Kolme paivaa - puhdasta liiketta

Dharamsalasta lahdettiin paasiaisen keskella ja suunta oli aikataulutettu niin, etta jossain vaiheessa tormaisimme sitten Nepaliin. Viela ei ole tama vahinko paassyt kaymaan, mutta suunta on mutkaisilla vuoristoteilla silti oikeanlainen. Tanaan muksahdimme muuan mestaan, johon joku liverpoolilais-poppoo eksyi 1968. 41 vuotta myohemmin tarinankertojat eksyvat samalle rastille - Rishikeshin jooga/meditointi-ihmemaahan. Aivan nopsakka paivamatka ei edessa ollut kun Dharamsala hylattiin. Siita siis seuraavassa.

Ensimmainen paiva: Eksytamme itsemme bussilla Dharamsalasta Mandiin, mutta emmehan toki suoralla yhteydella. Dharamsalan bussiasema myy meille ainoastaan lyhytta valimatkaa, joten 'etenemme' paaosin paikallaan seisten noin kolmekymmenta kilometria kolmen tunnin matkalla. Mandiin on ensimmaisesta pysakistamme sitten viela noin 100 kilometria, joten kymmenen kilometrin tuntivauhti tuntuu riemukkaalta. Loppumatka hurahtaa kuitenkin napparasti ja loydamme tiemme Mandin pikkukaupunkiin, jonne muuten palaamme viela toistekin. Mukavan uninen, mutta silti kiinnostava kaupunki vehreilla kukkuloilla - leppoisaa meininkia revimme loppupaivan keuhkoihimme ja nautimme viela kukkulanakymista ja ilmanalasta.

Toinen paiva: Seuraa siirtyma Mandista (kaakkois aasian kielilla siis = ampari-kippo-suihku) Himachalin paakaupunkiin Shimlaan. Paikka ei erityisemmin mielia kiihota, mutta tuntuu pitavan paikkansa kartalla tiukasti juuri niilla kohdilla, jossa olisi sopivaa pysahtya yoksi. Shimlaan heilahdetaan seitseman tunnin kieputuksen jalkeen. Sopiva paikka pysahtya, vaikka odotukset osoittautuvat oikeanlaisiksi - en erityisemmin kaupungista pida. Jonkinlainen intialaisten rikkaitten temmellyskentta kaikkine merkkimyymaloineen jne. Chandigarhin malliin. Tarpeetonta okyilya ja katsokaas-kuinka-hyvin-meilla-menee, vaikka oikeasti rikkailla meneekin helvetin hyvin, mutta muulla porukalla menee sitten huonommin kuin koskaan. Ei tykkaa, ei! Silti Shimla oli ulkoisesti aivan nayttavan nakoinen, vuoren rinteilla 2300 metrin korkeudessa eli mukavasti Dharamsalaakin korkeammalla. Ja olihan siella napparia britti-herran rakentamia rakennuksia, joka sitten loi kaupungille enemman keskieurooppalaisen tai englantilaisen kivitaloatmosfaarin.

Kolmas paiva: Alkaa aiemmin kuin olisi luvallista. Heraamme vartin yli nelja, pakkailemme yllattavan huolellisesti kellonaikaan nahden rinkkamme ja sukellamme viela pimeaan aamuyohon. Ramasee! Taskulampulla tieta valaisemaan ja bussiasemalle, jossa on jo taysi meininki paalla - kuin eri planeetalta. Viidelta 'lahteva' bussimme lahtee puoli kuudelta, mutta koska edessa on reippaita tunteja perseet nahkapenkeissa olemme iloisia aamun pimeista ja vilvoittavista tuulista ja tunneista. Eteenpain mennaan, vaikka jalleen varkkaamme liian kauan, kun bussikuskin on paastava moikkaamaan jokaista ohitsemme lipuvan kylan kadonnutta serkkupoikaa. Dehra Dunissa, Uttaranchalin paakaupungissa olemme lopulta kahdeksan ja puolen tunnin jalkeen ja kiskomme itsemme Rishikeshin bussiin parin tunnin matkan viemina. Loppuun viela perinteiset tappelut riksakuskien kanssa Rishikeshissa ja loydamme itsemme Rishikeshin rauhallisemmista majataloista.

Joka tapauksessa meno ei paljoa rauhallisemmaksi tasta kay - tiedossa lisaa tarinaa tien paalta, silla paikallaan pysyminen ei tunnu meilta juuri nyt onnistuvan. Parin yon jalkeen vahintaan yhta riemukkaita revityksia vuoristopoluilta ennenkuin Nepal avaa meille porttinsa. Toivotaan etta porteilla olevilla on sitten lopulta oikeat avaimet sisaanpaasyyn.

Aivot huttua - ei irtoa - jatketaan.

-K

"To gain that worth having, it may be necessary to lose everything else"

- Bernadette Devlin