Siella missa palmupuutkin on puita vaan

Kanyakumarista juna otti retkentekijan kainaloon ja heitti pysakille, jota Varkalaksi on tavattu kutsua. Keralassa ollaan - vihrealta nayttaa, mutta miltas se vihrea sitten nayttaa. Sri Lankan loputtoman rantamyllytyksen jalkeen on jopa tuntunut mahdolliselta pysytella hiekan ja veden ulottumattomissa. Mutta mikaanhan ei kesta ikuisesti - ei edes yliannostus hiekkaa ja suolaista vetta. Ja lopulta yliannostusta on lahes mahdoton noista substansseista saadakaan, joten Varkala kuulosti sopivalta mestalta Keralan rannikolla. Ja aivan sopiva paikkahan tama toden totta onkin - tosin ei sitten juuri mitaan muuta. Punaiset jattimaiset kalliot erottavat rannan metsikosta ja hiekka on mustaista paikoin, mutta vedet Intian tasoon nahtyna yllattavan kirkkaat, joten omat jalkapohjansa on mahdollista nahda kunhan oikein akrobaattiseksi heittaytyy. Itse asustelen tuolla etelaisella kallionkielekkaalla, jossa meno on mukavasti rauhallisempaa. Pohjoisella kielekkeella sitten hilluu lajapain muita ja paikka on jotensakin sellainen reppureissaajarysa jos tallainen paradoksi suodaan.

Eilinen meni napparasti paikkaan tutustuessa ja tottahan toki etsiskelin ne kylan halvimmat thali-ruokapaikat, silla kielekkeilla evas on naurettavan hintaista ja makuista, milta ikina naurettavan makuinen ruoka sitten maistuukaan. Kylalta, jonne on noin kahden ja puolen kilometrin kappastely, loytyi tietysti ruokaa ja menoa intialaista. Kotimatkan lahestyessa pimeys oli saanut vallan kaikesta ymparoivasta, joten ei kun matkaan tummaan. Puolessa valissa retkea pimeni sitten lopullisesti. Ei niinkaan matkantekijan omalta osalta - vaan sahkokatkon myota, joka heitti koko kylan pimeaksi tavalla jota en muista koskaan nahneeni tai tassa tapauksessahan olleeni nakematta. Taydellinen pimeys otti ylivallan ja sen jalkeen edettiin kasikopeloimalla, konttaamalla ja ryomimalla. Silloin talloin heitti vastaantuleva tuktuk-kuski valoa tien kulkijalle, mutta yleensa sekin vain sokaisi kivasti etenevan matkanteon joten nakyvyys oli nollissa pitkan matkaa. Kannykan valoissa oli askelia otettava ja taytyypa tunnustaa, etta ei ollut mikaan huikea valonheitin vanha nokialainenkaan. Koska olin vasta paivalla mestoille saapunut oli myos oma temppunsa yrittaa muistella mista (nakymattomasta) kulmasta milloinkin oli kaannyttava. Puolivahingossa loytyi kotipesa ja sittenhan ne valot syttyivatkin ja sahkoa oli taas joka paikka taynna- tottahan toki.

Kanyakumarista hankin tuossa hajonneen mp3-soittimeni korvaavan laitteen hurjalla 8 euron hinnalla lahinna tulevaa junamatkaani varten. Ja laitehan jopa toimii ja soundit ovat mita ne vain tuolla rahalla voivat olla - eli lahinna tulee mieleen mokilla edelleenkin tiettavasti soiva vanha kunnon Husqvarna (tarkemmin muistava voi korjata). Bassot hulppeat, tahdit mahtavat ja monotus kova. Meneehan tuo, ja muutenkin Kanyakumari oli toimiva paikka kaiken toimimattoman ostoon. Itse hankin myos sen kortinlukijan, joka on ollut lahes yhta pahasti hajalla kuin entinenkin. Joten eipa tuo juuri kuvia siirtele - ennenkuin opin jonkin parantavan taikasanan sille kuiskaamaan. Simsalabim saati akrakadabra ei toiminut - onkos kellaan ehdotuksia?

-K

'It is better to keep your mouth closed and let people think you are a fool than to open it and remove all doubt.'

- Mark Twain