Tiistai, toinen päivä aurinkoisessa La Serenassa. Herätys oli kuin syväjäädytetystä tilasta olisi kiskottu ylös. Pörrösukat eivät todellakaan ole liikaa öisin. Aamun ensimmäinen kohtaaminen kielimuurin kanssa tapahtui heti huoneeni oven avattuani. Aamiaista tyrkytettiin ja yritin kakistaa suustani ulos, että syön kyllä, malttakaa nyt hetki. Käteeni tungettiin myös kaksi paperinpalasta, jotka etäisesti muistuttivat käyntikortteja. Seuraava törmäys tapahtui puhelimitse. Kv-koordinaattori oli käynyt nukkuessani hostellilla paikantamassa minua (sähköpostini oli siis saavuttanut hänet), ja soitti nyt hostellille. Puhelu alkoi ja loppui yhtä nopeasti, sisältö jäi hieman epäselväksi.

Eipä mennyt aikaakaan, kun jo istuin koordinaattorin kolisevassa kotterossa etsimässä jotain viihtyisämpää onkaloa jossa asustaa. Matkalla hän totesi tarvitsevani jonkinlaisen sirun, jotta tulen pärjäämään.. Ilmeisesti espanjan kielen taitoni eivät tehneet häneen vaikutusta.. Ei tsempparipalkintoa hänelle ;) Ajoimme ylös kukkulalle yliopiston ohi, josta löytyi viihtyisä omakotitaloalue. Parturi-kampaaja Claudialla oli tarjota majoitus yhdessä talonsa huoneista, yläkerran huoneet olivat jo täyteen majoitettuja. Oma kylppäri, yhteinen keittiö perheen kanssa ja oma pikku huone kera sängyn ja nettiyhteyden; kelpaa. Ja vielä kaikenlisäksi edullinen majoitus.

Iltapäivällä piipahdimme Claudian kanssa la ferialla, eli hevi-markkinoilla. Monenlaista hetelmää ja vihannesta oli tarjolla, eikä ollut tämä hevi hinnalla pilattua. Mukaan tarttui vähän kaikenlaista, broccolista ananakseen. Tutustuin päivän aikana myös yläkerran 4:stä asukista kahteen, joista toiseen vain vilaukselta. Toinen, ilmeisesti hieman sosiaalisempi tapaus, oli aito jenkki, joka ei puhua pukahdakaan englantia (tehnyt ilmeisesti jonkin sortin typerän sopimuksen olla puhumatta englantia, jollainen olisi itsenikin kenties viisasta tehdä..). Toverit näyttivät "oikotien" uimahallille..jos voidaan oikotieksi kutsua ryteikköistä alamäkeä, ja matkaa takaisin voisi ennemminkin kutsua itsekidutukseksi.

Kello 18 oli sovittuna tapaaminen koordinaattorin kanssa yliopistolla. Tällä kertaa hän oli itsekin saapunut toimistoonsa. Paikalle ilmestyi myös 3 saksalaista vaihtaria, joista kaksi tulossa vaihtoon ja kolmas hakemassa viimeisiä allekirjoituksia palatakseen kotiin. Koordinaattori lykkäsi nenän eteen noin riisin verran papereita ja käski tutkia läpi sekä suunnitella kurssit. Pää pyörällä kaikesta siitä puheesta, josta en ottanut selvää, lähdimme saksalaisten kanssa paikalliseen opiskelijakuppilaan ottamaan ne kuuluisat pari. Hyvä idea sinänsä, sillä poislähtevällä vaihtarilla, Svenjalla, oli paljon hyviä neuvoja koskien koulunkäyntiä La Serenassa. Tyhmä paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä, vai miten se sanonta menikään.

"Kotona" odottikin sitten olohuoneessa huolestuneita katseita luovat 4 silmäparia; Claudia, 2 tytärtä sekä yläkerran Seavron. Kello ei ollut vielä edes puolta yötä. Langan päähän oli hankittu myös kv-koordinaattori. Huh, tätähän sitä sitten saattoi odottaa perheeseen asumaan mennessään. Vilpittömät anteeksipyytelyt ja selvittämään kuuppaa kolmen peiton alle.