Aamuisella tarpomismatkalla kampusta kohti oli ilmeisesti ollut taas musiikit hieman lujalla, sillä outo numero oli soittanut herättämättä minkäänlaisia toimenpiteitä meikäläisessä. Innoissaan asuntonäytöstä vain talsinut ajatuksissaan. Numerosta ei vastattu, pakko oli koittaa soittaa takaisin sillä se olisi saattanut olla ihanaakin ihanampi kv-koordinaattorimme, jolla olisi voinut olla jotain tähtitieteellistä asiaa (eli ei mitään). Numerosta soitettiin kohta uudelleen, ja kukapa se siellä muu kuin Santiagoon ehjänä saapunut Karo! Reissua suunnittelemaan! Pitkään ei ehtinyt lätistä, kun Light Colaan addiktoitunut graffititaiteilija viiletti ohitse kohti luokkahuonetta.

Muutamaa graffitisivua rikkaampana kohti asuntonäyttöä! Hurjan jännittävää. Microlla huristeltiin muutama kilometri, sillä Googlen kartasta oli tarkistettu miten kannattaisi mennä. Aina ei kannata Googleenkaan luottaa, sillä todellisuudessa kyseinen osoite oli aivan toisessa päässä Avenida del Mar:ia, joka ei ole katuna sieltä lyhimmästä päästä. Pientä reippailua, kunnes oikea talo löytyi. Asunto oli sopivan kokoinen, ei ihan niin luksus kuin mitä netissä olevat kuvat antoivat ymmärtää, mutta kelpaisi todellakin. Nyt vain odottamaan vastausta asunnon todellisista kustannuksista per lärvi. Ainoa puute kämpässä olisi Internet, mutta eiköhän sekin asia ratkeaisi jossakin myöhemmässä vaiheessa. Askel kerrallaan ja mañana mañana!

Kotona jalat höyrysivät.. melkoiset höyrynakit niistä maailman rumimmiksi nimetyistä klimpeistä sai, kun tarpeeksi tarpoi pitkin La Serenan katuja. Ilmeisesti parin euron tennarien pohjat eivät olleet kovinkaan varvasystävälliset (liekö yllätys), onneksi eivät kuitenkaan irti lähteneet (eivät pohjat eivätkä varpaat) J