Nepalin ja Bhutanin puristuksessa ja otteita alennustilan oisesta junamatkailusta

Paivia kestanyt katkeamaton kulkeutuminen katkesi vihdoin eilen illalla Kalimpongiin. Vihreys on omaa kirjaamatonta luokkaansa, Intiaa synonyymistavat viikset on jalleen vaihdettu tiibetilais-kiinalaistunnelmiin. Olo on kulahtanut mutta paikka ja maisemat ovat reippaasti kaiken kulkeutumisen arvoisia. Kalimpong on paremmin tunnetun ison veljensa laheisyydessa sijaitseva pienoinen kyla vuoristoilla. Elamme siis Nepalin ja Bhutanin valissa - tiukassa kaulaotteessa hieman Sikkimin laanin alla - elo nayttaa taas lupsakkaalta ja ennenkaikkea viileys, jota paadyimme tanne etsimaan, tuntuu erittain hehkealta hikoilevien viikkojen jalkeen. McLeodin tunnelmissa mennaan - tervetuloa mukaan.

Taannumme takaumaan: Bodhgaya osoittautui paiva paivan jalkeen paremmalta paikalta ja etenkin iltaiset kayskentelyt Bodhipuun alla ja Maha Bodhi temppelin ymparistossa nostattivat paikan pisteita ja fiiliksia keskinaisella mittarilla komeisiin ilmanaloihin. Tapasimme siina sitten erittain (konkreettisesti) lasnaolevan kaverin, joka jai mieliimme hyvissa ja pahoissa - ehka valintaa ei tarvitse tehda, silla mikaanhan ei ole joko-tai. Lastenkodin kasvatti tuntui vaijyvan joka puolella, tehden tarjouksia opasmatkoistaan - ja kun emme tallaiseen toimintaan ole taipuvaisia yritimme tunteita loukkaamatta kieltaytya ehdotelmista. Sen verran kuitenkin kaverin ehdotuksiin myonnyimme, etta poikkesimme orjestamassa laheisen orpokodin lapsia. Paikka oli sama josta kaveri itsekin oli ponnistellut. Pienen lahjoituksen ohessa viihdytimme paikan porukkaa ja itseamme kriketin salaisuuksiin paneutumalla. Osumia tuli ja jonkin verran saatiin lisainfoa kasittamattomasta lajista, jota kasittamattomalla prosentilla tassa maassa kasitellaan.

Bodhipuu Bodhgayassa on se lahes aito versonen, mutta paikkahan tuo on aidossa ilmestyksessaan mahtava. Alueen vihreys oli sokaista katselijaparat ja pylvaiden ja temppeleiden keskuudessa tuli jalleen ihmeellinen olo kuin olisi taas aivan jossain muualla kuin Intiassa (tai missaan muuallakaan). Roskia ei koko kylalla ollut samana tapaan kuin perinteisessa intialaisessa kaupungissa tai kylassa. Temppelimetsastajalle kylalla oli antaa vahva panos buddhalaisten temppelien kirjavassa lukumaarassaan. Akkinaisen laskeskelun ja suuntaa-antavan silmailyn jalkeen totesimme kylilla olleen temppeleita ainakin bhutanilaisessa, vietnamilaisessa, kambodzalalisessa, burmalaisessa, japanilaisessa, thaimaalaisessa, tiibetilaisessa hengessa. Kaikki temppelit erosivat toisistaan ja ymparoivat kilometrien sateella keskimmaista Buddhan valaistumisen merkkaavaa Bodhitemppelia ja puuta - joka siis alkujaan paikalla kasvoi. Sitten buddhalaishallitsija Ashokan suvun vahemman suvaitsevainen puoli havitti puun. Onneksemme sentaan versot istutettiin Sri Lankan Anuradhapuraan, josta juonitiivistelma taitaakin jo sivuilta loytya, Ashokan siskon toimesta. Ja Anuradhapurasta sitten tuotiin istutusintoillen palanen takaisin alkuperaiselle paikalleen Bodhgayaan, joten puu voi hyvin ja paksusti nyt jo ainakin kahdessa osassa - luonnon omaa kloonausta hyvaksikayttaen saamme siis ihmetella tatakin ihmetta useammassa paikassa.

Bodhgayan kuumuus pakotti pakettimatkalaiset etsimaan vaihtoehtoisia tarinankulkuja. Viimeisen ilmastoimattoman ja litroittain hikoillun seka lahes unettoman yon jalkeen paalimmaisena fiiliksena oli luonnollinen halu irrottautua 45-astetta lahentelevan Biharin hohkeesta. Paivan mietimme paissamme suht selvinpain vaihtoehtoja ja otimme ensi askeleen Gayan kaupunkiin, josta jatko Biharin paakaupunkiin Patnaan. Patna taistelee vankasti Intialaisen pers'reian ykkostittelista kaupunkien arvojarjestyksessa, joten suuremmin eivat vaihtoehdot kylille jamisesta houkuttanut. Toisaalta jo tassa vaiheessa paiva oli venahtanyt luvattoman pitkaksi ja hikiseksi ilman, etta olimme oikeastaan ratkaisevasti edennyt tehtavalistallamme. Vaihtoehtojen loputtomassa vaihtoehtolistassa paalimmaisina keinuivat Nepalin ja toisaalta Darjeelingin vaihtoehdot. Nepalin oltua edelleen liikenteen tappavan protestivyoryn kourissa - vaihtoehtoilimme pitkan iltapaivan keskenamme mielenkiintoisessa seurassa. Alkujaan yritimme etsia asumuksen yhdeksi vasyneeksi yoksi, mutta Patnan pers'reikamaisyyden huipentuma lieni se, ettei juuri minnekkaan otettu meita lankkaripoloisia yopymaan. Kyse on tarkemmin sanottuna c-kaavakkeen (puuttumis)politiikasta. Eli kaavakkeesta, jota ilman Intian hallitus sortaa ja eriarvoistaa reissajaa - eika voi ottaa ulkomaalaisia majataloihinsa. Tahan voi tormata lahinna niissa ei-niin-miellyttavissa rupisissa kaupungeissa kuten Ahmedabadissa ja Patnassa, mutta joka turhan usein esiintyy seuraelaimellisin tavoin ryhmassa isommissa kaupungeissa ja mahdollisuuksien mukaan pelottavan suurella lisaantymisnopeudella ja lahekkain. Kymmenen majatalon, hotellin ja guesthuussin jalkeen luovutettiin ja jaatiin tyhjin katsein eraan Bob's-hotellin respaan. Paikan pitaja oli sitten sita aarimmaista intialaista avuliuautta ja ystavallisyytta, vaikka majoittamaan ei meita voinutkaan paastaa. Paatettiin evastella, kun mies ehdotti etta ottaisimme junan pohjolaan, kun asiaa olimme ensin valaytelleet. Ongelmia aiheuttaa tietysti Intiassa se, etta juniin on valehtelematta valovuosien jonot. Sleeper-luokkaa ei tahdo sopivan-hintaisena vaihtoehtona loytya ainakaan samalle viikolle, mikali halajaa normi-lippuja eika (tietyilta asemilta tietyille matkaavia) tourist-quota-lippuja. Seta sitten soitteli lippujemme peraan ja sai varmuutta, etta asiat selvenisivat kolmen tunnin paasta.

Paatoksien tekoon poikkeuksellisesti kyvyttomat aivot eivat raksutelleet lainkaan, ja minakin tuijottelin lahinna tyhjyytta - kunnes ruokaileminen tuli mieliin. Ravintolaa ei tietysti hotellissa ollut, mutta mies lupasi jarjestaa paikan evastykselle ja hankkia ruokaa. Hommasimme poydantaytetta ja poydan respan viereisesta huoneesta. Taysin erilainen hotelli kuin koskaan Intiassa. Persoonallinen, mutta silti siisti johon olisi kylla mieliksi paansa painanut. Ruokailun jalkeen paatimme painaa sitten paat sohvan lepoon ja huomasimme kolmen tunnin salaperaisesti kadonneen, vaikka allekirjoittanut ei lukemiseltaan unta tohtinutkaan tutkailla. Kaveri oli kylla ultra-ystavallinen olematta kuitenkaan mitenkaan nuoleskeleva, eika ottanut lopulta minkaanlaista valuuttaa vastaan ruoasta, jonka olimme syoneet. Maailma on ihmeita taynna, mutta vieraanvarainen ja aidosti ystavallinen hotellityontekija kylla sinansa on se maailman kahdeksas ihme. Seta sitten ilmoitti, etta eihan niita lippuja ole, kuten arvelimmekin, mutta etta tokihan second-class-seatingia irtoaisi, kuten aina ja etta samoin toiseksi korkeinta ilmastoitua luokkaa. Teimme paatoksia illan hataisissa tunnelmissa: Ansku ottaa ilmastoinnin ja mina lahden katsomaan mita elo on yon yli alimmassa luokassa seisomapaikkojen ja vaentungoksen vyorynnassa. Asia kiinnosti silla tasolla itseani ja junanhan piti jo aamulla olla perilla New Jalpaigurissa Darjeelingin lahistolla, etta homma lyotiin lukkoon. Ilmastoidutkaan liput eivat sitten maksaneet odotettuja hintoja, joten 10 euron hinnalla Ansku sai napparan pakastinarkun ja puhtaat lakanat. Mina sitten sain kahden euron hinnalla paikan lattialta vessan vieresta kasienpesualtaan alta kevaisen kirpakoissa hajuissa, tuberkuloosista yskintaa vierustovereiltani. Lahtolaukausta odotellessamme olin pyrkinyt laskemaan tahtikartat oikein ja sijoittunut Delhista tulevaa junaa odottelemaan laiturin loppupaahan, missa alimman luokan kovimmat kadenvaannot jaljellaolevista istumapaikoista kaydaan. Puristelin rystyset valkoisina veren maku suussa rinkkaani valmiusasemissa, kunnes selvisi, etta junahan tulee tietysti viereiselle laiturille ennakko-oletuksista poiketen. Suunnitelmat murenivat siina sitten jo tutuksi tulleella tavalla. Aina kannattaa valmistautua... koska mikaanhan ei koskaan mene suunnitelman mukaan. Ja sehan tassa elossa toisaalta kiehtoo, joten matkaan vain - toiseen paahan junaa jo tayttyneisiin vaunuihin.

Alimmassa luokassahan on - kertauksen aitimaisessa hengessa - kylla tavallaan makuupaikkojakin. Ylapedit - tai lankkujahan ne ovat, mutta toimivat asumukset joka tapauksessa. Nehan oli tietysti viety, kuten kaikki istumapaikatkin, joissa pilkkikilpailujen vankat osanottajat yrittivat tiukalla vaannolla vaantelehtia itseltaan niskoja nurin. Matkalaukkutilatkin olivat tayttyneet notkeimmista ja samalla kapeimmista kiipeilijoista, joten jattaydyin suosiolla oviaukon ja vessojen laheiseen tilaan. Luin kirjoja, tutkin torakoiden ja ihmisten valisten suhteiden maailmaa ja opin sanomattoman paljon noista elajista seka kuuntelin laheisella penkilla istuvan hinduperheen isan hapeilematonta pierukonserttoa. Komeita aanimaailmoja jos ei nyt mitaan aivan hohdokasta ambienttia sentaan. Taakse-, eteen- ja sivuillepainkin katsoen matka meni kylla aamuun asti nopeasti - vaki vaihtui tiheasti, joten jos jossain vaiheessa ehti unen kaltaisiin tiloihin paasta, keskeytyi se komeasti kun ymparisto alkoi tallata raajojen paalla. Jos kokonaisudessa tuli noin puoli tuntia torkkumista varastoon, niin totuus voisi olla jossain lahistolla. 4 ja puoli tuntia myohassa New Jalpaiguriin ankkuroitunut juna tyhjeni paaosin kaikista matkustajista ja me jatkoimme viela kolmisen tuntia Kalimpongiin bussilla. Arvoimme Darjeelingin ja Kalimpongin valilta ja paatimme pistaytya talla kylalla ensin. Paalimmaisin syy lienee siina, etta olimme ennen reissua arponeet karttapallolla ja suljetuilla silmilla Intiasta paikan jossa kaydaan - kavi miten kavi. Arpaonni suosi tuolloin Kalimpongia ja onnittelemme jalleen arpaonnen kaikkitietavaa kykya tehda vaikeita paatoksia - paikkahan naurattaa jo oikein mallikkaasti. Suositten - Kalimpongia ja arpaonnea.

-K

'Past is not dead - it is not even past.
-William Faulkner