Jaahyvaiset

Kaksikko on jakautunut yksikkoon. Sairaiden sairasteluvaiheiden jalkeen elamme monikon sijaan yksikossa. Anskun lento paikkaan, jota joskus toiset kodiksi kutsuvat lahti eilen aamun hamyssa - siina samassa lahti minulta toveri, jota kohtaan jo nyt pukkaa valtameren kokoinen ikava. Koitetaan parjata.

Eilen kirjoittelemani teksti havisi kaikkien havinneiden yhteyksien myota, mutta onneksi sain tallennettua tekstin koneelle ja tassa nyt tuo eilinen tarina pikauusintana:

Menneet paivat ovat olleet nopeita, rankkoja ja tayteen buukattuja. Kaikkea ei saane sanottua - yritetaan nyt edes. Hampin hyvastelymme jai kaikkinensa vajaaksi ja kaikin(osa)puolin sekavaksi. Viimeisten paivien aikana paatimme selvitella vakuutusyhtiolle viela muutama selventava lappunen tohtorin kirjaamana. Siispa poppamiehen puheille, joka lauloi meille vakisin parit testit, vaikka pyrimme tata jamptisti valttamaan. Lentoliput Anskulle oli jo ostettu ja homma aikalailla selkea lahdon suhteen. Tohtorilla oli kuitenkin paamme menoksi erilaista suunnitteilla. Testitulokset valmiiksi ja tohtori viisastelemaan, etta jopas loytyi jotain ... lavantautihan se pirulainen siella papereissa komeili. Esitteli hemmo viela verinaytteita pikkuisella lasipalasella ja tuumaili etta selva tapaus erivariset tuli veritipoista. Mehan naista veritipoista jo luonnollisesti ymmarsimme kaiken, mutta koska ensimmaisen kerran joku tohtori Intiassa kykeni loytamaan jotain aloimme uskoa itsekin lavantaudin mahdollisuuteen. Antibiootteja suoneen perinteisesti ja yoksi sairaalan osastolle. Uskomaton luukku - mutta mehan sinne sitten uskossa jaamaan. Lopulta ei selvinnyt oliko tautia vai keksiko ukkeli taas kaiken omasta paastaan paastakseen rahastamaan jne. Nain on luotto mennyt (intialaiseen) lansimaalaiseen laaketieteeseen, mutta tehotonta ja arvuuttelulle pohjaavaahan tuo on ollut jo paljon aiemminkin. Ayurvedasta sen sijaan tuntuu loytyvan totuutta miljoonakertaisesti. Sen osaavat taalla - ja Suomessahan eivat osaa kumpaakaan. Joka tapauksessa alkoi tassa vaiheessa usko horjua - seuraavaan paivaan mennessa piti jo ihmeparantuminen olla selvio, mutta pahoinvointisuus oli vain kasvanut eksponentiaalisesti. Todettiin tohtorille, etta nyt nama lahtee yobussilla Mumbaihin ja sielta sitten seuraavana paivana Suomen sairaaloihin arpomaan. Voi olla lavantautikin, mutta arvalla valittu diagnoosi voi olla kylla melkein mika vain muukin. Pian saatamme jo tietaa, mutta edelleen vain saatamme.

Tohtori olisi tietysti meita pitanyt viela ainakin toisen paivan sairaalassa, mutta puolivakisin karkasimme paikalta. Ja ryntasimme yobussien ihastuttavan maailmaan. Viela emme olekaan paasseet nautiskelemaan naista ihanuuksista talla reissulla - nyt saimme tilaisuuden verestaa muistimme katkoihin polttomerkein jaaneita arpia. Bussissa oli jokunen petipaikkakin, meille jai tietysti jakkarat. Ansku etsiskeli paikkaa ja kolusi siina samalla lattiatasonkin loytamatta luonnottomampaa asentoa kuin sen joka jo jakkaralla olleilla oli. Viimeiset pari tuntia aamusta saimme kaapattua ylapetit lahtijoiden jalkeensajattamina. Unen tultua silmaan oltiinkin sitten Mumbain persreiassa. Paikassa josta tykkaan negatiivisesti tuhannen desibelin voluumilla. Ylihintaista kamppaa alle ja kusettavia, kusipaisia taksikuskeja meita saattamaan. Saivat lopulta meidat Mumbain hintahaitarilla halvahkoon asuntoon ja kun maksoin rupiani - kaannahti toinen mestareista selin ja repaisi antamaani sadan rupian seteliin komean lovin - sitten uusi kaannos minua pain ja pokkana vaittamaan, etta 'annoit sitten revityn setelin'. Nauroin paalle ja lahdin jatkamaan matkaa. Pakko viela loppuun oli nolata mahdollisimman kova-aanisesti kuskit - hyvien ystavien kiitossanoilla ja joukolla kansainvalisesti ymmarettavia ylistyskirosanoja. No - olivat pojatkin siina vahan noloina - 'my friend, my friend' ja siina kiitos.

Seuraava paiva kulahti jaahyvaisissa ja sen jalkeisissa sekavissa tunnelmissa - tajuamatta taysin tapahtuneita raahauduin yksinaisten vaiheiden jalkeen 18 tuntisilla yobussin kallistuvilla istuimilla Goalle ottamaan mietintatauon ja tilannekatsauksen tapahtuneisiin. Lentokentalta poistumisesta kerron viela sen, etta pihalle paastyanii alkoivat aseen piiput lahes heilua. Vartijat nimittain penaamaan, etta mikas se mina olen, kun ei lahtevien osastolta kukaan palaa enaa ulos Mumbaihin, vaan koneisiin aivan jonnekkin muualle. Mina asiaa selittamaan - eika hyvalta nayttanyt. Sitten alkoi tietysti rahanahneus poliisilla killua silmisissa ja rupesi penaamaan 500 rupiaa. Mina, etta mita helvettia - nyt menee taas hopoksi nama hommat. No - en maksanut ja odottelin tilanteen mutkistumista, kunnes sitten paikalle saapui ilmeisesti kaverin esimies, joka viittoi etta alahan menna siita. Ja minahan lahdin - nopeammin kuin aikoihin mistaan ja perinteisesti hymyilin leveasti kusettavalle kytalle. Etta tammoinen on poliisi Intiassa - korruptoitunut niin kuin aika moni muukin asia.

Talla kertaa saastyin bussimatkalla yobusseihinkin nahtavasti pesiytyneista petipunkeista, joita Hampi-Mumbai bussi kuhisi ja joiden ihanan syyhyavalla avustuksella olen taas laikuilla. Mutta totuuden nimissa tuntuvat petipunkit pienilta, lahes tuttavallisilta kiusantekijakavereilta Anskun lavantauti/mihin-lie tautikattaukseen verrattuna. Nyt toivomme pikaista parantelua ja toimivaa diagnosointia Suomen tohtoreille - taalla ei vain taidot riittaneet. Yritysta kylla piisasi.

Niin ja hyvaa 47. Goan vapautumispaivaa! Ja mikapa olisi lopulta parempi/huonompi paikka asiaa juhlia kuin Goa itse. Ja sitten armoton selittely/perustelu (lahinna itselle), miksi tanne on tultu. Tie Mumbaista Benauliminiin oli lopulta kaikkein selkein vaihtoehto edeta tiella etelaan, jonne siis yksikko tasta eteenpain saalimatta jatkaa. Bussit ja junat olivat mukavasti nain jonkun kumman kristillisen juhlan takia suht tayteen buukattuja. Junaan ei mahtunut ja Mumbain persreiasta tarpeeksi saaneena paatin, etta taalta lahdetaan ja mahdollisimman nopeasti. Ensimmainen vastaantuleva bussi laukaisee itsensa klo. 14 maanteille - liput kouraan ja tutkimaan, mita tuli taas ostettua. Jakkarat kaantyilivat sen verran, etta saattoi kuvitella olevansa enemman makuu- kuin pystyasennossa - viereen laski intialainen Goa-fanittaja - hyvat keskustelut kayntiin minun Goa-inhoilijan kanssa. No joo - siina sitten se yksi ja lahes ainoa syy miksi tuli Goalle tultua. Tekemaan asiaan tarkempaa tuttavuutta - eli toteamaan, etta ei ole minun paikkani. Ei tykkaa - kuten ounastelinkin. Kuin voittona nyt myonnan taman itselleni. Toinen syy oli se, etta ranta nyt sattui olemaan 5 kilometrin paassa kaupungista, jonne jouduin Mumbain bussin minut pihalle heitettya. Samapa tuo oli tulla tanne, niin voi sitten haukkua 'rysan' oikein kokemansa perusteella (ei vain ennakkoluulojensa riivamana). Mutta totuuden nimissa myos Goa on pienesta koostaan huolimatta ainakin joiltain osin erilainen riippuen mista suunnasta paikkaa sattuu katsomaan. Benaulimin ranta nyt vaikuttaa keskivertosiedettavalta, vaikka en tanne asumaan jaisi. Silti suurimmalta osaltaan homma vaikuttaa keinotekoiselta ja kalliilta - eika Intialta oikeastaan ollenkaan. Onko se sitten sita, etta Intian pitaisi olla sellaista hikisen nuhjuista Berhampuria (lue kaaosta). Mene ja tieda, mutta totta sekin, etta kaikki laanit Intiassa ovat aivan erilaisia - mitaan yhtenaista ei tunnu edes olevan. Elamaa hyvassa viha/rakkaussuhteessa. Goa naytti ensinakemalta Margaon kaupunkiin eksyttyani enemman Skotlannilta kuin Intialta! Ranta nayttaa nyt jo sentaan rannalta ja sellaisenaan ainakin jokseenkin intialaiselta. Benaulim alueena vaikuttaa olevan enemmalti keski-ikaistyvalta ja sen ylittyvaltakin Goalta + intialaisten itsensa peuhauspaikalta. Miten vain - mina lahden taas kunhan voimat ovat palanneet. Ja se paiva on muuten tanaan.

-K

'Ei ole oikein lahtea, mut on seurattava tahtea'
-Ari Taskinen (+Pelle Miljoona)