Viimoiset dinosaurukset

Eilen oli sen verran eri aani seinakellossa, etta paadyin pyorayttamaan itseni pyoran paalle ja hurautin viidentoista kilometrin rykaisyn laheiselle pohjoiselle ja arvoitukselliselle krokotiilipusikolle. Pusikko jota puistonakin voimme hyvine perusteluineen kutsua loytyi vaivatta - ja siellahan minua odottivat krokotiilit, alligaattorit ja Gangesingaviaalit. Lahes tuhat dinosauruksen viimeista sukulaistoveria potkotteli leppoisan auringon paistatuksessa. Leppoisuudesta kertoi sekin, etta hurjimmat paikan tyontekijat (ja naisiahan he tietysti olivat) olivat siivoamassa noin kolmensadan krokon aitausta leuanloksuttajain edelleen vilistaessa samassa tilassa. Toisaalta kuten leppoisuudesta sanottua, vilistely rajoittui lahinna hetkittaiseen leuan aukomiseen krokojen potkotellessa isossa kasassa toinen toistensa paalla. Jokunen kaarmekin oli puistoa koristamaan myos jostain kaapattu seka kilpikonnia ja muita matelijoita satunnaisella otannalla. Itsessaan puisto ei ollut pahimmasta paasta oleva aasialainen elaintarha, jossa kullakin paistattelijalla on tilaa alta neliometrin verran. Krokotiilien aitaukset olivat isohkoja, vesistoisia ja olipa jokaiseen aitaukseen periaatteessa mahdollista itsensakin hukuttaa, mikali nyt alligaattorin ruoaksi olisi aikeita ryhtya. Multihuipentuma oli tietysti julmannakoisten Gangesingaviaalien osasto, jossa oli mahdollista vakoilla tovereita - ja erastakin valehtelematta lahes viisimetrista kaveria silmasta silmaan ja hampaasta hampaaseen vedenalaisen lasin lapi. Ulkomuodostaan huolimatta ovat kuulemma erityisen leppoisia ja hellatunteisia ihmispoloisia kohtaan - tama huojentavana tietona itselleni kun tassa alkaa Gangesissa uiskentelu viikko viikolta lahestymaan. Olisiko sitten noin, etta ruoaksi riittaa usein Varanasissa pyhaan virtaan polttohaudattujen ihmisten polttamatta jaaneet osat. Maistuis varmaan sullekkin.

Ovathan nuo 'elaintarhat' (vaikka tamakin parhaasta paasta) aina asteen verran hankalia paikkoja. Talla puistolla oli kuitenkin jonkinlainen rooli ja tehtava, joten annettakoon minulle sinne eksyneelle nyt jonkinlainen synninpaasto. Paikka oli monen hyvinkin uhanalaisen (esim.noiden Gangesin luikertelijoiden) elaimen uusi koti ja paikka lisaantymiselle, joka sairaassa maailmassamme ei enaa olisi usein luonnossa mahdollista. Lisaksi paikalla oli mielestani toimivahko funktio kaikkine kohtuu kiinnostavine informaatiotauluineen ainakin jonkinlaisena tietoisuuden herattelijana. Ja tastahan on toki ennenkin puhuttu. Talla kertaa ainakin mina luin jokaisen taulun ja kuuliaisesti olin heittelematta krokotiileja KIVILLA. Tallaistakin sitten kai tapahtuu. No joo - krokoista tuli talle luikertelijalle uusia suosikkielukoita, etta jos emme sitten toiste nae enaa niin olen loytanyt uuden harrastuksen krokotiilin kasvattajana Gangesin suulta (tai Gangesingaviaalin suusta).

Kaarmeet jaivat talla kertaa kakkoseksi, mutta olihan tuo kiva katsoa noidenkin luikertelut ja todeta infotaulun faktat, etta boa nyt syo sita ja tata ja toisinaan 'paskalla maihalla' varustetun ihmissielun. Hyvaksytaan nyt sitten tallaisenkin ihmiskohtalon mahdollisuus. Kaarmeet ja krokot kyttailtya hilpaisin loppumatkan Mamallapuramiin ja koska mikaan ei koskaan riita, eika missaan ole mitaan jarkea - jatkoin viela pyoran satulassa temppelimetsastysta laheisille kivikoille eksyen. Temppeleita piisaa - niita katsovan on syyta katsoa koordinaatit noin yleensakin Intian suuntaan ja kohdistamalla anturat Mamallapuramin laheisyyteen ei voi pahasti pettya.

Taman paivan otinkin sitten rankalla kadella takaisin eilisesta aktiivisuusaallosta ja pysyttelin puolen kilometrin sateella majapaikastani - liikahtaen aina silloin kuin se vain jotenkin oli pakollista. Temppelikivilla lueskelua ja aalloissa mellastusta lukuunottamatta ja itse asiassa nekin lukuunottaen mitaan ei sattunut - ja niin oli oikein hyva. Aallot tosiaan ovat arhakat ja ruotsalainen majatalonaapurini oli tuossa pari paivaa sitten heittaa viimoiset uinnit aallokoissa kun oli lahtenyt vaeltelemaan syvemmille vesistoille. Kalastajatoverit olivat sitten onnellisesti oikeassa paikassa ja kalastivat uimarin virrasta, joten olemme edelleen kaikki suomalaiset ja ruotsalaiset taalla jotakuinkin henkitoreissamme. Omat uimiset ovat talta rannalta ja myos Intian osalta ainakin talta kuulta tassa, silla siirtyminen kyyneleenmuotoiselle saarelle, jossa ei siellakaan olla osattu vahaan aikaan olla ihmisiksi, on hyvinkin vaistamattomasti etualalla. Innolla jo tuota paikkaa, Herra Lankaa odottelenkin. Jaamme odottelemaan.

-K

'Life is life - whether in a cat, or dog or man. There is no difference there between a cat or a man. The idea of difference is a human conception for man's own advantage.'

-Sri AuroBindo