Tullut aika pesta Hampit

Suhteettoman pitkaksi ja mieltahajottavaksi muotoutunut kokemus Hampiin saapumisesta on saatu loppuun. Hampi itsessaan on lupsakka paikka - ei pahimmasta paasta, vaikka jokseenkin rauhallisempaakin saisi olla. Paikka sinansa on pyorahtanyt katevasti raunioitten ymparille. Rauniot sitten kertovat, etta onpa joskus ollut taalla muutakin kuin kivikasoja ja riippumaton paikkoja. Pari taytta paivaa on saatu tuhlattua kallista aikaa ja pari seuraavaa vajaata koemme parhaaksi himmailla viela naissa tunnelmissa, silla paikassa on - kuten sanottua - tiettya fiilista. Pitkallisen Intian thali(pallon) lakkaamattoman evastelyn jalkeen hampurilaiset ja mauttomat pitsankantyt sulavat vatsassamme mukavalla tavalla. 1300-1500-luvuilla vaikuttaneet hinduhallitsijat nostivat kivipaaseja oikein napparasti toinen toisen paalle ja saivat Hampista kuskoistavan kulttuurin pesakkeen. Nyt se pitaapintansa hindujen pyhanakin pyhempana pyhiinvaelluspaikkana ja onpa taalla nahty jokunen hinduksi leimaamatonkin.

Hampiin tulon olisimme tietysti voineet ajoittaa jotenkin muutenkin kuin kylan festariaikaan, mutta mehan emme tunnetusti osaa mitaan suunnitella oikein edelta. Vaarin edelta suunnittelijoina olemmekin erinomaisessa asemassa - ja etuoikeutetusti saaneet tulla ja menna sen mukaan mika milloinkin on ollut aamun syvin tunnelma. Mutta koska kaikki loppuu aikanaan - myos meidan on ollut aika totuttautua vakisin ajatukseen, etta Ansku lahestyy lahiaikoina pimeaa, kylmaa kotipuolta. Naiden ongelmien edessa olemme paatyneet liikkumaan pitkan marssin tavoin koven onnen Mumbaihin ja lahes lukkoon lyoty paiva on oleva kohtalon tiistai. Hampi jaa siis lyhyeksi, mutta pitaahan ensi kerraksikin jattaa jotain. Festareiden tahden emme siis ole joutuneet tallaamaan kivipaasien ja temppelin jamien perassa aivan yksinamme. Mutta yrityksissamme karata massoja saimme eilen ravata komean tovin yrittaen epatoivoisesti paasta joen toiselle puolelle. Emme paasseet, mutta ravaaminen oli itsessaan oikein napparaa - ja tanaan jatkettiin samoilla tiimellyksilla, kun satuloitiin pari pyoran kaltaista kapistusta ja paineltiin suuntavaistot karventyneina johonkin piiloon vaenpaljoudelta.

Mainitaan nyt viela jotain mielellaan muistelemattomasta matkastamme Hampiin. Guntakalista yritettiin epatoivon valtaamina paasta pois. Bussiasema osoittautui lyomattomaksi epaonnistujaksi - emmeka odottelustamme riippumatta loytaneet spivia kulkuneuvoja. Revimme itsemme sitten juna-asemalle. Hampin lahistolla sijaitsevaan Hospetiin ei tietysti ollut yhteyksia - otettava juna Bellaryyn. Otetaan ja toimii. Tunti ja olemme taas raiteilla kohti Hampia. Bellarysta oli nahtavasti halukkaita menijoita Hospetiin ja junia peri-intialaiseen tapaan aivan liian vahan. Edessa lahes sairain mahdollinen asia - ahtautujan unelma jollaista en usko (tai todennakoisemmin vain toivo) koskaan nakevani. Sairasta menoa - intialaiset kyynarpaataklailevat toisiaan kuin kyse olisi elamasta ta kuolemasta - mista tassa vaiheessa todellakin alkoi olla kyse. Mekin mukaan sikailuun ja lopulta olimme sisuksissa. Joku neropatti, rasittaja joka kolmas sana hindia, kolmas englantia ja kolmas telugua sitten viinansa voimilla aukomaan turpaansa kaikesta ja kokoajan. Muutenkin kun oltiin sellaisessa ruuvipenkissa, niin hyvinhan siina tarinaa jaksoi seurata. Lopulta puolen tunnin matka pariin tuntiin ja Hospetista paikallisbussi Hampiin. Taysi paiva tuli taas tayteen. Kokemusten Intia on ollut mielenkiintoinen, mutta sanotaan nyt vaikka niin etta helmet ovat olleet aika hajallaan. Etaisyydet eivat edes isot, mutta matkat sitakin isommat. Perilla ei tunnu olevan oikein milloinkaan. Eipa silla itsellani on tassa viela sen verran laaneja koluamatta ja kilometreja lyomatta, etta en sano enempaa. Ja kylla ne persreikapaikatkin ovat olleet lopulta aivan ehtoja, hamaria, mutta hamyisyydessaan virkistavia, reippaita ja runsaita.

-K

'No one here gets out alive'

-Jim Morrison