat bussiterminaaliin ja polvet olivat taas vaarassa, kun bodakuski puikkelehti pienistä väleistä. Jule näytti minulle hänen käyttämänsä yhtiön toimiston ja menin ostamaan lipun. Lähden huomen aamulla Ruandaan viikonlopuksi ja tulen takaisin maanantaina. Tällä kertaa matkustan yksin, mutta menen paikallisen vapaaehtoisen Teon sukulaisen luo, joten ei tarvitse yöpaikkaa miettiä. Bob on myös luvannut toimia minun oppaana ja tarkoituksena olisi käydä ainakin joukkosurman muistokeskuksessa. Itse asiassa nyt huhtikuussa tapahtuneesta tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta, joten keskus on avoinna myös pääsiäisenä. Vähän jännittää yksin matkustaa, mutta kaikki ovat sanoneet Ruandan olevan hyvin erilainen Ugandaan verrattuna ja ettei yksin matkustaminen ole ongelma. Ja nimenomaan positiivisesti erilainen, sillä Ruanda on paljon siistimpi ja kehittyneempi kuin muut Itä-Afrikan maat. On kyllä mielenkiintoista nähdä tämä ero ja majoittua paikallisessa perheessä. Saatuani lipun otin bodan takaisin Nansanaan, kun Jule ja Sofia jatkoivat matkaa vielä mishmashiin syömään ja istumaan iltaa. Tavarat olisi pakattuna ja vielä pitää yrittää saada joku bodakuski hakemaan minut aamulla kuudelta. Reissua reissun perään ja kuulumisia päivittelen ensi viikolla!