Aamulla herätyskello herätti kesken unien, kun olimme sopineet Eddien kanssa lähtevämme seitsemältä Kibogaan vierailemaan Bamusuuta orphanage - projektissa, johon alun perin hain. Eddie oli ollut kaksi kertaa työleirillä rakentamassa orpokotia ja tiesi projektin hyvin. Olin kiinnostunut näkemään orpokodin, koska sinne olin alun perin menossa. Otimme matatun ja matka kesti noin kolme tuntia. Nukuin suurimman osan ajasta, vaikka jalat olivatkin melko solmussa - 14 paikkaisissa matuissa ei ole kummoinen jalkatila ja useimmiten matkustajia on enemmän kuin paikkoja. Päästyämme Kibogaan menimme Eddien ystävän ravintolaan syömään aamiaista ja odottelimme Estherin saapumista, sillä hän on Bamusuuta orphanage - projektin perustaja. Hän on jo melko vanha (ikää todella vaikea arvioida) ja hänellä on kaksi aikuista tytärtä. Useampi vuosi sitten Esther alkoi huolehtia hylätyistä lapsista ja otti heidät asumaan kotiinsa, koska Kibogassa ei ole orpokotia. Hallituksella on kuitenkin tietyt edellytyksen orpokodille ja viranomaiset kielsivät Estheriä pitämästä lapsia kotonaan. Tilaa ei ollut tarpeeksi yli kymmenelle lapselle ja Estherin koti on kovin vaatimaton. Viranomaiset eivät kuitenkaan sijoittaneet lapsia uusiin koteihin tai antaneet mitään ratkaisua. Orpokoteja suljetaan Ugandassa paljon viranomaisten toimesta, mutta lapsille ei osoiteta uutta kotia. Esther päätti sijoittaa lapset asumaan vanhempien naisten luo. Nämä naiset asuvat yksin eikä heillä ole tuloja. Ruoka tulee omasta puutarhasta, jossa kasvaa vain vähän kasveja, sillä vanhat naiset eivät jaksa huolehtia isosta puutarhasta. Esther ei halunnut sijoittaa lapsia nuorten naisten luo, sillä heillä on kuulemma tapana suosia omia lapsia ja teettää raskaat työt orvoilla. He useimmiten myös lyövät ja kaltoin kohtelevat näitä lapsia. Vanhemmat naiset taas huolehtivat lapsista kuin omistaan ja yrittävät täyttää lasten perustarpeet parhaan kykynsä mukaan. Kibogan orvot siis asuvat näiden vanhempien naisten luona ja perheitä on reilut kymmenen kussakin perheessä 1-7 lasta. Estherillä on tontti orpokodille, jonka hänen tyttärensä on ostanut. Tontti oli valtion osoittama, mutta kyläläiset pitivät sitä edelleen omana maanaan, joten kiistan ratkaisemiseksi tytär osti tontin. Orpokoti on kuitenkin vielä aivan alkutekijöissään. UPA on järjestänyt kaksi työleiriä orpokodin rakentamiseksi, joista viimeinen oli viime vuoden maaliskuussa. Kahden huoneen rakennuksessa on pystyssä seinät, muttei muuta. Rahaa ei ole ja uusia työleirejä ei ole tiedossa, joten rakentaminen on jäissä. Tämä on siis Bamusuuta orphanage - projektin tilanne tällä hetkellä.

Estherin saavuttua hän tervehti minua menemällä polvilleen ja sanoi jotain lugandaksi. Olin hyvin hämmentynyt enkä tiennyt miten minun olisi pitänyt reagoida. Eddie selitti tämän olevan vanha tapa, jolla osoitetaan kunnioitusta vierasta kohtaan. Lähdimme jalkaisin ensimmäisen perheen luo, jossa vanhempi nainen huolehti seitsemästä lapsesta. Toinen nuorimmista lapsista ei kävele normaalisti, koska jalat ovat erittäin voimakkaasti taipuneet koko matkalta ja nuorimmalla pojalla on jonkin asteinen kehitysvamma. Kaksi vanhempaa poikaa käyvät valtion koulua ja jakavat yhdessä huoneen. Koulu on ilmainen, mutta kaikki tarvikkeet kuten koulupuku ja kirjat on kustannettava itse. Loput asuvat samassa huoneessa. Nainen on töissä samassa pihapiirissä olevassa kirkossa, jotta saa rahaa kahden huoneen vuokraan. Ruoka tulee omasta puutarhasta. Olin ottanut mukaani joitain tuliaisia Suomesta ja jätin kahdelle pojalle paperia ja kyniä. Eihän se ole paljoa, mutta halusin jotenkin tukea heitä. Minut otettiin vastaan oikein lämpimästi ja kaikki tulivat yhdessä kuvaan. Esther ja vanhempi nainen puhuivat lugandaa ja Eddie käänsi osan minulle englanniksi.

Seuraavassa perheessä vanhemman naisen huolehdittavana oli kaksi lasta, jotka olivat vielä kuukausi sitten olleet todella kipeitä ja vian maanneet voimattomina. Sairastelu oli ottanut osansa ja toinen pojista ei pysty vieläkään kävelemään. He vuokraavat kahta huonetta, joista toisessa nainen myy paikallista viiniä ja toisessa huoneessa he asuvat.

Seuraavaksi pysähdyimme tervehtimään Estherin tytärtä, joka on perustanut huonekaluja rakentavan yrityksen. Töissä on miehiä, jotka ovat myös jääneet orvoiksi ja joita Esther on auttanut. Kyseiset miehet toimivat ikään kuin oppipoikina, jotta voivat myöhemmin perustaa oman yrityksen. Olin aikaisemmin Nansanassa liikkuessani kiinnittänyt huomiota näihin muhkeisiin nojatuoliin ja sohviin ja nyt näin kuinka niitä tehdään. En ole ennen nähnyt yhtä innostuneita ihmisiä, kun kysyin saisinko ottaa kuvia. Kaikki menivät laittamaan haalareita päälle, jotta näyttäisivät ammattilaisilta ;)

Matka jatkui tervehtimään Estherin kanssa projektin aloittanutta naista, joka oli jo 75-vuotias eikä enää huolehtinut orvoista. Seuraavassa perheessä vanhempi nainen huolehti neljästä lapsesta, joista yksi on HIV positiivinen. Naisella ei ole varaa ostaa pojalle lääkkeitä, joten poika on muita selvästi huonommassa kunnossa. Ihottumaa on koko kehossa ja poika oli muutenkin todella voimattoman oloinen. Nainen oli kuumeessa ja lapset menivät herättämään hänet, kun tulimme. He vuokraavat yhtä pientä huonetta. Yksi lapsista oli kauempana leikkimässä, joten emme tavanneet häntä. Paikalla oli myös toinen perhe, johon kuului naisen lisäksi yksi lapsi ja emme siis menneet vierailemaan heidän luonaan. Annoin sairaalle pojalle yhden Suomesta tuomistani käsinukeista ja hän oli kovin otettu. Kohtaaminen oli ainutlaatuinen ja oli todella vaikeaa pidätellä kyyneleitä.

Matka kuitenkin jatkui ja yritin ryhdistäytyä. Seuraavan perheen luo puikkelehdimme talojen välistä pientä polkua pitkin ja väistelimme vapaana kulkevien lehmien ja vuohien jätöksiä. Kävimme yhden projektille omistautuneen naisen luona, joka asuu kahden orvon kanssa, mutta lapset olivat kauempana leikkimässä emmekö nähneet heitä. Naapurin lapset tulivat kuitenkin iloisena tervehtimään musungua.

Muutaman harharetken jälkeen löysimme pienen talon, jossa vanhempi nainen asui kahden tytön kanssa. Nainen ei kuitenkaan ollut kotona ja lapset olivat pihalla. Pieni tyttö istui nuhjuisissa vaatteissa puun varjossa ja katseli vain minua, kun menin tervehtimään. Vanhempi tyttö oli todella ujo eikä edes katsonut minuun päin. Useimmat lapset huutelevat musungua ja haluavat koskettaa, mutta tämä tyttö katseli vain varpaitaan. Naapuri ei tiennyt, minne nainen oli mennyt. Annoin tytöille käsinuken, jonka Esther vei kuitenkin naapurille odottamaan naisen paluuta. Olisin niin halunnut ottaa pienimmän tytöistä mukaani ja oli todella vaikeaa jättää lapset pihalle, koska ei ollut tietoa milloin nainen palaisi.

Jatkoimme matkaa kauemmas Kibogan keskustasta ylös mäelle ja kävelimme useiden koulujen ohi. Luonto oli kaunista kävellessämme kauemmas keskustasta ja myös roskia oli paljon vähemmän. Seuraavasta perheestä huolehtiva nainen oli nuorin tähän asti tapaamistani naisista ja heillä oli oma asunto, jossa oli useampi huone. Kaksi nuorinta oli paikalla ja kolme muuta olivat hakemassa vettä. Heistä kaksi käy koulua, mutta perheellä on ongelmia koulumaksujen kanssa, sillä koulu pyytää 6000shillinkiä vuodessa oppilaasta. Koulu on valtion koulu ja sen tulisi olla ilmainen, mutta se perii silti koulumaksuja. Viranomaiset tietävät asiasta, mutta eivät tee asialle mitään. Jätin pojille kyniä ja paperia koulun käynnin avustamiseksi. Näin myös ensimmäisen (elävän) possun, joka oli narussa puun alla. Lapset väistelivät pelokkaasti possua, mikä oli melko huvittavaa.

Seuraavaksi jatkoimme matkaa pusikon läpi naisen luo, joka huolehtii seitsemästä lapsesta. Matkalla tapasimme naisen, joka huolehtii kahdesta lapsesta, jotka tapasimme aikaisemmin. Hän oli hakemassa puutarhaltaan ruokatarvikkeita ja oli matkalla takaisin. Seitsemännellä perheellä on kaksi savesta rakennettua asumusta, joista toisessa asuu kaksi vanhinta poikaa, jotka eivät olleet paikalla. He olivat metsässä tekemässä eräästä bambun kaltaisesta kasvista öljyä myyntiin. Kyseistä öljyä käytetään ruuanlaittoon. Operaatio kestää kaksi päivää ja pojat yöpyvät myös metsässä, sillä tulta on vahdittava. Maahan kaivetaan kuoppa, johon nämä kasvit laitetaan ja kuoppa peitetään. Sisälle kuoppaan sytytetään tuli joka kytee hitaasti. Kahden päivän jälkeen se sammutetaan ja öljy kerätään kasveista talteen. Tapahtuman ymmärtäisi varmasti paremmin, jos pääsisin näkemään sen. Ulkona olevan katoksen alla nuotiolla oli vettä kiehumassa, mutta yhtäkkiä katos rysähti alas nuotion päälle. Siinä oli sitten vuorossa sammutusoperaatio, ettei katos palaisi kokonaan. Sotku oli melkoinen ja hukkaan menivät veden lisäksi maissijauhot, jotka levisivät pitkin maata. Olin ainoa, joka voivotteli tapahtumaa, joten ilmeisesti ei ollut ensimmäinen kerta, kun hutera rakenteinen katos romahti alas. Tulen sammuttua perhe pukeutui parhaimpiinsa valokuvaa varten. Olin oikein otettu, koska he halusivat minun saavan hyvän kuvan heistä.

Seuraavana menimme Estherin talolle, jossa oli kaksi huonetta. Hän huolehtii edelleen kuudesta lapsesta viranomaisten kiellosta huolimatta, sillä lapsilla ei ole paikkaa minne mennä. Lapset istuivat kiltisti puun alla Estherin kutsuessa heidät paikalle ja annoin myös heille yhden käsinukeista. Yritin näyttää kuinka pöllön siivet saa liikkumaan eivätkä lapset olleet ilmeisesti nähneet ennen käsinukkea.

Menimme seuraavan perheen luo, jossa nainen huolehtii ilmeisesti kolmesta lapsesta, joista vain yksi oli kotona ja kaksi muuta koulussa. Myös heidän asumuksena on erittäin vaatimaton ja pihapiirissä oli muutama muukin rakennus.

Heiltä jatkoimme matkaa katsomaan orpokotia. Pystyssä olivat tosiaankin vain seinät.

Tontti on hyvän kokoinen isommallekin orpokodille, mutta rahoitusta projektille ei ole. Viereisessä talossa asuva nainen viljelee maissia tontilla ja teettää siitä jauhoja, jotka hän jakaa perheille maissipuuron valmistusta varten. Hänellä ei ole kuitenkaan vielä tarpeeksi rahaa viedä maissinjyviä jauhettavaksi, joten maissit odottavat hänen varastossaan jatkokäsittelyä. Esther näytti minulle valokuva-albumin, jonka espanjalainen vapaaehtoinen oli tehnyt työskenneltyään kuusi kuukautta projektissa muutama vuosi sitten. Oli mielenkiintoista katsoa noita kuvia, sillä minun oli myös tarkoitus työskennellä tässä projektissa. UPA antoi minulle kuitenkin toisen projektin, koska he eivät saaneet järjestettyä asumista tässä projektissa, jonka hyvin ymmärrän nähneeni tilanteen. Kirjoitin nimeni myös vieraskirjaan ja pian nainen, jonka luona olimme viimeiseksi käyneet tuli myös vieraskirjan kanssa. Hän oli kovin pahoillaan, kun ei muistanut pyytää nimiämme käydessämme. Hän oli kävellyt pitkän matkaa perässämme ja oli todella kuuma ilma, sillä aurinko porotti täydeltä terältä. Olkapääni paloivat, kun en muistanut lisätä aurinkovoidetta.

Menimme vielä käymään koululla, jota käyvät lapset, joilla ei ole varaa koulupukuun ja muihin tarvikkeisiin. Koulussa on neljä pientä luokkahuonetta, joissa on pienet liitutaulut, muttei muuta. Rakennuksesta puuttuu myös yksi seinä kokonaan. Eräs paikallinen opettaa lapsille perusasioita kuten aakkosia ja matematiikkaa englanniksi.

Viereisessä talossa asuu myös yksi projektiin kuuluvista perheistä. Lapsista huolehtiva nainen oli jollain tasolla kehitysvammainen ja hänellä oli huolehdittavana kaksi lasta, joista toinen oli todella sairaana. Tytöllä oli kuumetta ja paha yskä.

Kaikilla tapaamillani lapsilla on nenä vuotanut paljon, joten lapset sairastelevat useasti. Viimeiseksi menimme käymään klinikalla, jossa työleirillä olleet vapaaehtoiset majoittuivat. Klinikka oli todella vaatimaton ja siellä työskentelevä lääkäri tuli tervehtimään meitä. Hän kertoi, että hän hoitaa myös noita orpoja lapsia, joilla ei ole rahaa.

Kiitin Estheriä päivästä ja hän oli kovin kiitollinen vierailustamme. Erittäin herttainen nainen, joka oli valmis näyttämään minulle, täysin vieraalle ihmiselle kaikki nuo perheet ja kertoi avoimesti orpojen tilanteesta. Otimme Eddien kanssa bodan ja menimme samaiseen ravintolaan kuin aamulla syömään lounasta. Palasimme hiljaisina matatulla takaisin Nansanaan ja nukuin jälleen suurimman osan matkasta. Kiitin Eddietä päivästä ja hänen ajastaan. Muistutin häntä, että en luultavasti voi tehdä mitään tilanteen muuttamiseksi, mutta lupasin miettiä asiaa. Vaikka saisinkin projektille sponsoreita, en voisi mitenkään varmistua, että rahat menevät oikeaan paikkaan. Ainoa toivo on saada jokin järjestö auttamaan projektia, koska silloin järjestö katsoisi rahojen perään. Tilannetta ei myöskään ratkaise orpokodin valmistuminen, sillä kuluja on rakennuksen valmistumisen jälkeenkin. Lasten tulee syödä ja mennä kouluun, joten kulut eivät lopu rakennuksen valmistumiseen. Tilanne on vaikea ja en tiedä, mitä voisin asialle tehdä. Taidan ottaa asian puheeksi UPA:n koordinaattoreiden kanssa, vaikka Eddie pyysi, etten sitä tekisi. Hänen mielestään UPA:n uusi johtaja ei halua auttaa projektia, mutta en itse oikein usko siihen. Kaikesta huolimatta oikein onnistunut päivä, sillä halusin nähdä tilanteen omin silmin ja nyt minulla oli siihen mahdollisuus. En voi kuin ihmetellä ihmisten avoimuutta ja ystävällisyyttä, kun he näyttivät minulle kotinsa ja perheensä. Enää guesthousen nurkissa juoksevat hiiret ja suihkussa lymyilevät sammakot eivät haittaa ollenkaan. Tänään näin kuinka vähällä ihminen selviää ja kuinka suuri elämänhalu lapsilla on. Jokaisen pienistä asioista valittavan ihmisen tulisi nähdä nämä ihmiset, joilla ei ole mitään, mutta silti haluavat antaa kaiken mitä voivat auttaakseen heikompia. Useammat itkut tuli tänään nieleskeltyä, mutta kyyneleiltä en voinut välttyä. Koskettavin päivä tähän astisessa elämässäni ja olen erittäin kiitollinen siitä.