Lauantaista huolimatta kello herätti aamulla, sillä lähdimme UPA:n edesmenneen johtajan muistotilaisuuteen. Hänen kuolemastaan on reilut puoli vuotta, mutta lähipiiri oli halunnut järjestää muistotilaisuuden vielä hautajaisten jälkeenkin. Cissy pyysi meitä mukaan, vaikka emme Samia ehtineetkään tavata. Ilmeisesti organisaatio halusi saada kansainvälistä edustusta mukaan tilaisuuteen ja oli mielenkiintoista päästä mukaan. Aamulla kuitenkin vaihteeksi satoi, mikä viivästytti lähtöä ja tilaisuus oli jo ehtinyt alkaa meidän päästessämme paikalle. Samin kotitalon pieneen pihaan oli pystytetty muutama teltta, joista etsimme istumapaikat. Vesisade yltyi taas ja ihmiset pakkautuivat telttojen suojaan. Samin kanssa työskennelleet ihmiset pitivät puheita, joista suurin osa oli lugandaksi. En kyllä aina erottanut oliko kyseessä puhe vai rukous… Virallisen osuuden jälkeen oli vuorossa lounas seisovasta pöydästä ja tällä kertaa haarukoita ei ollut. Sormilla syöminen on yllättävän hankalaa, etenkin kun yksi ruokalajeista on riisi… Lounaan jälkeen väki alkoi pikkuhiljaa vähetä ja lähdimme Annan ja Cissyn kanssa kotiin. Ilma oli vieläkin melko kolea ja tällä kertaa pyykätessä ei tullut edes hiki. Loppupäivänä en tehnyt mitään ihmeitä ja tylsyys ajoi siivoamaan yhteisiä tiloja. Sunnuntaina tekemättömyys jatkui, mutta aurinko oli jopa tullut näkyviin! Pesin petivaatteet luultavasti viimeistä kertaa ja ne kuivuivatkin nopeasti auringossa. Menin ottamaan aurinkoa takapihalle ja aurinkoa olikin jo ikävä! Iltapäivällä suunnittelimme lähtevämme kukkulalle, josta näkee koko Nansanan, mutta taivaalle kerääntyvät tummat pilvet saivat meidät toisiin ajatuksiin. Loppupäivänäkään en tehnyt mitään ihmeitä: pelasimme korttia ja katsoimme yhden leffan. Oli kyllä harvinaisen rauhallinen viikonloppu!

Maanantaiaamuna yllättäen vettä tuli taas kaatamalla, mutta tällä kertaa nousin siitä huolimatta ajoissa ylös, sillä olin menossa lääkäriin. Yksi varpaista on jo pidemmän aikaan vaivannut ja viime viikolla tulehtui entistä pahemmin. Yksi saksalaisista vapaaehtoisista on sairaanhoitaja ja nähtyään tulehtuneen varpaani komensi minut lääkäriin. Tällä kertaa uskoin, sillä alkoi vaivata jo enemmänkin. Hyppäsin Kampalaan menevän taksin kyytiin ja jäin pois Mastowassa. Matkaan ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen aloin etsiä Cissyn minulle suositteleman lääkärin vastaanottoa. Lääkäreitä täällä on paljon, mutta hinnassa ja laadussa on ilmeisesti suuria eroja. En kuitenkaan halunnut lähteä Kampalaan asti, joten päätin kokeilla Triamin palveluja. Pieni vastaanotto löytyi nopeasti ja menin kysymään tiskiltä aikaa lääkärille. Vastaanotossa työskentelevä nainen vinkkasi vieressä seisovalle lääkärille, joka pyysi minut saman tien huoneeseensa. Aulassa oli vain muutama ihminen, mutta yllätyin silti, kun pääsin heti lääkärin puheille. Pienessä huoneessa oli sänky ja toimistopöytä eikä sinne sitten muuta olisi mahtunutkaan. Näytin kauniin punaisen ja vuotavan varpaani ja ensimmäinen lääkärin kommentti oli, että käytän vääränlaisia kenkiä! Ajattelin, että tulin luultavasti väärään paikkaan… Selitin kuitenkin nuorelle mieslääkärille, etten yleensä käytä lenkkareita, mutta tänään satuin laittamaan ne vesisateen vuoksi. Katsottuaan varvastani hän lähti huoneesta ja odottelin varmaankin puolisen tuntia mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Jonkin ajan kuluttua hän tuli pyytämään minua mukaansa ja menimme sisäpihan kautta toisessa rakennuksessa olevaan operaatiohuoneeseen, johon hän oli valmistellut tarvittavat välineet. Aloin hieman huolestua mitä hän aikoi varpaalleni tehdä, kun pyysi minua istumaan sängylle. Hän sanoi, ettei meinaa nukuttaa minua ja puudutusta hän ei edes maininnut, kun alkoi puhdistaa varvasta. Puhdistamisen jälkeen hän irrotti puolet kynnestä, sillä koko kynsi oli kuulemma jollain tapaa vaurioitunut. Voin kertoa, että hammasta sai purra ihan tosissaan. Lääkäri kyseli samalla opiskeluistani ja vapaaehtoistyöstäni, mutta oli todella vaikea vastata normaalilla äänensävyllä, kun hän samaan aikaan operoi varvastani. Tuskan hiki nousi pintaan ja puristin sängynlaitoja, mutta pidin mielessä, että täällä naiset synnyttävät luonnollisesti ilman mitään kipulääkkeitä tai puudutuksia eivätkä he saa itkeä tai huutaa. Hoitajat saattavat läpsäyttää huutavaa tai itkevää tulevaa äitiä kasvoille ja todeta, että huutamiseen käytettävä energia pitäisi käyttää ponnistamiseen. Onneksi en siis ollut synnyttämässä! Ikään kuin saksilla ja kirurginveitsellä operoimisessa ei olisi ollut tarpeeksi, niin hän puhdisti vielä haavan huolellisesti desinfioimisaineella, joka tuntui melkein polttavan. Huoneessa kävi välillä jokunen hoitaja ja oli hankala vastata ystävällisesti tervehdyksiin… Päälle vielä jonkin sortin rasvaa ja varvas pakettiin. Paketointi oli melko ronskia ja tunsin kuinka desinfioimisaine kirveli edelleen. Kengän laittaminen jalkaan oli entistä epämukavampaa, mutta olin onnellinen, että operaatio oli viimein ohi. Hän kirjoitti minulle vielä potilaskertomuksen, minkä jälkeen maksoin lystin vastaanottoon. Sain viikon kuurin kahdenlaisia antibiootteja sekä desinfioimisainetta ja haavapulveria. Koko touhu maksoi 48 000 shillinkiä eli alle 15€. Lääkäri pyysi minua tulemaan huomenna uudestaan ja toivon, ettei hän kajoa varpaaseeni enää…

Vettä satoi edelleen, kun otin taksin takaisin guesthouselle. Soitin Hassanin hakemaan minut projektiin, kunhan sade hieman hellittäisi. Taksissa muistin, etten ollut sanonut lääkärille penisilliini allergiastani ja lääkkeet eivät olleet alkuperäispakkauksissa vain paperipusseissa, joten tuoteselosteita ei ollut. Lääkkeiden nimet olivat kuitenkin pakkauksissa, joten tarkistin netistä ettei kumpikaan sisällä penisilliiniä. Kukaan ei ollut vielä päässyt lähtemään projektiin vesisateen vuoksi, sillä kaikki menevät yleensä bodalla. Lääkärissä käynti ei siis oikeastaan edes pitkittänyt aamuani. Sateen tauottua Hassan kaarsi pihaan ja pääsimme lähtemään Wakisoon. Tie oli entistä liukkaampi, sillä vettä oli satanut viikonlopun aikaan kiitettävästi. Projektissa oli hiljaista, kun pienimmät olivat päiväunilla, sillä kello oli jo puoli kaksitoista ja muut olivat menneet sadetta piiloon. Kaikki voivottelivat kylmää ilmaa, mutta minusta lämpötila oli oikein miellyttävä! Saatuani reppuni Susanin huoneeseen ja vaihdettuamme viikonlopun kuulumiset lähdimme pesemään pyykit. Vettä ripotteli edelleen, mutta mangopuu toimi hyvin sateensuojana. Eiliset pyykit olivat märkinä yhdessä pesusaaveista eivätkä tuoksuneet enää kovin puhtaille. Osan laitoin kuivumaan tihkusateeseen, mutta osa vaatteista joutui uusintakierrokselle. Saimme pyykit valmiiksi sopivasti lounasaikaan, joka oli tänään kyllä normaalia myöhemmin. Ruokana oli poshoa ja hernekastiketta, mikä oli miellyttävää vaihtelua pavuille. Leticia oli etsinyt lapsille puhtaat vaatteet valmiiksi ja minä menin kylvettämään heidät. Myös kaksoset olivat tänään kylpylistalla ja ovat kyllä kotiutuneet hyvin, sillä eivät itke enää läheskään yhtä paljon kuin viime viikolla. Samkin on alkanut nauttia kylpyhetkistä, sillä itkupotkuraivarit ovat vaihtuneet kikatteluun.

Kylvyn jälkeen menin kysymään Rehemiltä lupaa, jotta sain mennä lasten kanssa sisälle piirtämään, sillä kolmen kuukauden aikana olen oppinut, ettei hän pidä lasten viettävän aikaa sisällä leikkien. Ei hän kuitenkaan vielä kertaakaan ehdotuksiani ole tyrmännyt, mutta onpa ainakin kohteliaampaa kysyä ensin. Lasten hoksatessa piirustusvälineet jakautuivat kiltisti porukoihin, sillä omia tusseja ei ollut kaikille. Iltapäivä menikin piirrellessä ja kylläpä olivat iloisia, kun pienen tauon jälkeen pääsivät taas piirtämään ja värittämään. Myös muutama vanhempi lapsi halusi osallistua, vaikka tähän mennessä heitä ei ole yhteinen tekeminen juuri kiinnostanut. Tai sitten ovat vain ujostelleet seuraani, mutta mukava, että edes viimeisellä viikolla saan heihinkin kontaktia. Tosiaan, viimeinen viikko lähti käyntiin enkä voi kuin ihmetellä, minne kolme kuukautta on kadonnut. Yritän ottaa ilon irti viimeisistä päivistä, vaikka haikeilla mielin pitää hyvästit näille lapsille sanoa. Lähtiessäni neljän jälkeen projektista Susan jäi leikkimään lasten kanssa sisälle ja lupasin, että jatkamme piirustushetkeä vielä tällä viikolla. Illaksi ei ole vielä ihmeempiä suunnitelmia ja ilma kyllä vaikuttaa suuresti siihen lähdetäänkö teatterille vai ei… Katsotaan kuinka käy, mutta huoneestani löytämäni valtava etana ei ainakaan vielä ole sarvia näyttänyt.