Silloin kun vähiten tarvitsee herätä ennen puolta päivää sitä joku nappasee unen poikki jo ENNEN puolta päivää. Normaalisti sitä lähtisi ulkoiluttamaan paria karvaturria, mutta tällä kertaa ulkoilutusvuorossa oli viime viikolla hankkimani polkupyörä nimeltään Uljas, johon onneksi ei ollut ehtinyt viikonlopun aikana karvoja kasvaa. Kaksin me suuntasimme rantatietä pitkin kohti Coquimboa. Matka hujahti hetkessä, ja Uljas osasi hienosti kiertää Idan ja Heikin varoituksen sanalla varustettuna mainitsemat yllätysaukot tiessä. Vastaanottojoukkona Coquimboon saapuessa toimi lauma pelikaaneja. Tosin tervehdykset olivat lähinnä mulkaisuja kameraan tai selän kääntämisiä. Ilmeisesti odottelivat jotain kunnia-arvoisempaa vierasta saapuvaksi.

Rannasta löytyi myös kojurykelmä, johon tutustumisen ajaksi Uljas joutui tyytymään odottelemaan kiinnitettynä sataman aitaan, kunnes jatkoimme jälleen onnellisesti yhdessä kohti Plaza de Armasta. Aiemmalta (tosin öiseltä) reissulta Coquimboon oli muistissa muutamia kuvaamisen arvoisia paikkoja. Pyörän kanssa valokuvauskierroksen toteuttaminen kapeilla kaduilla ei tulisi onnistumaan, mutta löytyi sieltä sopiva renkaiden lepuutuspaikkakin. Kenties kukaan ei varastaisi osia pyörästä, joka on kiinnitettynä kirkon viereiseen tolppaan. Alkuvuodesta alkanut vimma kuvata oviaukkoja yltyi jälleen ja muistikortti täyttyi huimaa vauhtia. Lähes joka toisessa oviaukossa kun tuntui olevan jotain kovin kiehtovaa. Liekö tämä sitten taas sitä hiipivää hulluutta, mutta pari tuntia niitä kuvaillessa meni. Yllätyksekseni Coquimbosta ei löytynyt nettikahvilaa, syy saattaa olla etsijänkin. Kämppäämme ei ollut vielä puhelinyhtiön mies saapunut, joten sähköpostit saisivat siis odottaa vähintään huomiseen.

Uljas odotti kiltisti kirkon edustalla ja kaikki osatkin olivat tallella. Kämppää kohti polkiessa tuli mietittyä, oliko ajolinja jotenkin väärä tai teinkö jotain väärin, vai mistä se tööttäily johtui. Pyöräily liikenteen seassa on muutenkin jännittävää ja sitten vielä aiheutetaan harhaloikkia sydämelle torvia soittamalla. Hui. Ja tottahan toki minulla oli kypärä kaatumisen varalta (mikä se on ja voiko sitä syödä?!).

Kotona sitä sitten ihmeteltiin, miksi ihmeessä tuostakin oviaukosta on kolme samanlaista kuvaa pitänyt ottaa.. Kuvia oli kertynyt parin tunnin aikana muutama sata.. Nimelläni varustettu ulkoinen kovalevy taitaisi kaivata noutajaa jossain kaupungin elektroniikkaliikkeistä, ja liikkeen omistaja pesojani. Liian monen oviaukosta otetun kuvan katsomisen jälkeen oli jälleen aika oppia jotain uutta.. Miten laitetaan päälle kaasulla toimiva lietemme. Kaasu päälle ja sytkäriä perään. Ja seuraavalla kerralla kääritään paidan hihat ennen vastaavaa toimitusta! Superkokki oli päässyt vauhtiin ja alun perin suunnitelmissa oli munakas..joka tämän kokin käsittelyssä muuntui hujauksessa muotoon kokkeli, sävynä mustanruskea.. No ei se ainakaan raakaa ollut! J Päinvastoin hyvin kypsää, ravitsevaa ja maukasta..