Ohjelmanumero rekisteröi viisumi. Tehdäkseen tämän on ensin mentävä PDI:n toimistolle, josta vielä lappujen kanssa toiselle toimistolle. PDI oli kuitenkin laitettu erittäin hyvään säilöön paikkaan nimeltä piilo. Tuli mieleen leikki poliisi ja roisto, vain tällä kerralla roisto taisi etsiä poliisia eikä toisin päin. Paikallinen opas mukanani löysimmekin etsimämme, jota emme kuitenkaan kiikuttaneet kädestä vankilaan kuten leikissä, vaikka jonkinasteista tapakoulutusta tämä yksilö olisikin kaivannut englannin kielen kurssien lisäksi. Jotenkin sitä odottaisi kansainvälisiä asioita hoitavassa yksikössä työskentelevän ihmisen osaavan englantia.. Tämä yksilö ei selvästikään kuulunut siihen kahteen prosenttiin tämän maan kansalaisista jotka osaavat englantia.

Jottei elämästä täällä puuttuisi jännitystä, olivat maahantulovirkailijat varmistaneet sitä löytyvän myös tästä tapahtumasta. Poliisi pyöritteli jonkin aikaa papereitani käsissään, eikä tehnyt mitään. Kysyi vain minä päivänä olin saapunut maahan. Kaikki paperini kourassa hän paineli vanhemman poliisisedän tiskille ja oppaani tiesi selventää asiaa minulle; maahan tultaessa virkailijat leimaavat viisumipaperit sekä passin. Näin oli käynyt myös minulle, hieno homma sinänsä, mutta leimoissa oleva kuukausi osoitti minun saapuneen 3.heinäkuuta ja viisumi tulee rekisteröidä 30 päivän kuluessa maahantulosta. Voihan sanonko mikä. Onneksi passini välissä sattuivat olemaan lentolippuni, joiden avulla pystyin todistamaan tulleeni maahan elokuussa. Enää ei tarvittu kuin puolen tunnin puhelinsoitto jollekin vielä korkeammalle taholle, jonka jälkeen sain sen yhden A4:n minkä tarvitsin saadakseni asian eteenpäin.

Seuraava toimistorakennus oli sijoitettu helpompaan paikkaan, jopa niin helppoon että sinne oli löytänyt tiensä 40 muutakin. Seurasimme hetken jonon kulkua ja totesimme palaavamme jonain toisena päivänä. Nälkäisinä suuntasimme matkamme törkeän kalliiseen opiskelijaravintolaan, jossa lounas sisältäen alkuruoan, pääruoan, leivän, mehun ja jälkiruoan kustansi 800 pesoa. Euro kaikesta tästä ei tuntunut liian paljolta, varsinkaan kun ruoka oli vielä hyvääkin. Ruokaseuraamme saimme jälleen uuden tuttavuuden. Muistini nimikapasiteetti on ilmeisen täysi tai rekisterikilvet tilapäisesti loppu, sillä hänen nimensä katosi samaa vauhtia unohdettujen nimien lokeroon kuin hän oli sen minulle sanonut.

Kotiin palatessani minua odotti yllättäen lounas. En kehdannut kieltäytyä, joten söin toistamiseen. Eipä tarvitsisi syödä enää tänään yhtään enempää, sillä vatsani oli nyt ääriään myöten täynnä. Olin sopinut tapaamisen kv-koordinaattorin kanssa kuudeksi, joten olisi vielä 3 tuntia aikaa opiskella hieman espanjan sanoja, jotta keskustelu menisi rattoisammin.. Yllättäen ajan paljous loi minulle kiireen ja taas sitä juostiin mäkeä alas kohti yliopistoa. Pikkulapun tarkoitus tuli tällä kertaa selväksi ja laitoimme lukujärjestyksenikin uuteen uskoon. Eilinen Administración de personal vedettiin vallan ylitse, eli olin periaatteessa haaskannut aikaani kyseisillä tunneilla. Nyt minulla kuitenkin olisi riittävä määrä kursseja lukujärjestyksessä, eikä yhtään enempää ;)

Illalla lähdin taas kohti tuntematonta, sillä Claudia pyysi mukaansa johonkin mutten tajunnut minne. Siempre sí, kun jotain kysytään. Istuin autossa ja katselin maisemia. Pian selvisi että menimmekin vain tankkaamaan hänen autonsa. Oli hauska huomata, että kassa-apinoiden lisäksi täällä harrastetaan myös tankkiapinoita ;) Tankki täynnä ja laulellen takaisin kotiin. Kenties huomenna herätyskello vaihteeksi toimisi.