Profile
Blog
Photos
Videos
Seuraa lyhyt katsaus elamaan Dighassa. Eli pari paivaa sitten vietimme (toivottavasti) viimeisen yon pitkaan aikaan Kolkatassa. Yopymispaikaksi valikoitui Checkpoint, joka arvottiin jaljellaolevista asumuksista kutisevin jalkiseurauksin. Eli petipunkit iskivat taas heikoimmalla hetkella. Ottivat onneksi kohteekseen etupaassa vain minut, joten nyt on suhteellisen kuppainen ja kupattu olo. Rantaa hamuavat sielumme hakivat kartasta paikaksi Dighan eli kolkatalaisten viikonloppukohteen. Muita taalla ei sitten naykaan. Lankkareita kay kuulemma noin 30 vuodessa eli ei liiaksi asti.
Dighassa asutamme rauhallisella paikalla aivan rannan laheisyydessa elaimellisen huoneen ja terassin suoraan rannalle, joten mikas tassa. Paratiisi tama nyt ei ole - joten en ala valehtelemaan etteiko mieli tekisi eteenpain. Pohdimme jo tanaan liikahtamisen mahdollisuuksia, mutta petipunkkisten vaatteittemme puhdistamiseksi jatkamme taalla viela yhden yon. Huomenna sitten Orissan rajalle, jonka yli eivat bussit muuten mene. Eli kasittamattomattoman kuriositeetin sanelemina matkaamme ensin laanin rajalle, josta eteenpain suoraan Chandipuriin tai Balasoreen ja sielta mutkan kautta Chandiin. Pitaisi olla nappara mesta, jossa muutama hullu majatalo ja ravintola eli rauhaa voisi jopa olla (ainakin Intian mittapuulla) tiedossa.
Digha ei ole ihmeempi paikka oikein minkaanlaiseen harrasteluun, mutta hermojen lepytys tulevia sekoiluja kohtaan onkin ollut ohjelmanumeroista se vauhdikkain. Eilisen kohokohtina taisi olla auringossa paistattelevan kaarmeen potkulan bongaaminen ja pingispoydan loytaminen. Pingis on siis tulevan paivan suurin urheilusuoritus satunnaisen vesissa pulahtelun lisaksi. Vesi sameahkoa, mutta siedettavaa. Pihamaamme kaarme sen sijaan oli isoin, nopein ja arhakimman oloinen tapaus, jonka muistan koskaan nahneeni. Jaa kotomaan kyyt kakkoseksi. Kuten myos kaikki aiemmat sukkanauhakaarmeet, joita on tullut kohdattua. Eipa tassa - netti kallis ja hidas - tulevissa paikoissa viela hitaampaa ja kalliimpaa, joten jatetaan kirjoittelu harkinnanvaraiseksi. Nyt moro!
-K
- comments