Shanti-pur ja junailuja sillipurkissa

Orissan provinssin/laanin paakaupunki Bhubaneswar on meluisa ja rauhaton pysakki matkalla jostain jonnekkin. Toisin sanoen paikka, jossa viettaa mahdollisimman vahan aikaa, mutta juuri sen verran, etta saa itsensa paikkailtua tulevia haasteita silmalla- joskus myos korvallapitaen.Mutta aloitetaan Chandipurista, jonne tupsahdimme palavat halut meita korventaen - etsien rauhaa ja mahdollisuutta riippumaton kiinnitykseen. Konkreettisen rauhan loytaminen on Intiassa jo sinansa pieni mahdottomuus, mutta uskaliaat sielut olivat valmiita etsimaan lahes mahdotonta. Huhut olivat kiertaneet, etta Chandipuri olisi jotain "Shanti"purin kaltaista eli rauhallista, leppoisaa, saatovapaata - puhdasta shantia. Jotain sellaista se toden totta oli. Paikan loytaminen oli tosin oman taistelunsa takana. Mutta nainhan ovat parhaat paikat varsin usein oman vaivan takana. Sadan kilometrin matkaan tuhraantui luonnollisesti puolet paivasta, mutta ennen iltaruskoa olimme jo mielet ja ruumiit leppoisasti rannalla. Chandipur on siis Orissan laanin pohjoisten osien pienen pieni kyla, joka rajoittuu pariin kuppilaan, hotelliin, tajuttoman pitkaan hiekkarantaan (lahes 500 kilometria sanovat - jai mittaamatta). Meri vetaytyy paivasaikaan noin kolmen kilometrin paahan ja palaa aamupaivaksi kasittamattomalta karkumatkaltaan takaisin varsinaisen 'rannan' laheisyyteen. Kuulla on huhuttu olevan vaikutusta asiaan - pitanee kysya. Joka tapauksessa Chandipur oli paikka jossa hermoja oli mita osuvinta leputella, kileja taputella ja etsia seka loytaa niita tyhjia rantakaistaleita. Hylkasimme hotellit ja valitsimme napparan guesthousen rantanakoaloilla. Parantelimme petipunkkiset ulkokuoremme emmeka tehneet oikeastaan mitaan. Suosittelen.Chandipurista jatkoimme Balasoreen, jossa astuimme 'nippa nappa' junaan sen ensimmaisen (vaan emme viimeisen kerran) Intiassa. Mielissamme vilkkuivat vanhat tutut Venajan ja Kiinan junat ja paatimme katsastaa inkkarijunan edesottamukset. Mitaan varauksia tai muita 'hopohopoja' ei tietysti ollut suoritettu eli huppasimme kylmiltaan varaamattomiin toisen luokan vaunuihin (poikkeavaa kaikesta kokemastani siis se, etta toinen luokka onkin ns.kolmas luokka eli se alin mahdollinen). Asemalta liput kouraan ja ensimmaiseen etelaan menevaan junaan. Bhubaneswarin juna oli tietysti meita varten tunnin myohassa ja alimman luokan liput hanskassa tungeksimaan laiturille. Enpa muista niin taytta paikkaa koskaan nahneeni - saati sellaisessa olleeni, mutta hyvinhan se sujui. Tungimme itsemme sillipurkkiin ja juna lahti liikkeell kun puolet rinkoista roikkui viela jossain oven ulkopuolella. Ensimmaiseen puoleen tuntiin ei junan sisalla liikuttu mihinkaan - myoskaan paan sisalla ei liikkunut tassa vaiheessa juuri mitaan, mika teki pakollisesta junakeskustelusta paikallisten kanssa haastavaa, muttei mahdotonta. Hindi taittui itseltani viela tassa vaiheessa heikommin, joten keskustelut kavivat kovin sujuvasti meilta kaikilta. Jossain vaiheessa kun sain jo toista jalkaani liikuteltua siirryimme vessakaytavalle. Kevaiset hajumaailmat ottivat meidat riemulla vastaan, mutta positiivisista puolista sanottakoon, etta tungosta oli - jos mahdollista - hieman vahemman. Tietysti tassa vaiheessa ja paikassa joutui koko ajan siirtymaan, pyorimaan ja hyorimaan tee-myyjien ja vessankoluajien tielta. Loppupuolella kolmituntista matkaa taisimme jopa paasta istumaan silla suurin osa porukasta jattaytyi suosiolla kyydista puolta tuntia ennen paatepysakkia. Tamahan oli jo lahes kasittamatonta luksusta - onneksi matka loppuikin sitten hyvin pian taman jalkeen. Tervehdimme Bhubaneswaria - ja kaveri ei meita pettanyt. Kaupunki juuri sellainen kuin sen arvelimmekin olevan - meluisa, iso, likainen - lahes rakastettava.Valitsemamme luokka (Intiassahan naita on siis laskutavasta ja -taidosta riippuen seitseman tai kahdeksan) junassa oli oikein nappara - maksoi euron 200 kilometrin matkalta ja kaiken ahtautumisen ja sullomisen jalkeenkin tuntui oikealta valinnalta. Paatettiin tuossa jo ennen ensikokemuksia, etta taytynee kokeilla kaikki luokat (ensimmaisen luokan ilmastointeja lukuunottamatta) ja nyt aloitettiin sitten heti silla oikealla luokalla. Liput naihin ahtaajien luokkiin tulee myyntiin noin tunti ennen liikkeellelahtoa - eli kaytannossa noin kaksi tuntia ennen starttia, silla Intiassa junan lahtoaikaan voi huoletta lisata tunti myohastymista lahes aina. Nain ollen laiskat ja edeltaviin suunnitteluihin kykenemattomat reissaajamme lahtevat lahes varmasti myos seuraavaan kohteeseen sillipurkeissa. Soveltuvat oikein hyvin etenkin 1-4 tunnin pikarypistyksiin. Mitaan kovin paljon pitempaa meidan etanavauhdilla etenevien ei edes tassa vaiheessa tarvitse kokeilla. Etelaan edetaan laiskasti aina silloin kuin jaksetaan - rantoja siina samalla katsastellen.

Orissan osavaltio/laani/provinssi on sitten niita vahemman koluttuja Intian osia ja jotenkin sen huomaa. Paat kaantyilevat enemman kuin Bengalissa ja valokuvia halutaan ottaa tuon tuostakin, vaikka nain varmasti jossain maarin jokapuolella Intiaa. Eilisiltana alakertamme apteekkari halusi ehdottomasti valokuvata Lactobacillusta etsineet kummajaiset. Bacillusta loytyi ja mies sai ikuistettua asiakkaansa - eli kaikki olivat kovin onnellisia. Ja tama siis Bhubaneswarissa eli Orissan paakaupungissa! Noh - Chandipurissa homma meni jo rutiinilla. Kadulla kaveleskellessa pysahtyi muuan auto taynna porukkaa, jotta kuski sai tokaista leveahymyisen "Hello":n ja sanoa kasipaivaa. Kun tama ohjelmanumero oli takanapain jatkoimme niin me hindiin kyvyttomat kuin he englantia vahemmanpuhuvat omille teilleen. Ja taas oli kaikki kovin iloisia. Porisemaan tullaan joka kaden joskus jopa jalan kaanteessa - puhelinnumeroita ja s-postiosoitteita vaihdellaan jne. Eli yksin ei tarvi edes kaksin olla. Maaseuduilla ja pikkukaupungeilla englanti rajoittuu usein niihin tervehdyksiin ja hyvastelyihin - eli niita sitten toistellaan tasaisin valiajoin ja niinhan se keskustelu kivasti soljuu varsin arvoituksellisissa merkeissa.

Pakko sanoa sitten viela sana vanhoista, mutta niin tarkeista asioista. Siis ... Obaman voitto eli voitto meille kaikille otettiin Intiassa vastaan melkoisin juhlallisuuksin. Riemua riitti ja jumalia rukoiltiin ennen vaaleja ja taidettiin mekin siina 'vahan' tuuletella kun homma alkoi selviamaan. Koko ajan keskustetiin lehdissa ja televisioissa Obaman merkityksesta ... Intialle. Onhan silla merkitysta kaikelle - Intialle myos. McCainista ei taidettu sanoa vaalilahetyksessa juuri sanaakaan - eipa silla, ei olisi tarvinnutkaan. Loppu hyvin - kaikki hyvin jyvin. Ja Guantanamoonkin lyodaan lappu luukulle ja paikka takaisin Kuuballe. Maailmahan voi oikeasti jopa muuttua! Hyva OB!

-K

"Don't wait for the last judgment - it takes place every day."

- Albert Camus