Aamulla Hassan tuli poikkeuksellisesti sovittuun aikaan ja pääsimme saman tien lähtemään. Vietyäni reppuni sisälle menin auttamaan Susania, joka oli jo aloittanut pyykkien pesun. Urakka oli nopeasti tehty ja vein Samin päiväunille. Joimme kupilliset teetä ja yksi tytöistä oli tehnyt aamulla chapateja, joita söimme samalla. Sam nukahti nopeasti ja kävelyharjoitukset olivat tainneet viedä pojalta voimat. On ollut ihana huomata, kun hän on alkanut myös juttelemaan ja kikattelemaan eikä ole enää niin surullisen ja voimattoman näköinen. Kun olimme pitäneet teetuokiomme, tiskasin Susanin astiat, sillä hän haluaa pitää omat astiansa huoneessaan. Laittaessani pienimpien sänkyihin puhtaita lakanoita, alkoi sataa ja kiiruhdin keräämään pyykkejä. Wakisossa ei ollut satanut moneen päivään ja vesi alkoi olla kortilla, joten sade oli tervetullut. Keräsimme saavit räystäiden alle, jotta vesi saataisiin talteen. Harajah tuli pyytämään minua kortin peluuseen, kun olin katsomassa Matiasta. Poika oli herännyt ja viihdytin häntä samalla, kun pelasin muiden kanssa eilistä korttipeliä. Yllätyksekseni kaikki kortit oli vielä tallella ja lapset olivat oppineet jo taktikoimaan. Pelasimme lounaaseen asti, joka tuli mielestäni tänään nopeammin kuin aikaisemmin. Ennen lounasta kylvetin Matiaksen, sillä oli päättänyt antaa minulle vielä lisä tekemistä. Pojalla ei ollut vaippaa, joten onneksi olkoon huomiselle pyykkien pesijälle. Pesun jälkeen Matias jäi tyytyväisenä pötköttelemään sänkyyn, kun menin syömään jo jäähtynyttä lounasta. Tänään poshon kaverina oli hernekastiketta, joka maistuu huomattavasti paremmin riisin kanssa.

Lounaan jälkeen kylvetin lapset ja vanhemmat kiirehtivät kotitöidensä kanssa, jotta pääsisimme lähtemään jalkapallokentälle. Susan huolehti pienimpien pukemisesta, kun minä yritin selvittää ketkä olivat lähdössä mukaan. Lähteminen olikin varsin hidas prosessi, sillä osalla oli kotityöt vielä kesken ja suurimmalla osalla oli kengät hukassa. Loppujen lopuksi kaikille ei löytynyt lenkkareita, enkä voinut mennä varastolta katsomaan, kun Rehem oli ottanut avaimen mukaan lähtiessään asioille. Juliuksen kengissä ei ollut nauhoja ja hän oli ratkaissut ongelman sitomalla kengät jonkin kasvin juurella. Hain sisältä pienistä lenkkareista nauhat, jotta kengät pysyisivät hieman paremmin jalassa. Harmillisesti Aneten piti jäädä keittiöön valmistelemaan päivällistä eikä hän päässyt mukaan. Muutama muukin tyttö päätti jäädä talolle, mutta jostain syystä he eivät kuitenkaan voineet kokata. Kun kaikki olivat valmiita, lähdimme kävellen kohti pelikenttää. Meitä oli kymmenen hengen porukka ja koska Daniel ei ollut paikalla, en voinut täyttää mitään lomaketta, että olimme menossa eikä vartija sellaista kyllä kysellytkään, kun sanoin vieväni lapset jalkapallokentälle. Paikka ei ollut kaukana ehkä noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ja vieressä olevalla alakoululla oli tunnit vielä menossa. Kenttä oli yllättävän iso, mutta melko epätasainen ja ruoho pysyi kurissa lehmien ja vuohien ansiosta, joten lantakasoja sai väistellä. Muitakin lapsia oli kentällä ja ehdotin, että pelaisimme yhdessä. Alku ujostelun jälkeen peli lähti kuitenkin käyntiin ja pelasin itsekin mukana. Jalkapallo ei kyllä vieläkään ollut minun juttuni, joten lasten päästessä vauhtiin päätin jäädä katsojan rooliin. Enpä kyllä muista milloin olisin viimeksi jalkapalloa pelannut, kun en oikein koskaan ole joukkuelajeista tai ylipäätään koululiikunnassa olevista lajeista ollut kiinnostunut. Olin ottanut kameran mukaan ja sainkin ihan kivoja kuvia.

Kentän laidalle kertyi pikkuhiljaa muutakin yleisöä ja ainoana muzunguna vein pienten lasten huomion. Tunnin kaikki jaksoivat pelata täysiään ja huomasin, että suurin osa oli luopunut kengistään jossain vaiheessa peliä. Tytöt kyllästyivät pelaamiseen ensimmäisenä ja pitivät juoksukisoja kentän reunalla. Pikkuhiljaa pojatkin hiipuivat ja ehdotin kotiin lähtemistä. Yllättäen ideani ei saanut kannatusta ja halusivat pelata vielä hetken käsipalloa. Kun kentällä alkoi kylän poikien välinen jalkapallo-ottelu, pääsimme lähtemään. Soitin Hassanille ja hän sanoi jo odottavansa minua orpokodilla. Tällä viikolla olin joka päivä lähtenyt neljältä, joten hän ilmeisesti ajatteli minun lähtevän tänäänkin samaan aikaan, vaikka olin aamulla sanonut soittavani hänelle, kun olen valmis. Hoputin uupuneita pelaajia ja kotimatka sujui huomattavasti hitaammin, kuin kentälle meno. Sain kaikki lapset ehjinä takaisin ja haettuani reppuni sisältä hyppäsin bodan kyytiin. Jätin ostamani jalkapallon lapsille ja pyysin, että pitäisivät hyvää huolta pallosta. Illan ohjelmassa olisi vaihteeksi pakkaamista, kun lähden huomenna Teon kanssa hänen ystävänsä kihlajaisiin ja palaamme sunnuntaina. Juhlat eivät kyllä oikeastaan ole kihlajaiset vaan jonkinmoinen tulevan kihlaparin esittelyjuhla… Tänään pitäisi vielä käydä sovittamassa mekkoa, joka on Ruandan kansallispuku. Ugandan vastaava vaate on melko kummallisen näköinen, joten olen iloinen, ettei minun tarvitse pukea sitä. Mielenkiintoista päästä paikallisiin juhliin ja tunnelmia päivittyy toivottavasti kuvien kera.

H