Viikonlopun laiskottelu jatkui vielä maanantai-iltanakin, kun en sitten oikeastaan tehnyt mitään. Toisaalta ei kai se vaarallista ole, kun ei ole mitään pakollista tekemistäkään… Suureksi yllätykseksi aamulla ei satanut vettä, vaan paistoi jopa aurinko! Olin suunnitellut meneväni taas taksilla Mastowaan näyttämään varvastani lääkärille, mutta kaikki ohitse menevät taksit olivat täysiä, joten päätin ottaa bodan. Ensimmäistä kertaa kuski sanoi normaalin hinnan heti alkuun ja säästyin tinkaamiselta. Tänään aulassa odotti muitakin potilaita, mutta en kuitenkaan joutunut odottamaan vuoroani kauaa. Lääkäri puhdisti varpaani, mikä oli taas varsin kivuliasta, vaikka varvas ei muuten ollut enää kipeä. Ainakin toistaiseksi loput kynnestä sai jäädä vielä paikoilleen, mutta lääkäri pyysi minua tulemaan huomenna uudestaan, jos haava vielä vuotaa. Tämän päivänen lysti ei kustantanut mitään ja otin taksin takaisin guesthouselle. Soitin Hassanin hakemaan ja häntä sainkin odotella melkein tunnin eikä tällä kertaa viivästyksestä voinut syyttää huonoa säätä. Projektissa pienimmät olivatkin jo päiväunilla ja menin auttamaan Susania pyykkien kanssa. Olivia olikin hänen apunaan pannaripalkalla ja minun tehtäväkseni jäi taas veden kanto. Ainakin haba kasvaa, vaikka muuten liikunta on todella vähäistä. Yläasteikäiset lapset olivat lähdössä takaisin kouluun ja kävivät kaikki hakemassa varastolta tarvikkeita, jotka Rehem kullekin valmisteli. Jokainen sai mukaansa hammasharjan ja - tahnaa, vessapaperia, saippuaa, pyykinpesujauhetta, vihkoja, kyniä, kumeja, suolaa, saippuaa, papuja, kenkälankkia ja muita kolmen kuukauden koulujaksolla tarvittavia tavaroita. Lapset siis asuvat tuon kolmen kuukauden jakson koululla ja tulevat taas lomalla orpokodille. Tarkkaan joutuvat kyllä säännöstelemään tarvikkeensa, sillä mukaan saavat taskurahaa vain 5 000 shillinkiä eli alle kaksi euroa.

Mak oli lähdössä viemään lapsia kouluun ja päätin lähteä mukaan. Lähteminen olikin varsinaista hullunmyllyä, kun kaikki pakkasivat tavaroitaan ja vaihtoivat koulupuvut päälle. Lähdimme juuri ennen lounasta, sillä jostain syystä meillä oli kiire. Avolava-autossa oli taas varsin tiivis tunnelma, kun meitä oli viisi tyttöä takapenkillä ja kolme poikaa matkusti tavaroiden kanssa lavalla. Matkalla pysähdyimme parturissa, sillä kaikkien hiusten tuli olla lyhyet kouluun mentäessä. Malleja ei pahemmin kyselty, kun sekä tytöiltä että pojilta ajeltiin hiukset koneella aivan lyhyeksi. Kouluun saapuessamme pysähdyimme portille, jossa jokaisen oli mentävä rekisteröitymiskaavakkeen ja vessapaperirullien kanssa ilmoittautumaan. Virkailijat katsoivat että kunkin koulupuku oli asiaan kuuluva ja että hiukset olivat lyhyet. Tyttöjen oli myös tuotava kolme vessapaperirullaa ja poikien kaksi. Seuraavaksi menimme toimistolle, jossa saimmekin odottaa hyvän tovin. Lähdin tytöille kantoavuksi kantamaan kunkin tavarat asuntoloille. Mak jonotti vuoroa toimistoon ja sen tullessa kaikkien tuli viedä paketillinen tulostuspaperia ilmoittautuessaan. Hidas systeemi, mutta lopulta paperiasiat oli kunnossa ja kaikki saivat ateriakorttinsa, jota näyttämällä kukin saa ruokaa. Kannoimme loput tavarat asuntoloille ja hyvästelin lapset. Kaikki olivat innoissaan kouluun paluusta, vaikka haikeaa olikin sanoa heipat. Koulu oli todella viihtyisän näköinen, vaikka onkin iso koulu - oppilaita on noin tuhat. Tässä koulussa kepin käyttäminen rangaistuksena on myös todella harvinaista, mikä on mukava kuulla, sillä Ugandassa se on melko yleistä… Lähdimme Makin ja kuljettajan kanssa takaisin Wakisoon ja he jättivät minut Wakison taksiparkkiin, josta jatkoin taksilla Nansanaan. Lounas oli jäänyt välistä, joten ostin kadulta rolexin isompaan nälkään. Päivät hupenee ja lapset vähenee…