Aika vierähtää hyvässä seurassa nopeaan niin kuin eilen illalla kortin peluussa, minkä seurauksena herätyskello soi aivan liian aikaisin. Lähdin reippaana tyttönä kuitenkin projektiin ajallaan aurinkoisessa säässä. Ensimmäisenä Susan ilmoitti, ettei vettä ollut pyykkien pesuun saatikka mihinkään muuhunkaan. Asiaa hieman selvitettyäni paljastui, että vettä kyllä oli, mutta Rehem ei halunnut antaa sitä Susanille. Siinä sitä taas oltiin. Niin tuttu tilanne, mutta tällä kertaa seuraukset olivat yllättävät. Saimme kuitenkin hieman vettä päästäksemme alkuun pyykkien pesussa, mutta emme kauaa ehtineet pyykkejä pestä, kun Susanin ja Reheman välinen sanaharkka yltyi. Aikani kuunneltuani kiivasta keskustelua, mistä en mitään ymmärtänyt, päätin lähteä toimistolle evakkoon. Siirsin joitakin kuvia, joita toimistolta olivat minulta pyytäneet, Timothyn koneelle. Timothy kiitteli kovin tehneestäni työstä ja hieman alkoi jo kurkkua kuristaa, kun ajattelin projektin loppuvan osaltani huomenna. Kiitospuheen loputtua hipsin takaisin talolle kerätessäni samalla itseäni. Tilanne oli hetkellisesti rauhoittunut, kun Rehem oli päättänyt kylvettää lapset toistamiseen tälle aamulle, vaikka vesi oli kortilla. Paddy tuli Irenen kanssa toimistolta selvittämään tilannetta, mutta mielestäni hän vain pahensi asiaa asettumalla Rehemin puolelle. Rehem yritti kerätä kaikki pisteet Paddylta syöttämällä yhtä vauvoista ja touhuamalla koko ajan jotain, vaikka yleensä aamupäivisin hän vain istuu keittiössä komentelemassa vanhempia lapsia. Lapset kuuntelivat hiljaa kiivasta keskustelua enkä voinut jäädä seuraamaan tätä sirkusta sivusta. Vein Samin päiväunille, vaikka Rehem yrittikin sanoa vastaan, mutta tällä kertaa kieltäydyin kuuntelemasta.

Ulko-ovi oli taas lukossa ja menin pyytämään varmaan viidennen kerran avainta Rehemiltä tänä aamuna. Hän lähti tuomaan toista kaksosista myös nukkumaan ja kysyi miksi en näytä tyytyväiseltä. Kerroin oven jatkuvan lukitsemisen häiritsevän, muta Rehem perusteli lukitsemista taas sillä, että muuten lapset sotkevat talon ja vieraita voivan tulla minä hetkenä hyvänsä. Mielestäni se on kuitenkin turvallisuusriski, sillä osa lapsista on jäänyt välillä lukkojen taakse. Samin nukahdettua menin katsomaan, josko jatkaisimme pyykkien kanssa, mutta tunnelma oli kuumentunut entisestään ja lähdin takaisin sisälle odottamaan tilanteen rauhoittumista. Hyvän tovin kuluttua Iren tuli sisälle ja kertoi välien selvittelyn viimein päättyneen, lähdin pyykkien pesupaikalle, josta löysin itkuisen Susanin. Hän kertoi lopettavansa työt. Juuri kun olin ehtinyt ajattelemaan voivani lähteä hyvillä mielin, sillä lapset jäävät Susanin ja Irenen hoivaan. Susan kertoi tiivistelmän keskusteluista enkä voinut uskoa korviani, miten ilkeitä asioita ihmiset voivat sanoa toisille, vaikka toinen osapuoli ei muuta tee kuin yrittää parhaansa. Olin valmis lähtemään itsekin saman tien enkä yhtään ihmetellyt Susanin päätöstä, vaikka olin lasten puolesta surullinen. En olisi kuitenkaan uskonut tällaista päivää tässä projektissa tulevan, mutta työpaikka ongelmat eivät katso maata tai työtä… Pyykit jäivät sitten minun ja Susanin osalta kesken, sillä mielenosoituksellisesti en alkanut niitä yksin pesemään. Lapsellista tai ei, mutta olenhan minä vain vapaaehtoinen.

Susan jäi pesemään omat vaatteensa, kun menin sisälle Julien avuksi. Hän halusi poistaa Desireen sormessa olevan paiseen tapaisen. Hän herätti tytön päiväunilta ja paiseen puhkaisu oli melko kivulias operaatio. Rauhoitellessani tyttöä huomasin, että Iren etsi vaatteita eilen illalla tulleelle tytölle, Fionalle. Hän on arviolta kahdeksanvuotias ja toimitettu orpokotiin myös poliisin toimesta. Tytön äitipuoli oli pahoinpidellyt tyttöä ja ilmeisesti naapurit olivat ilmoittaneet asiasta. Nyt äitipuoli on pidätettynä ja tyttö täällä. Teki pahaa katsoa tuota pientä laihaa tyttöä, minkä vartalo oli täynnä arpia. Ja tarkoitan todellakin täynnä: päästä varpaisiin. Merkkejä oli lyömisestä, viiltämisestä, polttamisesta ja toinen lonkkaluu oli luutunut rajun näköiseen asentoon. Tyttö katseli varpaitaan anteeksipyytävän näköisesti ja vilkuili varovasti minua. Sain pienen hymyn vastaukseksi, kun puhuin hieman lugandaa tytölle. En osaa paljoa, mutta edes jotain. Desireen rauhoituttua vein hänet takaisin nukkumaan ja vesisade ilmoitteli tulostaan. Sam oli vuorostaan herännyt ja hain huutavan pojan olohuoneeseen leikkimään kanssani odotellessamme lounasta, joka oli tänään varsin myöhään, sillä kello lähenteli jo kahta. Lapset olivat nukkuneet keittiössä päiväunet ja jäivät myös syömään sinne, koska sade yltyi koko ajan. Jätin Samin syömään muiden kanssa, kun nappasin oman lautaseni ja menin talolle syömään. Susankin tuli sisälle kaatosateesta, mutta hänen lounaansa ei ollut vielä valmis, sillä Rehem jatkoi muiden ruokaa posholla. Ilmeisesti makeita perunoita ei ollut riittävästi kaikille. Meillä on ollut Susanin kanssa hauskaa yhdessä, mutta nyt tunnelma oli varsin apea. Oli vaikea sanoa mitään, sillä Susanin tilanteessa olisin tehnyt samoin.

Olin menossa kylvettämään lapsia, kun Paddy halusi puhua kanssani. Kerroin oman näkemykseni asioista ja hän oli kovin pahoillaan tilanteesta. Timothyn tullessa myös lounaalle keskustelu vaihtui lugandaksi ja poistuin paikalta. Ärsyttävää, kun keskustelu vaihtuu lennosta lugandaksi, vaikka molemmat puhuvat englantia ja varsin hyvin tietävät, etten puhu lugandaa. Kylvetin lapset ja huomasin olevan itsekin huonolla tuulella, sillä en jaksanut osallistua lasten hauskan pitoon niin kuin yleensä. Olin pyytänyt Rehemiä järjestelemään vaatteet, sillä en tiennyt uuden lasten vaatteita enkä juuri nyt jaksanut kuunnella enempää napinaa. Ihmetyksekseni Samille, kaksosille ja Desireelle oli jostain myös ilmestyneet vaipat. Kun kaikki olivat saaneet puhtaat vaatteet päällensä, oli piirtämisen vuoro. Mark oli aamusta asti kysynyt piirtämisestä ja lupasin pojalle, että kylvyn jälkeen piirretään. Normaalisti olisin lähtenyt tähän aikaan, sillä erinäisistä viivästyksistä johtuen kello läheni jo neljää. Hain kuitenkin piirustusvälineet ja päivällä vallinnut synkkä tunnelma alkoi vaihtua nauruksi ja iloiseksi touhuamiseksi. Fionakin tuli piirtämään ja näytti oikein tyytyväiseltä. Sam viihtyi puoliksi sylissäni ja touhusi omiaan. On ollut ilo seurata pojan kehittymistä ja ikävä tulee jo pelkästä lähdön ajattelemisesta. Varsinkin, kun poika ei ymmärrä, miksen enää tule aamuisin. Tänään lapset keskittyivät piirtämiseen huomattavasti pidempään, mutta levottomuuden lisääntyessä keräsin piirustustarvikkeet ja ohjelma vaihtui vapaaseen leikkimiseen. Soitin Hassanin hakemaan ja lähtiessäni Sam konttasi itkien perääni. Kannoin hänet Irenelle ja jätin itkuisen pojan rimpuilemaan sisälle. Lähtemisestä tulee päiväpäivältä vaikeampaa, mutta kaikki loppuu aikanaan… Sanoin toimistolle heipat ohi kulkiessani ja muistutin huomisen olevan viimeinen päiväni.

Rankka sade oli tehnyt tiestä taas liukkaan, mutta pääsimme turvallisesti päätielle. Lähestyessämme kaupan pihaa, minne olin pyytänyt Hassania viemään minut, ajoi toinen bodakuski meidän perään. Vauhtia ei onneksi ollut paljoa, joten selvisimme töytäisystä säikähdyksellä, mutta toinen takavalo meni kuitenkin rikki. Hassan meni selvittämään tilannetta maksettuani kyydin. Tein ostoksia taas useammasta paikkaa ja guesthouselle päästyäni oli ensimmäiseksi ruuanlaiton vuoro. Syötyäni tein banaanikakun, jonka aion viedä huomenna projektiin. Kaasu-uuni on mielestäni melko pelottava ja puolet kakusta kärsi hieman vaurioita epätasaisesta lämpötilasta johtuen. Ajatukset seikkailevat vuoroin Suomessa ja vuoroin projektissa, sillä paljon on järjesteltävä juttuja Suomessa. Eihän kotiin lähtöönkään ole enää kuin kaksi viikkoa! Mihin tämä aika hupenee? Kolme kuukautta on mennyt todella nopeasti ja paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua. Pienillä vaurioilla olen kuitenkin säästynyt ja monta kokemusta rikkaampana kotiin.