Profile
Blog
Photos
Videos
Joka lauantainen siivoojatädin kuuden tunnin imurointioperaatio oli jälleen alkanut saaden uneni katkeamaan. Muutamalla tunnilla oli nukkuminen aiotusta jo ehtinyt venähtääkin. Kahviksi haukutun juomani jälkeen suuntasin kohti Plaza de Armasta, jossa oli nimipäiväni kunniaksi juhlat. Tosin joku vaihto-oppilaista kehtasi väittää, että juhlittiin kaupungin vuosipäivää.. epäilen. Juhlaksi kutsuttu tapahtuma vastasi torimarkkinoita. Jos jonkinlaista kojua ja telttaa oli pystytetty kaupungin sydämeen. Aamupala olikin erään pariskunnan paikalle raahaamasta grillikärrystä ostettu ravitseva ja terveellinen choripan. Muiden kyllästyttyä kiertelyyn, jäin pitämään seuraa Zachille, joka tarvitsi ehdottomasti kolme kaktusta. Niitä valitessa kului sitten tovi jos toinenkin. Silmät edelleen puoliummessa löysimme kuin löysimmekin kojujen seasta paikan, josta sai myös kahvia. Seurasimme penkiltä mielenkiinnolla yhdenmiehenorkestereita ja muita klovnitemppuja, ajankulua huomaamatta. Äkkiä kotiin, jotta ehtisi järjestettyyn kimppakyytiin kukkulalta alas. Joskus pitää myös säästellä kengänpohjia.
Noutajamme oli määrä saapua puoli kymmeneltä, ja löysin itseni varttia yli kymmenen edelleen odottamasta kyseisen ajoneuvon saapumista. Ei se oo niin minuutilleen ;) Tosin meitä tapaamispaikalla 30 minuuttia odottaneet olivat sitä mieltä, että aiemminkin olisi voinut saapua. Yhdentoista henkilön seurueelle oli suhteellisen vaikeaa löytää sopivaa istuskelupaikkaa. Varsinkin, kun ehtona oli, että olut on saatava kannuissa. Viides paikka täytti vaatimukset ja seurue oli tyytyväinen.
Huonoimmassa kisakunnossa olleet lähtivät kahden paikkeilla ja pikku hiljaa paikan vaihto alkoi olla ajankohtaista. Claudia oli aiemmin ilmoittanut lähtevänsä rantaan laulamaan karaokea pyytäen myös Seavronia ja minua mukaansa, mutta oli päättänyt pitäytyä puhelinsoiton ulottumattomissa. Tiemme vei kuitenkin rantaan ja Casinolle, sanan tarkoittaessa tällä kertaa sitä peliluolaa. Kenties luola ei sanana kuitenkaan sovi kuvaamaan tätä varakkaamman väen paikkaa, jossa he kovasti koittivat hankkiutua rahoistaan eroon. Valokuvien ottaminenkin oli kyseisessä Las Vegas-vaikutteisessa tilassa kielletty. Tilaustamme saimme odottaa tunnin verran, sen tuhoamiseen aikaa ei kulunut läheskään niin kauaa. Kellon ollessa 30 minuuttia vaille kukonlaulun alkoi väki vaikuttaa enemmän tai vähemmän pystyyn nukahtaneelta, joten oli viisaampi ahtaa 7 henkilöä samaan autoon ja pudottaa yksi kerrallaan kotiovelle.
- comments