Kuka herätti nukkuvan karhun? Joskus sitä herää niin suunnattoman kiukun vallassa, ettei järki voi sitä selittää. Tämä oli yksi niistä harvoista aamuista. Jo silmien avaaminen sai pahalle päälle, eikä hyväntuulisuus lisääntynyt huomatessa nukkuneensa jälleen kerran pommiin. Ensimmäisille tunneille ei siis olisi toivoakaan ehtiä. Kenties 3 kuppia kahvia saisi pahan tuulen katoamaan.

Seuraaville tunneille saavuin hyvissä ajoin ja löysin jälleen kerran oikean luokkahuoneen. Oveen oli kiinnitetty lukujärjestys, ja kyseisen kurssin kohdalle töherretty jotakin punaisella. Ovi oli auki ja luokka tyhjä. Lähdin kuleksimaan ympäriinsä, jos vaikka saisin neuvoa joltakin. Eihän siellä ketään näkynyt. Käväisin myös kyseisen kurssin opettajan huoneella, koska tiesin sijainnin entuudestaan. Tyhjää täynnä sekin. Palasin luokkahuoneelle, jonka ovi oli nyt suljettu ja tunnit täydessä vauhdissa. Voihan rähmä. En kehdannut avata ovea vaan lähdin mörrimöykkynä tarpomaan kohti keskustaa. Kävin uudemman kerran toteamassa, että liian moni muukin haluaa kiikuttaa papereitaan samalle toimistolle kuin minä.

Se on muuten kumma juttu, miten kaikki paha tuuli voikaan osua samalle päivälle. Näinä päivinä löytää usein itsestään uusia piirteitä… Harvemmin tunnen oloni agressiiviseksi, mutta tänä kyseisenä päivänä olin valmis läimäsemään jokaisen tööttäävän auton kuljettajaa tai potkaisemaan jokaista vislaavaa ohikulkijaa. Selvisin kuitenkin keskustasta kotiin kukkulalle joutumatta hakeutumaan anger management-kursseille. Ryhdyin poistamaan pahaa mieltäni kolmen tunnin päiväunilla, mikä on joskus ennenkin todettu tehokkaaksi keinoksi ja se toimi myös tänään.

Herättyäni huomasin lipittäneeni aamulla loputkin herkullisesta(?) murukahvistani, joten supermarket kutsui. Löysin tieni jenkin suosittelemaan Jumboon, josta löytyi myös eurooppalaista ja jenkkiläistä tarjontaa. Meni tunti ennen kuin löysin sen hakemani kahvipurkin ja palasin hyvillä mielin kotiin. Siempre sí oli käytössä taas tänäänkin, joten yhdentoista aikaan illalla löysin itseni istumasta Kaiser -pubista 11 saksalaisen ja kahden chilenon kanssa. Tämäkin pubi osoittautui erittäin opiskelijahintaiseksi. Yrityksistä huolimatta pidin pääni olla laulamatta espanjaksi yhtä ainutta karaoke-laulua (tähän ei siempre sí ole tarkoitettu) ja muut hoitivat sen enemmän tai vähemmän kunnialla. Puoli neljältä hiivin huoneeseeni ja onnistuin olemaan herättämättä nukkuvaa laumaani. Huomenna jälleen nokka kohti kaikkien suosimaa toimistoa.