Olen liiankin hyvin iskostanut afrikkalaisen tunnin mieleeni, sillä tänä aamuna bodakuski joutui odottamaan minua. En pitänyt mitään kiirettä, koska uskoin kuskin olevan myöhässä. Matkaan guesthouselta projektiin meni noin puoli tuntia eli olin yhdeksältä perillä. Ruth oli vastassa, kun saavuin ja vei minut suoraan talolle, missä tapasin Rehemin. Hän huolehtii pääasiassa lapsista ja talon päivittäisistä asioista, joten hän myös ohjeistaa minua. Ensimmäiseksi oli vuorossa pienimpien lasten aamupala, mikä oli ilmeisesti banaaneista tehtyä velliä. Osa vanhemmista lapsista kävi tervehtimässä, mutta osa katseli vain kauempaa. Vanhimmat pojat aloittivat tiilien tekemisen siivilöimällä hiekkaa kottikärryyn, jonka he sitten kuskaavat alemmas tiilikoneelle. En oikein tiedä, miten se toimii, mutta pitää joku päivä selvittää. Pojat saavat työstä jonkinmoista palkkaa ja tiilet käytetään toimiston rakentamiseen. Pienimmät lapset istuivat kiltisti hiljaa matolla terassilla ja joivat vellinsä. Myös muut lapset ottivat aamiaiseksi tuota samaa velliä. Autoin pienimpiä syömään ja lopulta kaikki olisivat halunneet istua sylissäni. Yksi tytöistä alkoi itkeä heti, kun joku yritti tulla hänen ja minun väliini. Ihmettelin kuinka lapset tulivat heti luokse ja halusivat olla lähellä. Myös hiukseni saivat melkoisesti huomiota. Ruokailun jälkeen autoin tiskaamaan astiat apuna palasaippua ja kangaspala. En tiedä kuinka puhtaita astioista lopulta tuli… Vein astiat sisälle taloon, ja laitoin ne suureen saaviin lattialle, vaikka keittiössä oli myös astiakaapit. Ruoka tehdään ulkona erillisessä rakennuksessa ja talossa olevassa keittiössä säilytetään astioita. Sisälle ei tule juoksevaa vettä, vaikka hanat ja lavuaarit ovat paikoillaan. Ilmeisesti jossain vaiheessa myös sisälle olisi tarkoitus saada juokseva vesi. Tiskauksen jälkeen pesin ulkokeittiön verannan astioiden pesuvedellä. Sen jälkeen moppasin talon yhdessä Rebeccan kanssa. Hän on 16-vuotias tyttö, joka on asunut orpokodissa sanojensa mukaan monta vuotta. Minä moppasin edeltä tavallisella mopilla ja Rebecca pyyhki sen jälkeen lattian märällä pyyhkeellä. En ihan ymmärtänyt järjestelyä, mutta tulipahan ainakin puhdasta. Koko talossa on kaakelilattia, joten moppaaminen sujuu hyvin. Pian tämän jälkeen yhdeksän pienintä meni päiväunille olohuoneen lattialla levitetyn ohuen maton päälle kaikki mahalleen vierekkäin. Rebecca toi minulle syötäväksi kolme pientä banaania ja teetä, joka oli valmistettu kuumaan maitoon. Tee ei oikein maistunut, koska suhtaudun hieman epäilevästi paikallisiin maitotuotteisiin.

Kävin kysymässä Rehemiltä tekemistä, kun hän oli pyykkäämässä ja sanoi, että voisin levätä olohuoneen sohvalla. Tähän jatkuvaan lepäilyyn on vaikea tottua. Kiertelin talossa ja lueskelin seinille laitettuja papereita. Yhdessä paperissa pyydettiin erityisesti huomioimaan eräs lapsista, joka on jäänyt hieman ulkopuoliseksi eikä juuri puhu. Yhtäkkiä kuulin rysähdyksen ja sitä seurasi itku. Löysin eräästä huoneesta Samin, joka oli pudonnut pinnasängystä, kun toinen laidoista oli pettänyt. Sam tuli orpokotiin kaksi viikkoa sitten todella huonossa kunnossa ja on lääkärin arvion mukaan puolitoistavuotias, mutta häntä hoidetaan kuin vastasyntynyttä. Huulesta vuoti verta ja vaatteet olivat kakassa, kun oli sattunut vahinko. Hänellä ei ole vaippoja, vaikka todella niitä tarvitsisi. Vein reppanan mukanani ulos ja yksi vanhemmista pojista kylvetti hänet. Menin Rehemin kanssa katsomaan sänkyä ja laidan lukitus oli mennyt rikki joten käänsimme sängyn niin, että rikkinäinen laita on seinää vasten. Kylvyn jälkeen sain märän Samin syliini ja lähdin etsimään hänelle vaatteita. Rebecca löysi bodyn ja pyyhkeen pojalle. Koska minulla ei ollut oikein mitään tekemistä, niin istuskelin ja kiertelin Samin kanssa ympäriinsä. Syötin myös Samin, mikä osoittautui melkoiseksi operaatioksi. Isossa mukissa oli kuumaa maitoa ja tällä pienellä pojalla oli niin kiire juoda, että puolet valui suupielestä ulos. Heti, kun mukin otti pois, niin alkoi mahdoton itku. Toinen ilmeisesti luulee, että vien maidon pois. En ole koskaan nähnyt kellään samanlaista ruokahalua. Pienimmät heräilivät ja myös eräälle heistä oli sattunut nukkuessa vahinko. Lapset kuljettivat maton terassille, jonka päällä he istuskelivat hiljaisina. Tytöillä oli vain mekot päällä eikä housuja, joten ei mennyt vaatteita vaihtoon. Rebecca putsasi lattian ja meni valmistamaan lounasta. Jäin Samin kanssa sisälle ja meinasin itsekin nukahtaa sohvalle.

Kahden jälkeen syötiin lounasta ja ruuaksi oli matookea eli eräänlaista banaanimuussia ja jotain kastiketta. Annos ei herättänyt ruokahalua, mutta oli ihan syötävää. Kun olin syönyt, ja nostin Samin takaisin syliini pääsi jälleen vahinko. Vaatteeni kuitenkin säästyivät, sillä olin vähän odottanut tälläistä ja refleksit toimivat. Menin kysymään puhtaita vaatteita Samille, mutta selvisi, että toinen bodyista on vielä aamuisesta kuivumassa ja muita ei ole. Sam jäi syömään ulos muiden kanssa, kun menin putsaamaan lattian. Myös toimistolla työskentelevät tulivat syömään. Lounaan jälkeen oli kylpyaika ja kaikki lapset olivat todellakin sen tarpeessa, sillä sormilla syöminen on melkoisen sotkuista puuhaa. Kylvetin lapset apunani jälleen saippua ja kangaspala sekä vajaa saavillinen vettä. Kylvettäminen meni kuin liukuhihnalla, koska alastomat lapset odottivat vuoroaan ja kun tuli valmista kannoin heidät sisälle. Sisällä rasvasin lapsukaiset aloevera rasvalla ja etsittiin kaikille sopivat vaatteet. Operaation jälkeen Rehem sanoi, ettei sille päivää olisi muuta tekemistä, joten soitin bodakuskille ja pyysin viemään minut takaisin Nansanaan. En saanut selvää hänen englannistaan, joten en tiennyt milloin hän tulisi. Myös Rehemin englantia on hieman vaikea ymmärtää ja jouduin kysymään moneen kertaan, mitä hän tarkoittaa. Rebecca puhuu jonkin verran englantia ja pienemmät lapset muutamia sanoja. Odottelin kyytiä toimistolla ja sain luettavakseni päivän lehden, joka oli täynnä juttuja Ugandan homovastaisesti laista ja kuinka Euroopan maat lopettavat avustuksien lähettämisen lain astuttua voimaan. Toimistolla työskentelee ilmeisesti viisi ihmistä, ja keskustelu oli hieman hankalaa jälleen, koska he puhuivat tietyllä aksentilla. Lopulta bodakuski tuli ja pääsin takaisin guesthouselle. Maksan kuskille 6000 Ugandan shillinkiä päivässä kyydistä eli vajaat kaksi euroa.

Tekemistä projektissa ei ainakaan näin alkuun tunnu olevan paljoa, mutta muillakin vapaaehtoisilla on ollut alkuun ongelmia löytää tehtäviään projekteissaan. Ottaa oman aikansa, että opin tavoille ja löydän omat tehtäväni. Koitan luultavasti keksiä lapsille jotain ohjelmaa, koska he eivät juurikaan tee mitään. Osa lapsista ilmeisesti käy koulua, muttei kaikki. Mietityttää, kuinka päivät alkavat sujumaan, sillä olen tottunut melko kiireisiin työpäiviin. Hygieniataso on yksi niistä asioista, joista joutuu joustamaan paljon. Lasten surulliset tarinat myös vetävät hiljaiseksi. Olen tyytyväinen, että asun guesthousessa muiden vapaaehtoisten kanssa, niin voi jakaa kokemuksia ja saada hieman etäisyyttä projektiin. Joku päivä koitan ottaa kuvia projektista, kunhan olen ensin kysynyt Ruthin mielipidettä. Sekalaiset fiilikset ekan päivän jälkeen. Claire taisi olla oikeassa neljästä vaiheesta, jotka vapaaehtoiset usein kohtaavat. Ensin on kuherruskuukausi, jolloin järjestellään matkaa ja saavutaan määränpäähän, sitä seuraa kriisi, joka johtuu totaalisesti erilaisesta ympäristöstä ja tavoista. Kriisin jälkeen tulee hyväksyminen ja sen jälkeen sopeutuminen. Tällä hetkellä tuntuu, että kuherruskuukausi on loppumassa ja kriisivaihe tulossa. Mutta kaikesta huolimatta perjantaina yksi saksalaisista tytöistä on lähdössä, joten tänään olisi tarkoitus viettää hänen läksiäisiään. Sähkökatkoksiin alkaa tottua ja tänään tuli testattua kuinka otsalamppu toimii suihkussa. Ja en laittanut sitä päähän vaan uudelle hyllylle, jonka olimme saaneet suihkuun. Jei, kaikki ovat olleet innoissaan siitä ;)