Aamu alkoi kokouksella, kun meillä oli kansainvälisten vapaaehtoisten tapaaminen. Paikalla olivat guesthousessa asuvat vapaaehtoiset sekä isäntäperheissä ja omissa asunnoissa asuvat. Yhteensä meitä on reilut parikymmentä. Myös toimiston väki oli paikalla. Toimistolla työskentelevä saksalainen vapaaehtoinen Helen johti tapaamista ja kyseli kaikkien kuulumisia liittyen yleisesti Ugandaan, asumiseen ja projektiin. Jakauduimme pienimpiin ryhmiin projektien samankaltaisuuden perusteella ja jaoimme kokemuksia sekä aktiviteetteja, joita teemme projekteissa. Tapaaminen oli todella hyödyllinen ja sain uusia ideoita projektiini. Oli myös kiva kuulla muiden projekteista ja minkälaisia haasteita matkan varrella on ollut. Tapaamisia on tarkoitus pitää kerran kuukaudessa, että toimiston väki pysyy kärryillä miten projekteissa menee ja onko tullut jotain ongelmia. Kokous kesti vajaat kaksi tuntia, jonka jälkeen soitin Hassanin viemään minut projektiini. Torstaina Hassan oli pukeutunut parhaimpiinsa (pikkutakkiin ja laittanut reilusti partavettä), kun kävimme Kampalassa. Tänään hänellä oli taas tavalliset vaatteet, mutta uudet silmälasit. Toivottavasti hänellä ei ole kovin huono näkö, sillä tähän mennessä en ole nähnyt hänellä laseja…

Kokouksessa mainitsin, ettei projektin johtajalla ole ollut aikaa kirjoittaa sopimuksia, mutta saavuttuani projektiin Daniel tuli minua vastaan ja pyysi tulemaan toimistolle. Puhuimme pitkään ylipäätään projektista ja lapsista sekä täytimme UPA:n sopimuslomakkeet. Another hope - projektiin kuuluvia lapsia on noin 130, joista suurin osa asuu perheidensä luona. Kysyin milloin orpokodilla asuvat lapset menevät kouluun ja minulle selvisi, että suurin osa lapsista on jo koulussa. Alle kuusivuotiaat, joiden kanssa pääasiassa touhuan, eivät mene kouluun ja osa vanhemmista lapsista kuten Rebecca alkaa huhtikuussa suorittaa catering alan tutkintoa. Uudet tytöt ovat orpokodilla toistaiseksi, kun poliisi selvittää heidän perhetaustaansa. Jos vanhemmat löytyvät ja kaikki on kunnossa tytöt voivat palata koteihinsa, mutta muussa tapauksessa tytöt jäävät orpokodille tai heidät sijoitetaan johonkin toiseen perheeseen. Niin kauan kuin tutkinta on kesken tytöt asuvat täällä. Oli todella hyödyllinen keskustelu ja ymmärrän paljon paremmin lasten sekä orpokodin tilanteen nyt. Kävimme myös läpi minun kirjoittamiani huomioita koskien mm. hygieniaa. Daniel kiitteli paljon huomioistani ja sanoi käyvänsä samat asiat läpi muiden toimistolla työskentelevien kanssa, jotta voivat muuttaa käytäntöjä. Kysyin myös mitä odotuksia hänellä on vapaaehtoiselle ja hän sanoi, että tärkeintä on pitää silmät auki ja kertoa huomaamista epäkohdista ja kehitysideoista. Sanoin myös, ettei talolla ole tällä hetkellä kovin paljoa tekemistä, kun uusia työntekijöitä on useampi ja Daniel lupasi järjestää minulle lisä tekemistä. Huhtikuussa he ovat menossa kotikäynneille projektiin kuuluvien perheiden luo ja pääsen silloin mukaan. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista. Sain myös luvan hyödyntää varastolla olevia tarvikkeita, mutta etusijalla on koulua käyvät lapset, joille ne on alun perin tarkoitettu. Palaverista jäi hyvä fiilis, vaikka Daniel oli todella väsynyt ja melkein nukahti istualleen… Toivottavasti palaverille tulee jatkoa ja saan lisää tekemistä päiviin.

Talolla oli iloinen vastaanotto ja lapset olivat jo heränneet päiväunilta. Rebecca laittoi ruokaa ja Susan huolehti Samista ja Matiaksesta. Helen ei ollut vielä palannut viikonlopun vietosta ja Rehem oli mennyt asioille, joten oli melko rauhallista. Stella opetteli pienten kanssa numeroita isoista laminoiduista korteista ja menin mukaan, sillä muuta tekemistä ei juuri ollut. Melko pian olikin jo lounasaika ja tänään positiiviseksi yllätykseksi Stella haki lapsille käsienpesuvettä. Matias vaikutti hieman kipeältä, sillä hikoili paljon ja hengitti puuskuttaen. Susan oli kanssani samaa mieltä, mutta toimistolla työskentelevä Cissy sanoi pojan olevan kunnossa. Katsotaan nyt sitten mihin tilanne kehittyy. Tapani mukaan kylvetin lapset ja samaan aikaan Rehem palasi talolle. Varmaan tästä johtuen lapsetkin käyttäytyivät tänään rauhallisemmin. Myös oikeat vaatteet löytyivät ilman taisteluja, mutta olin iloinen Danielin luvatessa hankkia hyllyt vaatteille ja kirjoille. Tyttöjen huoneeseen oli myös tullut lisää sänkyjä, patjoja ja petivaatteita. Rehem halusi tiskata, joten olin taas vailla tekemistä. Jatkoin lasten kanssa numeroiden opettelua ja kymmeneen asti menee jo hienosti. Daniel ja Ruth esittelivät paikkoja käymään tulleelle sponsorille ja neljän jälkeen lähdin takaisin Nansanaan. Viikonlopun jälkeen Susanin ja Rehemin välillä on huomattavissa pientä kitkaa. He eivät juuri puhu keskenään ja Susan sanoi minulle, ettei Rehem ole tehnyt viikonlopun aikana mitään, vain oleillut huoneessaan jos ei ole ollut asioilla. Uskoisin, että Rehem haluaa ottaa vähän rennommin, kun ei ole enää yksin vastuussa kaikesta. Nähtäväksi jää alkaako näiden kahden vahva luonteisen naisen yhteiselo sujua. Lyhyt päivä projektissa, mutta huomenna jatkuu!