Herätyskellon soidessa totesin vettä satavan sen verran reippaasti, ettei vartin torkuttaminen haittaa ollenkaan, sillä bodat eivät liiku sateella mihinkään. Vesisade loppui kivasti, kun olin syömässä ja Hassanin tullessa ajaessa sadetakki päällä pihaan, olin juuri sopivasti valmis. Projektissa odottikin erikoinen näky, kun Rehem leikki lasten kanssa sisällä. Yleensä hän ei pidä, että lapset ovat sisällä, saatikka leikkisivät leluilla, koska sotkua tulee kuulemma liikaa. Myös Iren oli paikalla ja hän esitteli minulle uudet asukkaat: kaksoset Kato ja Waswa. Pojat ovat arviolta noin viiden kuukauden ikäiset ja heidät oli tuotu maanantai-iltana poliisin toimesta orpokodille. Heidän äitinsä oli hylännyt heidät poliisille eikä syytä tiedetty. Susan oli todella väsynyt, sillä pojat nukkuivat hänen huoneessaan ja itkivät kuulemma paljon. Totesin sen pian itsekin, kun jäin leikkimään lasten kanssa muiden mennessä askareidensa pariin. Pojat istuivat lattialla, mutta itkun yllättäessä menivät kumoon kuin keilat ja siitähän se itku vasta yltyikin. Tähän mennessä kaikki lapset ovat lopettaneet itkemisen, kun pääsevät syliin, muttei nämä pojat. Mietin jo, että pelkäävätkö minua, kun olen valkoinen, mutta Irenen tuodessa maitopullot ja hänen ottaessa toisen pojista ei muutosta ollut havaittavissa. Jätin Irenen ja Jessican syöttämään poikia, kun menin auttamaan Susania pyykkien kanssa. Pyykkiä olikin paljon, kun Susan oli halunnut jättää osan eilisistä vaatteista yöksi likoamaan pesuveteen. Rehem oli antanut palautetta, etteivät vaatteet ole pesun jälkeen puhtaita, mutta palasaippualla on vaikea saada yhtä puhdasta jälkeä kuin pyykinpesujauheella. Jostain syystä Rehem ei kuitenkaan pyykkipulveria Susanille anna. En ymmärrä tätäkään logiikkaa.

Kun pyykit oli pesty ja vesikanisterit täytetty, oli taas peukaloiden pyörittelyn aika lounaaseen saakka. Yritimme Irenen kanssa saada kaksosista kuvia, mutta molemmat aloittivat itkemisen saman tien, kun heidät laski lattialle istumaan. Aamulla kummallakin oli ollut vaippa, mutta Irene ei ollut pyytänyt Rehemalta uutta Katolle edellisen likaannuttua. Tämä säännöstely alkaa turhauttaa toden teolla. Timothy tuli toimistolta myös yrittämään kuvasta ja poisti molemmilta pojilta vyötärön ympärillä olevat helminauhat. Luulin, että nauhoja käytetään vain tytöillä, mutta ilmeisesti myös pojat joutuvat niistä kärsimään. Timothy kertoi, että kaikki lapset ovat lopettaneet ainaisen itkemisen nauhojen poiston jälkeen. Näiden poikien tapauksessa kyllä ikävä taitaa olla suurin tekijä, mutta varmasti tuokin helpottaa oloa. Lounaaksi oli eiliseen tapaan poshoa ja papuja ja yllätyksekseni Rehem komensi lapset käsienpesulle ilman minun aloitettani - positiivista. Lounaan jälkeen yritin etsiä kaikille puhtaat vaatteet, mutta osa joutui tyytymään hieman kosteisiin vaatekappaleisiin, sillä pyykit eivät olleet ehtineet vielä kuivua. Työnjako ei poikennut normaalista, kun Susan rasvasi ja puki lapset kylvetettyäni heidät ensin. Olin pyytänyt Hassania tulemaan kolmelta, sillä olin menossa postitoimistoon Kampalaan ja soitinkin hänelle kahdelta, mutta yllättäen häntä ei näkynyt. Hän ei myöskään enää vastannut puhelimeen, joten päätin kävellä muutaman sadan metrin päässä olevalle isommalle tielle, josta saisin toivon mukaan bodan. Kirosin mielessäni minun ja Hassanin kommunikaatiovaikeuksia, jotka tekevät elämästä hankalaa. Käveltyäni jonkin matkaa sain bodan Wakison keskustaan, sillä hän ei halunnut lähteä Kampalaan asti. Wakisosta menin taksilla Nansanaan, josta useiden hintaneuvotteluiden jälkeen luovutin ja lähdin ylihintaisella bodalla kohti postitoimistoa. Kello oli jo yli neljän ja olin huolissani ehtisinkö postiin ajoissa. Liikenne oli jo aivan tukossa Kampalassa, mutta pujottelimme mitä ihmeellisimmästä väleistä ja vaikka kuski ei tiennyt missä postitoimisto oli, ehdin ajoissa perille. Harmikseni minulle ei ollut postia, mutta sain viimeiset postimerkit tuhlattua ja nähtäväksi jää kuinka korttien käy tällä kertaa.

Postitoimistolta menin automaatille, jonka jälkeen suunnistin räätälin luo. Tällä kertaa löysin perille mentyäni vain yhden risteyksen ohi eikä minun tarvinnut edes soittaa Annalle kysyäkseni koordinaatteja. Räätäli oli omalla paikallaan ja menin kertomaan toiveestani. Lähdimme yhdessä ostamaan kankaita mekkoani varten ja tällä kertaa säästyin tinkaamiselta. Kun kankaat oli hankittu, menimme ylös ottamaan mittoja. Jännittävää nähdä miltä mekko perjantaina näyttää, sillä en ole kovin lahjakas piirtäjä, ja selityskin oli hieman haastavaa. Ei mekkoa ainakaan hinnalla ole pilattu ja saman räätälin Annalle tekemä mekko oli oikein kivan näköinen. Räätälien ihmemaasta lähdin etsimään rahanvaihtopistettä ja matkalta ostin muutaman elokuvan. Ei tosin vieläkään löytynyt niitä mitä etsin, mutta muutama muu mielenkiintoinen kuitenkin. Aikaisemmin olin nähnyt rahanvaihtopaikkoja joka nurkan takana, mutta nyt sain tovin kierrellä ennen kuin löysin ainuttakaan. Lopulta niitä oli kolme vierivieressä ja sain vaihdettua loput dollarit ja Ruandan frankit Ugandan shillingeiksi. Ostin kadulta vielä kurkkuja ja mangon, minkä jälkeen sain Kampalasta taas tarpeekseni ja päätin ottaa bodan kotiin. Tällä kertaa hintaneuvottelut sujuivat helpommin ja pääsin älyttömästä ruuhkasta huolimatta ehjänä perille. Ostin kadulta rolexin, sillä olin todella nälkäinen eikä ruuanlaitto inspiroinut. Ilta menikin koneella istuessa, kun ensi syksyn asuntoasiat työllistivät ja nostivat ihanasti laskeneen stressitason taas niin että yöunet kärsivät. Olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka kiireellisten asioiden pähkäily vaikuttaa nukkumiseen…

Aamulla väsytti kiitettävästi ja jouduin hetken ihan miettimään miksi en nukkunut kovin hyvin. Vettä satoi taas kaatamalla ja mietin joutuisinko odottamaan Hassania kauankin sateen vuoksi. Käytin aikani kuitenkin hyödyksi ja tein uuden sivun kalenteriin, sillä edellinen loppuu tällä viikolla. Kalenterista tuli tosin melko surullinen, kun kirjoitimme kaikkien lähtöpäivät ylös.

Sateen lakattua Hassankin tuli ja pääsimme matkaan, johon kului normaalia enemmän aikaa, sillä mutaisilla teillä ei parane hurjastella. Bodan liukuessa liukkaalla tiellä mietin olevani todella onnekas, jos selviän neljästä kuukaudesta ilman ainuttakaan kaatumista bodalla. Projektin aloitin avaimen metsästyksellä, koska Susan oli lähtenyt aamusta sairaalalle ja lukinnut huoneensa. Avainkin lopulta löytyi ja sain reppuni säilöön. Samalla oven avauksella, kun minä tulin sisään, Iren ja Leticia lähtivät viemään kaksosia lääkäriin, sillä molemmat olivat kuumeessa sekä ripulilla. Ongelmana oli taas itsensä työllistäminen ja pyörin vähän siellä täällä katsomassa kunkin tekemisiä. Hiekassa pyörinyt Sam alkoi näyttää uniselta ja vein hänet potalle. Pidin hänelle seuraa ja katselin samalla muiden lasten leikkejä. Kylvetettyäni pojan vein hänet nukkumaan. Iren ja Leticia olivat palanneet kaksosten kanssa, joilla oli todettu malaria ja kumpikin oli saanut lääkkeet. Odotellessani Samin nukahtamista sain luettua kirjan loppuun ja Samin nukahdettua pyysin Ireneltä kirjaston avaimet. Jessica ja Eridaddy tulivat mukaani ja nappasin löytämäni ristipistosetin ja värityskirjan mukaani. Kävin vielä toimistolla varmistamassa, että saan ottaa ne lapsille. Koskaan, kun ei voi olla varma mitä saa tehdä ja mitä ei. Opetin Jessicaa tekemään ristipistotyötä ja jouduin hetken itsekin muistelemaan miten olisi järkevin aloittaa. Istuessamme sohvalla Eridaddy huusi ikkunasta, että Rehem on kieltänyt häntä tulemasta sisälle. Ajattelin, ettei voi olla todellista. Kuinka minä voin tehdä lasten kanssa mitään, jos eivät saa edes tulla sisälle. Pyysin poikaa pesemään jalat ja tulemaan sitten minun luvallani. Hetken pohdittuaan hän uskalsi tulla sisälle ja annoin värityskirjan sekä liidut hänelle. Lounasaikaan jouduimme lopettamaan ja otin tavarat talteen, jotta voisimme jatkaa toisella kertaa.

Lounaaksi oli matookea ja maapähkinäkastiketta sekä hieman poshoa. Toivottavasti toiseksi viimeinen kerta, kun joudun syömään matookea… Etsin lapsille taas puhtaat vaatteet valmiiksi ennen kuin aloitin kylvettämisen. Harajah rasvasi ja puki lapset, sillä Susan ei ollut tullut vielä takaisin. Kylvyn jälkeen oli koululaisten palaveri, johon minunkin pyydettiin osallistuvan. Mak, Iren ja Timothy halusivat selvittää, minkä takia koululaisten tulokset laskevat, kun he siirtyvät ala-asteelta yläasteelle. Lähestymistapa oli mielestäni turhan hyökkäävä eivätkä lapset halunneet vastailla Makin esittämiin töykeisiin kysymyksiin. Yritin parhaani mukaan auttaa lapsia, mutta asia ei kovin paljon auennut. Palaveria käytiin kuitenkin englanniksi, mikä oli varsin mukavaa. Timothyn alkaessa puhua muista asioista hän vaihtoi lugandaan ja siinä vaiheessa minun mielenkiintoni kokoukseen laski. Varsin pitkä palaveri kaiken kaikkiaan, sillä lopetimme puoli viideltä ja soitin saman tien Hassanille. Tällä kertaa hän tuli nopeasti ja pyysin häntä viemään minut supermarketille. Olen tottunut hyvin siihen, että osan ostoksista voi ostaa supermarketista, mutta loput löytyvät kotimatkan varrelta useammasta paikasta riippuen mitä haluaa. Tein ruokaa, joka ketään yllättämättä oli taas pelkkiä kasviksia. Nam nam, hyvää ruokahalua ja iltapalaksi onkin ananasta.