Huonosti nukutun yön jälkeen aamu oli melko tokkurainen. Matkalla projektiin pysähdyimme ostamaan teippiä ja sakset. Hintataso ällistyttää edelleen, sillä ostokset maksoivat 2500 shillinkiä eli alle euron. Aamu olikin varsin kummallinen, sillä tiskit oli jo tehty, Rebecca luuttusi talon vain pyyhkeellä ja Samuel huolehti pienimpien aamupalasta. Olen ottanut tavoitteekseni pitää vessat siisteinä ja menin pesemään potat, jotka jälleen sitä kaipasivat. Viime päivät tontilla on pyörinyt eräs mies nimeltä Michael ja luulen, että hän valvoo rakennustyömaata, sillä hän kävelee ympäriinsä paperit kädessä ja täyttelee niitä välillä. Juttelimme pitkän tovin, kun hän kyseli Suomesta ja minun elämäntilanteestani. Hän esitti vaikeita kysymyksiä myös politiikasta ja yritin parhaani mukaan kertoa Suomen hallinnosta. Hän oli yllättynyt, miten tiesin niin paljon, koska aikaisemmin eurooppalaisten nuorten kanssa puhuessaan ei ollut saanut yhtä kattavaa selitystä. Uskonnon tullessa puheeksi olin yllättynyt, kun hän sanoi ymmärtävänsä minun kantani, miksi en kuulu kirkkoon. Ugandassa ollaan todella uskonnollisia ja monesti ihmiset yrittävät käännyttää, jos et kuulu kirkkoon tai eivät ainakaan kuuntele sinun näkökulmaasi. Totta kai hän kysyi myös mielipidettäni homoista ja kuinka homoseksuaalisuus näkyy Suomessa. Selitin kantani, että kaikilla on oikeus rakastaa juuri sitä ihmistä kuin haluaa sukupuoleen katsomatta. Hän sanoi olevansa samaa mieltä ja oli ensimmäinen, jonka kuulin kritisoivan Ugandan hallitusta ja homovastaista lakia. Michael sanoi Ugandalla olevan paljon isompiakin ongelmia kuin homoseksuaalisuus ja minihameet (huhu kiertää, että presidentti valmistelee lakia, joka kieltää minihameiden käytön). Olin enemmän kuin samaa mieltä. Hänen mielestään Ugandalla ei ole toivoa isojen ongelmien ratkaisemiseksi ja tähän tilanteeseen on sopeuduttava. Heräsin itsekin ajattelemaan, että hän voi hyvin olla oikeassa. Vaikka näitä ihmisiä kuinka yritetään auttaa länsimaiden toimesta, on isompi ongelma kuitenkin maanjohdossa. Korruptoitunut hallitus pelaa omaan pussiinsa, joten maan on vaikea päästä eroon ongelmistaan. Surullista, mutta totta. Monet vapaaehtoiset luulevat alkuun pelastavansa maailman tullessaan tänne, mutta monet turhautuvat systeemiin. Itsellä oli kuitenkin realistiset ajatukset tänne tullessa, joten olen sopeutunut hyvin. Vaikka tuntuukin, ettei voi tehdä paljoa, on kuitenkin koetettava muistaa, että nämä ihmiset arvostavat aikaasi ja työtäsi. Erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen keskustelu.

Sam heräili sopivasti lounasaikaan ja muut lapset nukkuivat yllättävän pitkään. Tein keittiön kaapin oviin uudet laput mitä missäkin on ja toivottavasti lapset oppisivat samalla englantia. Rehem tuli myös katsomaan ja kiitteli minua kovin siivousurakastani. Lounaan jälkeen oli taas kylpyhetki ja ihmettelin miten lapset voivatkaan nauttia niin paljon siitä. Todennäköisesti ovat innoissaan huomiosta, jonka saavat kokonaan itselleen. Vaatteiden etsiminen on edelleen melkoinen katastrofi ja jotain on kyllä keksittävä vaatteiden säilytykseen. Haluan kaapit! (Ja monta muuta asiaa) Ruth kävi pyörähtämässä ja sovimme tekevämme sopimukset ensi viikolla. Aikaisemmin päivällä erä mies toimistolta kysyi, mitä haasteita olen kohdannut ensimmäisen viikon aikana. Kerroin käsien pesusta, vessoista ja juomavedestä ja hän kiitti huomioistani. Ruth otti tämän puheeksi ja pyysi minua parhaani mukaan huolehtimaan näistä asioista. Maanantaina myös aloittaa uusi työntekijä, joka tulee Rehemin avuksi. Uusia lapsia on myös tulossa, joten työmäärä lisääntyy. Mielenkiinnolla odotan kuinka uusi kokoonpano toimii. Olin ottanut mukaani Suomesta tuomani saippuakuplat ja voi sitä naurun määrää, mikä lapsista lähti! Miten he olivatkaan onnellisia saippuakuplista ja juoksivat pitkin pihaa niiden perässä. Rebecca otti muutaman kuvan, joihin tallentui ihanan iloisia kasvoja. Lähteminen oli tänään paljon helpompaa, kun annoin Allenille saippuakuplapurkin, joten lapset jäivät innoissaan leikkimään. Pyörähdin toimistolla ennen bodakuskin saapumista ja eräs naisista sanoi heidän arvostavansa paljon tekemääni työtä. Tähän asti minusta on tuntunut, etten ole tehnyt juuri mitään, mutta toisaalta minä olen ainoa, jolla on ollut aikaa touhuta lasten kanssa. Lasten iloiset kasvot ja avoimuus tekevät päivistä aivan mahtavia!

Matkalla kotia näin eilen tyttöjä katsomassa käyneen äidin pienen vauvan kanssa ja mietin vain oliko hänen omansa. Toivottavasti ei, sillä tytöt olivat vielä tänäänkin kovin vaisuja eilisestä vierailusta. Guesthousella odottivat pyykit, sillä tuholaistorjuja oli käynyt myrkyttämässä koko talon. Pesin lakanat ja makuupussin, mitkä toivottavasti ehtivät kuivua ennen yötä... Toivottavasti myös petipunkit ovat historiaa, sillä polvet kutisevat vieläkin. Illat menevät varsin rauhallisesti ruokaa tehdessä ja blogia kirjoittaessa. Valitettavasti on yksi huolehdittava vähemmän, sillä meidän lemmikkipupumme on kadonnut. Todennäköisesti kulkukoira syönyt välipalaksi, koska häkkikin oli rikki. Toinen oli niin suloinen enkä edes ehtinyt ottaa siitä kuvaa... Tämmöisillä ajatuksilla tällä erää ja seuraavaksi olisi kokkailun vuoro. Onneksi on kaasuhella, sillä sähköt ovat jälleen poikki.