Lauantai se valkeni taas niin kirkkaana.. Joten tämä tyttönen pakkasi laukkuunsa muutaman huurteisen ja matkasi meren rantaa kohden. Josko istahtaisi ja vain tuijottelisi hetken, hyvä suunnitelma. 200 metriä ennen rantaa yläkerran herra päätti tehdä reiän taivaaseen. Kiva ja kiitos. 180-asteen käännös kohti kotia. Puoli tuntia ylämäkeä ja uitettu rotta saapui kotiluolaansa. Enpä muista milloin viimeksi olisin peiliin katsoessani nähnyt Keith Flintin tuijottavan minua… ainakaan näin närkästyneen näköisenä. Vaatteet vaihtoon, huurteiset takaisin hankkimaan kylmää kuorrutusta ja tilalle kuuma kupponen kaffetta, sitä supermaukasta muru-sellaista. Paras pitää sikamaisuudet loitolla ja juoda lämpöstä. Nöf nöf ja wiik.

Koko loppuillan saimme nauttia sisällä istumisesta ja sateen ropinasta. Ah, kuinka rentouttavaa ;) Jotain uutta päivään sentään mahtui (muutakin kuin epämiellyttävä törmäys Keithin kanssa), sillä sadepäivien kunniaksi Claudialla ja kumppaneilla on tapana tehdä sadepäivälettuja.. paipilloja ne taisivat hienolta nimeltään olla. Kyseiset herkut ovat uppopaistettuja taikinalituskoja, jotka maistuvat tasan tarkkaan siltä, mitä niihin päälle laittaa (marmeladia tms.). Niillä sitten herkuteltiin samalla kun katsottiin tv:stä espanjaksi dubattua lasten elokuvaa volyymit kaakossa katon pitäessä mekkalaa sateen vuoksi. Harmi, että kahluusaappaat eivät mahtuneet matkalaukkuuni, sillä huomenna kadut uivat jälleen kiitettävissä määrin. Pitää harkita puujalkojen veistämistä..