Etelaisen Intian paatepysakilla

Kanyakumari on paikka, josta ei paase kuin yhteen suuntaan. Pois - ja tama ei siksi etta kyla olisi jotenkin poispaasyn arvoinen vaan vain siita pakottavasta syysta, etta maailma loppuu tanne. Ainakin Intian maailma, silla Kanyakumari (Cape Comorin myos ja jalleen) on koko Intian etelaisin piste. Ja pisteena iin paalle olen tullut tanne ja lahden suuntaamaan pohjolan perukoita pain. Kaytannossa katsoen yhta ainoata poikkeusta lukuunottamatta (Hampista Mumbaihin) matka Intian osalta on suuntautunut etelaan, mutta toden totta viimeisten paivien aikana siihen on tullut paatos, joten eilen Intian viimeisella kivella auringon laskemista kummastellen huomasin, etta paatepysakki on saavutettu. Mutta koska vain matka on ikuista myos matka minun osalta jatkuu - Kanyakumarin unohdan huomenna, vaihdan laania, vaihdan suuntaa. Muutoksista kertoo sekin riemuisa uutinen, jota on pidetty salassa, valaytelty ja yritetty olla liikaa innostumatta, jonka myota yksikosta on jalleen tuleva kaksikko. Kaksi kuukautta kadoksissa ollut matkatoveri on saapuva leiriin 27.2. aamuisena hetkena. Hetkena, jolloin Ansku on tyhjaksitekeva katoamistempun, joka tapahtui joulukuisena aamuna kovan onnen Mumbaissa. Kuumeilut ovat ottaneet laantuakseen ja vaikka tarkkoja syita ei toistaiseksi olekaan tohtorin diagnoosiarpakuutioista viela arvottu, on meininki jo sen mukainen, etta tassa suunnassa aletaan kiiruhtamaan kohti Delhia muutaman valipysakin kautta. Vakutuutusyhtion armollisesti maksettua todistettavasti keskenjaaneen reissun kotiinpaluun Anskun osalta joulukuussa - ei taloudellisetkaan esteet tee yhteisesta rintamastamme mahdotonta. Fiilis on tajunnat rajayttava. Sanoja hakusessa.

Tanaan kipaisin itseni juna-asemalle, ostin omalta osaltani ensimmaiset lankkareille varatut liput, joita siis on lyhyemmallakin varoitusajalla mahdollista ostaa paremmin varustetuilta juna-asemilta lankkarin henkseleita paukutellen (missaan muussa asiassa ei sitten henkseleita taalla voikaan eika sen puoleen tarvikaan paukutella). 24. paiva saan revittya ensimmaisen Intian junamaratonin Keralan Ernakulamista Delhiin 50 tunnin pikataipaleella. Katsellaan mita siita sitten syntyy, muuta kuin makuuhaava.

Kanyakumari elelee pitkalti hindulaisten yhtena (jalleen) erittain pyhan kaupungin ja toisaalta Intian etelaisimman pisteen voimin. Ja paikka on aivan kelvollinen molemmissa asioissa, vaikka totuuden sukunimissa onkin myonnettava, etta en tieda miten ainakaan jalkimmaisessa voi pahasti epaonnistua. Kyla on kaikin puolin tuulisella paikalla ja se on myos mahdollista huomata - viimeistaan siina vaiheessa kun silmat ovat taynna katuhiekkaa eli vaiheessa jossa mitaan ei olekaan enaa niin helppo huomata. Muutoin eras painavimmista syista tanne tuloon oli 'vaeltelevan munkin' Swami Vivekanandan perassa ympari Intiaa ramppaaminen. 1800-luvun lopulla kaveri kavi tuolla keskella merta sijaitsevalla kivella meditoimassa ja tanaan oli aika kayda myos minun meditoimassa Vivekanandan kivella. Pelkka kivihan tuo ei toki enaa ole, vaan paikalle on rakennettu komea pytinki asiaa muistuttamaan. Keskelta kaikkea loytyi sitten se pienoinen pimea huone, jossa tasaisin valiajoin meditoinniltaan oli mahdollista kuulla 'Aum'- aanten pyhaksi pyorittavat aanet ja taas tuntui kuin maailma olisi syntynyt uudelleen. Kylla Kanyakumariin kannattaa tulla pistaytymaan tuota aanta kuullakseen - aanentoisto toimii ja Vivekanandan henki hilluu kulmauksilla kuuluvasti.

-K

'There's no present. There's only the immediate future and the recent past.'
- George Carlin