Sri Lanka numeroina ja 'vahan' kirjaimina siina sivussa

Takana ovat Sri Lankan paivat talta osin. Lentokone potkaisi itsensa eilisen aamuyon unisina tunteina saarelta mantereelle ja samalla vaihtui moni asia ja kovin monella tavalla. Mutta aloitetaan otsikon lupaamalla tavalla ja kirjataan muutama asia matemaattisin koodein - ja lahtee nyt.

Lanka tarjosi:

0 petipunkkia
0 maksettua tuktukmatkaa (6 maksamatonta eli ilmaista)
1 sadepaiva
6 paivaa surffilaudalla
8,5 euroa keskimaaraisena paivakulutuksena (komeasti heilahti alle suunnitellun - lahes puolet jai kayttamatta)
11 tarkastuspistetta
20 miljoonaa asukasta
28 aurinkoista paivaa

ja lukuisia muita numeroimattomia asioita, joita hataisesti aletaan nyt lapikaymaan. Joskus olen kuullut useammastakin suusta sanottavan, etta Lankahan nyt on sellainen siistitty Intia, mutta mutta… tamahan olisi pahemmanlaatuista herjausta silla Lanka ei todellakaan ole juuri mitaan mita Intia saa luvan olla. Totta, Lankalla lahes kaikki on puhdasta, vedet ja kadunpohjat, mutta eroavaisuudet eivat todellakaan tahan jaa. Ensinnakin Sri Lankan sosialistinen kansantasavalta nayttaa kaikin puolin vahemman pahoinvoivalta kuin pohjoinen jattilainen. Reissuissa on tullut jo toki ennenkin tormattya sosialistisiin valtioihin, jotka ovat toimivia ja nainhan se luonnollisesti meneekin. Tottahan on, etta Intian ongelmat pohjaavat monista asioista, eivat siis vain siita etta sosialismia ei ole samassa hengessa kuin esim. Lankalla. Vakimaara jo sinansa karjistaa Intian ongelmallisia puolia, mutta jotenkin Lankalla varallisuus oli jakautunut useimmille tasaisemmin kuin Intiassa, missa pienen pieni osa porukasta istuu ikuisen rahakirstunsa paalla ja loput putoilevat teiden varsilta ilman ruokaa tai suojaa seuraavaa yota varten. Mutta toisaalta myos Sri Lanka on maantieteelliseen kokoonsa nahden erittain tihea vakimaaraltaan - kaikkea ei siis todellakaan kay sillakaan selittaminen. Lankalaisiin sosialismin hienouksiin muuten kuulu se paljon puhututtava ilmainen sairaanhoito, josta Intia ja se meidan poloinen Suomikin saa vain unelmoida. Miettikaapas, miten lansimainen 'hyvinvontivaltio' voi paastaa itsensa sellaisen rappion portaille, etta pikkuruinen kolonialismin aikanaan pieksama Aasian maa menee meista komeasti edelle. Ja sitten viela puhutaan 'hyvinvoinnista', kun perusasiat kayvat meidan porvarihallituksilta tietoisesti valiin. Eihan toki uusiberalismia kay syyttaminen - eihan sellaista morkoa edes asianosaisten mielesta ole olemassakaan. Taas on nahty, etta punalippujen pitaisi taas valilla heilahdella ja siina sitten olisi tilaisuus tehda tasta pallosta jotain elamisen arvoista paikkaa.

Totuutta silmiin tuijotellen myonnetaan, etta sekaisin on tietysti tietyilta osin myos Sri Lanka - mutta tama lahinna tamilitiikerien tilanteen tahden. Eheaa valtiota ei tunnu tulevan kirveella eika konekivaarinluodeillakaan - eika tietysti tulekaan. Taas kertoivat uutiset myos armeijan joukkojen tulituksesta - ja pari paivaahan sitten pohjolassa taas posahti itsemurhanaispomittaja ja kaverinaan joukko muita ihmisia. Tamileille pitaisi nyt sitten luvata kunnolla tukea kunhan/jos tilanne joskus ikuisuuskysymyksesta lahtee ratkeamaan armeijan kannalta suotuisiin suuntiin. Lehdethan tuulettelevat jo varmoja voittoja, mutta propagandasuodattimia tiukasti silmilla pitaen pysymme viela kaikessa rauhassa tilanteen seuraajina. Kaikki osapuolet tietysti laukovat omaa sanomaansa ja siina on sitten totuusarvo koyhtymaan rankalla otteella - mika se totuus sitten ikina olisikaan. Monenlainen ja kaikilta puolilta varmasti erinakoinen ja -muotoinen.

Sitten jotain sangen muuta vertailun tielta. Nimittain viiksia ja sareja. Namahan ovat jo jonkinlainen tavaramerkki Intian ymparistossa ja ehdottomasti aidointa mahdollista Intiaa. Eli sitten kun viikset on ajettu pois ja sarit kadonneet katukuvasta ei Intiaa liene enaa olemassakaan. Mutta huolestuville sanon, etta sita paivaa ei mahda kukaan meista olla nakemassa. Joka tapauksessa kun aamulla vasynein silmin lentokentalta paikallisjunalla keskustaa haeskelin - tulin laskeneeksi viiksien ja viiksittomien intialaisten maaraa. Tulos: yhden suhde kahdeksaantoista viiksien voitoksi! Huh huh - ja tama siis vain pelkkia viiksia - eika lainkaan parta-viiksiyhdistelmia. Itsehan olen tietysti protestihengessa ajanut omat viiksikarvat huis helvettiin ja kasvatellut sitten partaa ja naureskellut kummastelijoille partaani - en viiksiini. Mutta tama siis pienena hassuna erona Sri Lankaan jossa viikset komistelevat lahinna tamilitiikereiden suupielia eli voi sitten alkaa epailemaan itsemurhapommittajaksi jos jossain sattuu viikset vilahtamaan. No joo - samoin sarien kanssa on kaymassa. Lankalla ovat jonkinlainen harvinaisuus - joskaan ei nyt todellakaan mikaan taysin ennennakematon asia. Silti useimmat naiset ja viela useammat tytot pukeutuvat farkkuihin ja hamosiin jne. Minka lisaksi yksilollisyys tuntuu olevan ainakin hiukan enemman suvaitumpaa kuin Intiassa, jossa perinteilla mennaan ja niitahan ei perkules kayda kyseenalaisuuteen asettamaan. Jalleen pidan tasta buddhalaisten suvaitsevammasta perinteesta - erilaisuus on rikkaus, muistakaamme ystavat, toverit se.

Kansallisia sankareita Lankalla edustavat tietysti kriketin peluun taitajat ja joukko paikallisia elokuvatahtia aika lailla Intian tavoin - eli hitto loytyihan sita yhteista tekijaakin... Pressa on sekin kovassa kurssissa tai ainakin nauravaisine naamoineen jokapuolella lasnaoleva. Lisaksi kunniotusta nahtavasti herattaa lankalaiset sotajoukot tai ainakin sellainen tarkoitus patrioottisella sissirintamalla tuntuu olevan - silla mainoskyltit huutavat aseen riemua lahes jokapuolella - vaikea sanoa mita sitten taulut sanovat - toivottavasti nyt eivat, etta tappaminen on kivaa. Kuvat ainakin puhuvat sellaista kielta - hymyssa suin ovat 'vapahtajat', partasuut tervehtimassa kadulla vastaantulevia - mainostauluissa siis lahinna.

Kaiken kaikkiaan tuli tykastyttya kovasti Sri Lankaan, mutta olivathan ne siellakin tuktuk-kuskit rasittavia, ruoka usein aika samaa puuroa, tuijottelu myos kiinteapintaista ja muitakin mainitsemattomia hairiotekijoita silloin talloin nakopiirissa. Mutta kokonaisuudessaan paikka omaan mieleeni - nythan tuo jo ikava iskee. Silti sanottava, ettei Intia nyt mikaan paska paikka ole - moni homma on hienosti reissaajan nakovinkkelista - laania piisaa ja nahtavaa ja koettavaa kaikilla aistiantureilla tuhansiksi vuosiksi. Jotenkin loppuvaiheessa Sri Lankaa aloin jopa salaa odottelemaan muutamia asioita mantereelta Intiaan paasyn lahestyessa ja nyt on vain otettava riemua irti niista asioista joita taalla piisaa - kaiken kaikkiaan hienoa ja eutoikeutettuahan se on liikuskella tavalla talla esim. sita pyhyytta ihmetellen joten valitukset vahemmalle ja kohti uusia haasteita.

Palataan lopulta viela Kandyyn ja tapahtumienkulkuun, jotka tuosta makeasta kaupungista alkoivat. Eli yo, jonka satuin kaupungissa viettamaan oli samalla tayden kuun yo. Yleisestihan tama tarkoittaa allekirjoittaneessa lahinna huonosti nukuttuja oita ja kummaa levottomuutta, mutta lankalaisille taysi kuu on paljon muuta kuin minun huonot younet. Buddhalaisin perintein taytta kuuta juhlitaan Lankalla aina kun sellainen sattuu taivasta asuttamaan. Kaytannossa lukuisat liikkeet sulkevat ovensa, porukka valtaa kadut ja karnevaalit lyodaan pystyyn. Siina sivussa itseaiheutetaan fyysista pahaaoloa syomalla liikaa kaikkea hattarasta jaateloon ja pahkinasta toiseen. Poya on tama kuukauden kohokohta nimeltaan ja useille onnekkaille tama tarkoittaa vapaapaivaa - ja onnettomammille hyvaa tienistia kaiken-tarpeettoman kauppaajina. Joka tapauksessa bileet olivat komeat, joskin illaksi kadut sitten rauhoittuivat ja tuhansien pulujen kunniaparaati naytti ottaneen vallan Kandyn ilmatilasta.

Seuraavan aamun hoidin juosten lajan juoksevia asioita, joita oli pakko selvittaa noin viimeisen paivan aikana. Varoitusaikaahan ei asioiden hoitoon tietysti ole ollut kuin sen 4 viikkoa, joten luonnollisesti asiathan jaavat viimeiseen kaanteeseen. Annoin siina sivussa karmalleni ylimaaraisen, mutta ehdottomasti tarpeellisen lisapotkun ja lahetin loput kayttamattomiksi jaaneet paasylippuni Anuradhapuraan eraalle tuktuk-kuskille - ihminenhan hankin mahtaa lopulta olla. Sitten hataisesti ostelemaan kaikkia hamyisia ruoka-aineksia, mita neljan viikon aikana ei millaan ollut ehtinyt testaamaan. Paalimmaiseksi jai mieleen tuosta joukosta jonkinlainen lankalainen spesialiteetti, hedelma nimeltaan Woodapple - ja olisiko kaypa suomennus sitten puuomena, mika jattaa ilmaan vain yhden kysymyksen: Missas ne tavalliset omenat sitten kasvaa? Niin tai miten vain - tama tapaus oli kylla sangen outo tuttavuus eli sellaisena oikein tervetullut. Colombon lentokentalla tuhosin muuan nahkapaallysteisen sohvatuolin yrittaessani puukottaa omenan kuoreen edes jotenkin havaittavissa olevaa jalkea. Lopulta sohvan joutuessa puukotuksen uhriksi sain myos omenaani lovin, jonka kaikkiin teraviin kulmiin maiskimalla lopulta sain omenaisen paastettya vapauteen. Sisukset olivat sitten sellaista intialaisen ensimmaisen viikon kavijan vessatuotoksen nakoista. Kuraista sanalla sanoakseni. Maku sekin jotain torttuista - eli lahinna meidan joulutortun luumuhillo-osuuden kaltaista - tosin kaukana siita makeudesta. Hetkellisesti kavi jopa irvistyttamaan tuo mystinen hedelma, eika vain nakonsa perusteella.

Kandyn hylkasin junan viemana - myohassa tietysti kuten kuvaan vain kuuluu. Siina sitten ei mitaan kummaa saati edes kertomisen arvoista sinallaan, mutta kun lisataan soppaan fakta, jonka mukaan olin suunnitellut menevani Colombon sijasta Gambahaan, saatiin paivan hyvat suunnitelmat mukavasti sekaviksi. Eli juna puksutteli kymmenien asemien lapi pysahtymatta ja mita ilmeisemmin myohassa olemisesta johtuen. Niin jai minulta Gambahan kautta lentokentalle matkailu ja painelin sitten kuitenkin sinne Colomboon. Mikas siina - jo ensimmaisella kerralla paikka tuntui ihan reippaalta, jossa voisi jokusen paivan joskus vietella. Talla kertaa ei edes rajahdellyt erityisemmin, eli hommat hyvalla mallilla silla eraa. Colombosta otin lopulta napparan ikuisuuksia pysakeilla tyhjakayvan bussin, joka vei minut lopulta Katyanakayeen ennen pimeaa. Viela ilmaiseen lentokenttabussiin (jalleen naita hienoja palveluja joista Lankaa kay kiittaminen) ja asuttamaan lentokenttaa. Kellossa aikaa 10 ja puoli tuntia ennen lentoa, joten ehtihan siina kaikessa hiljaisuudessa pari ajatuksenpuolikasta itse itsensa kanssa vaihtaa.

Lentokentta oli perinteisesti mita vain kentalta voi odottaa - mutta enpa ole vielakaan sita rubiikinkuutiota ratkaisemaan paassyt, etta miksi pidan lentokentista erityisesti. Asia on viela piilotajuntani kanssa kasittelematta, mutta otan yhteytta kunhan mysteerisen verhon takaa alkaa valoa vilkkua. Sinansa napparat ikivihreat (Let it Be:t ja Live and Let Live:t) oli taas perinteella raiskattu karmeisiin urkuversioihin. Peruskenttasettia sanoisin. Mutta jalleen yksi kateva yksityiskohta kentalta loytyi, josta jalleen useimmat muut voivat vain kummastella - nimittain ilmainen netti - eika todellakaan mikaan yksi hikinen kone jossain nurkassa katseilta piilossa, vaan joukko rajahtavannopeita informaation ja turhan tiedon lahteita - siinahan se meni loppuilta kivasti passitarkastelujen jalkeen yrittaessa keksia miten taman kaiken vallattoman etulyontiaseman turhimmalla tavalla hukkaisi. Lento sinansa meni niinkuin se nyt vain voi menna jos tarinankertoja on siita viela tarinaa kertomassa. Sen verran erottelen viela tuhmana ja tyhmana intialaisia ja lankalaisia, etta jaan viela muuan mielenkiintoisen/-kiinnottoman huomion. Eli perinteisen intialaisen kyynarpaataktikoinnin jalottoman taidon, jota alettiin sitten nakemaan heti lentokentalla jonossa. Eipa ole pitkaan aikaan ollut niin helppo intialaista ja lankalaista erottaa (mita nyt viiksista jotka sitten jakavat porukan kahtia sukupuolen mukaan - vai jakavatko sittenkaan aina?). Siina selkeassakin jonossa kavi yksi jos toinen intialainen vaivihkaa itseaan etuiluttamaan - ja vastavuoroisesti lankalaiset ajelivat sitten hulppeasti naita intialaisia kintuille matkatavarakarryillaan. Mielenkiintoista katsottavaa - voin vakuuttaa. Kun lentokone laskeutui Madraksen kentalle alkoi intialaisten punteissa vipattaa, tokkiminen ja tappelu paalupaikoista oli kiivasta, mutta missas lankalaiset siskot ja veljet silloin olivat. Torkkuivat tietysti edelleen penkeillaan ilman hetkenkaan kiiretta menna mihinkaan valmiista maailmasta.

Tanaan oli sitten Chennain uudelleenarviointi edessa ja ei tama nain toisella nakemallakaan huonolta vikuta. Ei mitenkaan erityisemmin rakastettava, mutta kuten mainittua tallaiseksi jattilaiseksi aivan toimiva paikka. Oikeastaan tanne jaamiseen oli kaksi (tuhansia kiloja) painavaa syyta - ensimmainen se, etta nukkumatti heitti retkentekijan silmiin sen verran rankasti silmat luppasevaa hiekkaa, etta paatin ottaa tanaan Chennaissa nokoset ennen etelan ekskursioita. Toinen syy sekin liittyy sitten perustarpeisiin ja niista lahimmaksi syomista. Sen verran uskallan rohkeana thali-taistelijana sanoa, etta Chennain Hotel Saravana Bhavan on se Intian paras paikka vetaista intialaiset evaat vaaraan tai hyvalla maihalla oikeaan kurkkuun. Tama siis vain tahanastisista kokemuksista kokeneena - ja kyllapa kieltamatta hyvalta maittaa Intian ape, kun nelja viikkoa on jyrsitty riisi-currya tai vaihtoehtoisena valintana dhaalikupissa uitettua rotia. Hotel Saravana Bhavan ei sitten ole hotelli lainkaan - vaan Intiassa ja Sri Lankassahan tietamatonta juksataan kovalla kadella luulemaan, etta hotelli-nimi voisi tarkoittaa hotellia. Vaarin meni - yleensa juuri niin ei ole, vaan lahinna hotellia ovat lodget ja guesthouset ja hetlli jonkinlainen paikallinen ruokailutila, mutta tietysti saannostapoiketen ja kaikkia luonnon luonnottomia lakeja rikkoen toisinaan hotelli kuitenkin on vain hotelli. Elkaa kysyko miksi - kysykaa miten? Ja silti jatan vastauksen killumaan ilmaan. Ottakee koppi ja ratkokaa mysteeri.

-K

'I am half buddhist and half marxist"

- Dalai Lama