Normal 0 false false false MicrosoftInternetExplorer4 /* Style Definitions */ table.MsoNormalTable {mso-style-name:"Table Normal"; mso-tstyle-rowband-size:0; mso-tstyle-colband-size:0; mso-style-noshow:yes; mso-style-parent:""; mso-padding-alt:0in 5.4pt 0in 5.4pt; mso-para-margin:0in; mso-para-margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:10.0pt; font-family:"Times New Roman"; mso-ansi-language:#0400; mso-fareast-language:#0400; mso-bidi-language:#0400;}

Tamil Nadu kutsuu - ken kuulee

Parin paivan hiljaiselo rikkoontuu - laani vaihtuu, kylat muuttavat nimeaan. Matka Mysoresta tamilien paakaupunkiin Chennaihin oisella junalla sujui pitkalti odotettujen merkkien mukaisessa ilmastossa. Jonkin tunnin taisin saada nukuttuakin - lopun aikaa miettin olevaisuuden perimmaisia kysymyksia. Matka meni kaikin puolin katevasti - juna oli vartin myohassa eli ei kaytannossa lainkaan. Tuossa juuri sainkin muuan ruotsalaiselta reissajalta kertomuksen junamatkasta Varanasista. Tarinan mukaan hommat alkoivat lupsakkaalla kahdeksan tunnin myohastymisella. Tuskinpa on Intian ennatys silti tuokaan. Aamulla seitseman paalle olinkin sitten jo isommassa kylassa - Chennai oli juuri sen luokan jattilainen kuin kuvittelinkin. Eli nopeinta reittia ulos. Riksakuskien kanssa ei tappeluun ollut aikomustakaan jaada, joten Aasian suurimman bussiaseman etsimiseen oli otettava paikallisbussi. Tunnin taisin hammastella polttavaa kysymysta siita, milla bussilla asemalle paasisi - puolet ajasta piipahtelin vaarissa kulkuvalineissa tarkistamassa avrmuuden vuoksi, etta olenhan nyt varmasti vaarassa bussissa. Aina olin, kunnes lopulta myotaiset tuulet puhaltelivat minut oikeaan karryyn ja etenin tavoitteessani.

Bussiasema oli sitten sellainen kompleksi, etta kokoa piisasi. Poikkeuksellisesti Intiaan paikka ei kuitenkaan ollut lainkaan kaoottinen tai sekava. Suuren pettymyksen jalkeen loysin itseni jalleen bussista, joka oli minut vieva Mamallapuramiin. Kivenhakkaajien ja -veistelijoiden pyhalla maalla on perinteita menneiden aikojen kivimonumenteista ja rannan tuntumassa nokottaa komea 1300-vuotta sitten kasaan pystytetty temppeli tasta muistuttamassa. Mamallapuram toivotti itseni tervetulleeksi sadepaivalla, jotka ovat kylla talla reissulla olleet yhden kaden sormustimilla laskettavissa. Tanaan on jo aurinko paistatellut retkentekijaa ja paikka nayttaa uudessa valossaan jo oikein mielyttavalta. Pikkukyla, joka koostuu kuten yleensakin vilkkaasta keskustastaan hassakoineen ja vesikauhuisine kulkukoirineen seka rannasta, joka nyt koostuu guesthouseista ja viela vesikauhuisemmista kulkukoirista. Meininki on kivan leppoisa - vaikka ison kaupungin kirouksesta ei ole kuin parin tunnin matka.

Mereen jo sen verran otin tuntumaa, etta vaikuttaa kostealta ja suolaiselta. Muuten meininki entisellaan - pyorteet ja virtaukset kohdillaan, silti viela pinnalla pysyen. Rannan tuntuma on sitten tukossa ravintolaa ja kivipystikauppaa - kalastajat sen sijaan jatkavat tuhansien vuosien ikaisia touhujaan taallakin. Illaksi revitaan tuoreena meresta riistettya elamaa rantaan ja ruotoisia ja saksisia otuksia esitellaan ravintoloiden poydilla suurta ylpeytta tuntien. Onneksi joku viela keittelee kattiloissaan myos jotain muuta, joten nalkaankaan ei tarvitse valttamatta kuolla.

Muuten ei suurta uutista Mamallapuramista ole kerrottavana - mitaan erityista ei tapahdu, eika tarvinekkaan. Elama yksinkertaista - paivat kauniita. Nainpa ollen kerron jotain aivan muuta Intiasta. Nimittain rahasta - ainaisesta pahasta. Intia on taloudellisesti kelpo maa kayskennella. Juuri mikaan ei maksa kohtuuttomasti, peruselaman perustarpeet irtoavat hinnalla jolla lannessa ei elaisi kahta minuuttiakaan. Silti perustarpeet jaavat sanomattakin liian monelta paitsioon. Meille onnellisessa asemassa olleille Intia on kuitenkin paikka vailla vertaa. Ruoka irtoaa puolella eurolla annokselta, mutta allekkin kykenee lompakkoaan puristamaan, mikali tiukille haluaa ottaa. Asumisen saa kahden euron korvilta - alle on jalleen mahdollista itseaan yovyttaa, mikali oma vessa ei ole kullan kallis. Matkustaminen paikasta toiseen junin ja bussein on halvinta mita muistan koskaan missaan, mikali omia jalkoja ei hyvaksyta joukkoon. Etenkin juna kustantaa hyvin keveasti, mikali alin ja oikein luokka kiinnostaa kulkijaa. Busseissa saa tietysti maksaa monenlaisesta luokasta (ilman erityisesti suurempaa eroa) - kaytannossa valtion kulkupelit ovat kuitenkin kelpo tien auraajia, jotka kolaavat tien pientareita joka puolelle. Mutta nyt tama keksii jotain muuta tekemista ja jatkaa hintatietouden keraamista ja sen yloskirjaamista joskus muulloin.

-K

'Life is an incurable disease'

-Abraham Cowley