Maanantai alkoi kirkkaasti sään että mielialan puolesta. Reippain askelin toimistolle, ja vuoronumero 9, kohta tämä rumba olisi ohitse. Vaan eipäs taas juhlita liian aikaisin, täti se työnsi kouraan uuden lomakkeen ja totesi, että täytä tämä sekä tuo minulle kopio tosta, tosta, tosta ja tosta… Selvisi sitten miksi joka nurkassa on liike, minkä edustalla lukee fotocopias, kun kerran viranomaiset ottavat vastaan vain kopioita. Syvä huokaus ja koululle kopioimaan sekä täyttämään lappua pienen keltaisen kirjan avustuksella, jälleen. Tunnit alkoivat ennen kuin olin saanut taisteluni lomakkeen kanssa loppuun asti. Siellä se Tapia taas piirteli mitä ihmeellisempiä graffiteja tauluun. Toiset tekivät muistiinpanoja kynät sauhuten, itse koitin kopioida niitä vänkyröitä ja pohtia mitä sanoja niiden tulisi muistuttaa. Silloin tällöin erotin kirjaimen T. Alku sekin.

Seuraavat tunnit pääcampuksella..ja Sala 101 oli merkattuna muistiin.. Löysin Sala:t 107-111.. Jatkoin etsintääni, ja löysin wc:t, sopivasti sillä päivä oli kuuma ja Urskin tilavuus alkoi olla vähissä veden juontia ajatellen. Aika eksoottinen kokemus, mitä voi kuvailla kolmikirjaimisella sanalla: YÖK. Ripaus taistelutahtoa oli vielä jäljellä, mutta jouduin antautumaan. No, osaisinpa ainakin perjantain tunneille Sala-111:sta, mikäli se ei sattuisi mystisesti katoamaan paikaltaan.

Palattuani Casa Claudialle sain kerrankin lounastaa yksin ylhäisyydessäni, ilman että kukaan oli arvostelemassa taitojani liittyen nuudelien keittämiseen. Tajusin myös unohtaneeni hakea uuden kartan lauantain sadetanssissa liotetun tilalle. Pelastuksekseni joutuisin kuitenkin kävelemään keskustaan huomenna viisumilappukopiokasani kanssa. Josko tiistai olisi sitten toivoa täynnä, sillä torstaihin olisi liikaa aikaa.