Goa, turistirysa taynna rybyja ja tyyrista pennin venytysta. Niin ajattelin, kun aikanaan suunnittelin matkaa. Taman legendaarisen nahkan karventajien tyyssian ei pitanyt olla pysahdyspaikkana matkalla etelaan. Kaiken lisaksi en ole ollenkaan auringonpalvonta-tyyppia. Jotkut jopa tuntevat minut hieman levottomana sieluna, joka ei viihdy paikalla juuri urheiluruutua pitempaan.

Ylistetaan tahan valiin viela Udaipuria. Viihtyisan, Intian luokkaa siistin kaupungin elon ihanuuden tekivat kuitenkin ihmiset, joita tapasin siella. Elimme mina ja kolme muuta matkaajaa aivan ihastuttavan Intialaisen perheen kotona. Mina jaoin huoneen Eddien kanssa, jonka toivottavasti tapaan viela Bangkokissa kun sinne ennatan. Seurueessa olivat myos maailmaa kiertanyt Michelin-kokki Dan ja 11-kuukautta matkalla ollut sveitsilais opettajajar Petra. Olen pitanyt itseani patevana munakkaan paistajana, mutta myonnettakoon etta maailman meria kiertanyt ammattikokki tekee siita... no kylla sita syoda pystyi. Perheessa oli kolme aitia, joilla oli toinen toistaan sopompia eri ikasia vipeltajia, jotka haastelivat sujuvasti englantia tasokkaan koulutuksen ansiosta. Vietimme mahtavia iltoja pelaten korttia kattoterassilla ja silloin talloin hieman Kuningas Kalastajaa siemaillen. Udaipur on jarkyttavan kaunis, kun aurinko laskee vuorten taakse ja maalaa taivaan ja vaaleat talot punertaviksi. Jarvipalasti suorastaan loistaa veden kimaltaessa viimeisissa aurinkon sateissa. Joo, juuri se tono, missa itse Octop**** asuu siina elokuvassa.

Torstaina teimme Eddien ja Petran kanssa paivaretken Chittorgarhiin (100km,2,5h itaan :D), jonka kukkulalla riittaa kuuluisan Mewar suvun asutuksia pilvin pimein. Tama mikalie Sulttaanisuku budjaa kuulemma Udaipurissa (siellakin palatseja) ja paalua on sen verran, etta ei kuulemma mitaan erityista tee. Kiertelimme paahtavan auringon alla vajaan kolmen tunnin ajan eri palatseja ja temppeleita. Rajasthan on niin kuuma ja kuiva, etta vesileka kulki aikalailla koko viikon kasipuolessa antaumuksella. Illalla oli sitten vuorossa tunteikkaat hyvastit, kommuunimme hajoaisi. Pelasimme viela viimeiset Moskat ( en muuten havinnyt viikon aikana kertaakaan!!!) ja skoolasimme ikimuistoiselle viikolle. Aamulla kukonlaulun aikaan mina suuntasin Goalle, Petra Jaisalmeriin, Eddie Pushkariin ja Dan jai viela muutamaksi paivaksi miettimaan suuntaansa.

Nain Mumbain kauheuden lentokentalta. Aivan kiinni lentokentan muurissa on sellaisen laja kaiken maailman peltihokkeleita. Minun piti vaihtaa terminaalia paastakseni lentoyhtio Kuningas Kalastajan siiville. Jo joku kieroilia taas yritti vetaa matkaajaa hoplasta. Varmaan vikana oli kun ei ollut Ali Babat paalla. Turha taalla on prassareissa kulkea, Ali Baboilla rispektia saa. Sanoi, etta terminaaliin on puolen tunnin kavelymatka. Toinen kaveri vakuutti. Pyysin sanomaan kasisydamella, kuski mutisi Intiaksi vihaisesti. Hyva kikka. Matka oli lopulta pitkalti Helsinki-Vantaa ykkos terminaalista kakkoseen. No just. Haukuin ensimmaista kertaa kuskini. Olen erittain katkera edelleen menettamastani kolmesta eurosta. Karttysyyttani ei yhtaan lievittanyt tohelo turvatarkastuksessa. Intiassa, jossa juniin ja museoihin on lentokenttatason turvatarkastukset, niin joku luulee voivansa menna koneeseen kahden litran vesin pullon kanssa. Ei nain, puistattelin.

Niin olen ollut nyt Goalla reilun vuorokauden. Olo on mita mahtavin, hiukan punottava rinta kutittaa, joo aiti huomenna laitan rasvaa, kiire ei ole minnekaan. Jostain syysta nautin ihan alyttomasti vaan lohota, syoda, lohota, lukea, lohota, uida, lohota, syoda, syoda... Vesi viilentaa juuri ensimmaisen parskeen verran, mutta mukavasti. Aah, vihdoinkin SeaFoodia. Heti eilen illalla osterisoossia ja sushia ahkyyn asti. Myos kovana lukumiehena tunnetulla on meneillaan jo toinen opus. Ensimmaisen, eraan naisen 543 paivan reppumatkasta kertovan kirjan viimeistelin tanaan aamuaurinkoa katsellessa. Jokaisen matkaajan on luettava se opus. Jos rehellisia ollaan niin muutaman kerran paivan aikana suunnittelin lenkkia laheiselle kukkulalle aktiviteettina. Suunnitelma kuitenkin kariutui, silla aion opetella vain olemaan. Enka muutenkaan enaa liiku juosten :D Veliseni, pistan kovat piippuun, silla aion olla tana kesana se ruskeampi veli. Talla hetkella viela se punaisempi.

Erityismainninnan tahan loppuun ansaitsee eraan kaverin paljon puhuttaneet kengat. Eras matkaaja taittoi koko matkan Kathmandusta Udaipuriin nahkaisissa puolaisissa hippaskengissa. Kathmandussa edellamainittu uhosi vievansa ne viela Suomeen. Jokainen Intian kadulla istuva kengan kiillottaja halusi ne kasittelyynsa. Myonnettakoon, etta katujen skeida maaran takia ne eivat olisi enaa saadylliset edes ruotsin risteilyille, joilla vuosien mittaan tarjosivat ikimuistoisia muuveja.

Toivottavasti ne tarjoavat, jollekin tulevalle Udaipurilais parkettien staralle ikimuistoisia muuveja. RIP.

Last days in Udaipur were unforgettable. I lived in indian family house with two guys from England and girl from Switzerland. We did a day trip to Chittorgarh where we saw many palaces and temples. On evenings we sat on the terrace, played cards and drank Kingfisher, that's cool.

I arrived in Goa yesterday. It is so humid here but sea refreshes you for a moment. I finally got some great seafood. Pretty much I just sun bath, eat, swim, and read books. That's nice to take it easy for couple days.

Some travelers have been wondering how on earth I do this trip wit pair of leather shoes. Back in Kathmandu I was hard headed and swore that I'm gonna finish my trip with those. I left them in Udaipur, I realized how nice it is with flipflops.

Guys, you were right. RIP fancy leather shoes.