Graffitien opiskelu väistyi nukkumisen edestä. Sieltä se ratkaisu viimein sitten tuli, nukkumatin taholta, eli en aikoisi suorittaa kyseisiä kursseja. Ciao niille ja kiitos nukkumatille avunannosta päätöksenteossa. Jotta koko päivä ei aivan täysin lusmuiluksi menisi, haettiin suunta kieliopin tunneille, eikä varmaan tarvitse enää mainita että myöhässä.. Mutta paikalle kuitenkin. Saavutus sekin, kyseessä kuitenkin maanantai ja aamu (kyllä, kaikki ennen puoltapäivää on aamua), mikä ei ihan niiden lempparipäivien (saatika aamujen) joukkoon kuulu.

Polkiessa tuntien jälkeen rantaa, ja kotia, kohden meinasi Anitan leukaan sattua pahemman kerran. Ohitse ajanut colectivo päätti kaartaa suoraan pyörän eteen ja tehdä äkkijarrutuksen päästääkseen matkustajan ulos. Äkkijarrutuksen teki myös Uljas kera pikaisen väistöliikkeen oikealle puolelle autoa, törmäyksen välttääkseen. Sopivasti avasi myös takapenkkiläinen oven. Ei puuttunut montaa senttimetriä kissan ja koiran kupeista.

Päivän toimintasuunnitelmaan kuului perjantaina maksamatta jääneen vuokranmaksun suorittaminen. Maksamattahan se jäi tälläkin kertaa, sillä pankit näillä nurkilla ovat auki vain kahteen asti, tiesi paikallinen kertoa. Olisipa ohjelmaa siis huomisellekin. Seinien alkaessa kaatua päälle ja hiusten alkaessa pikku hiljaa irrota liiasta pään raapimisesta tekemisen keksimiseksi, latasin soittimen täyteen virtaa ja lähdin tarpomaan rantahietikolle. Kyllä se urheilusta kävi, ainakin vaatteiden kosteusarvoista päätellen. Kamera olisi pitänyt olla mukana, sillä näkymä Coquimboa kohden oli kuin taulu auringon laskiessa kaupungin taa. Upeaa.