Matkan ensimmäisen blogin oli tarkoitus alkaa jotenkin nasevasti, mutta ajatus katkesi kun joku urpo työnsi penkkinsä täysin taakse jo valmiiksi ahtaassa Nok Airin koneessa. Olemme matkalla Bangkokista Myanmarin Turkuun eli Yangoniin, joka menetti pääkaupunki asemansa Naypyidawille 2000-luvun puolivälissä. Yangon on kuitenkin edelleen suurin kaupunki ja kulttuurinkehto. Palataan blogin loppuvaiheilla ensimmäiseen Yangonin päivään.

Matkaan Helsingistä Bangkokiin sisälsi muutamia hidasteita ja amatöörimäistä puuhastelua. Lontooseen saakka kaikki sujui suunnitellusti, terminaalin vaihtoa oltiin aikaisemmin jo harjoiteltukin Heathrowlla. Iidalla oli huonoja muistoja Heathrown tarkoista turvatoimista ja liekö häntä vähän jännittänyt, kun ei tämä tälläkään kerralla mennyt ihan nappiin. Läpivalaisu hihnalta siirtyi yksi kasseista sivuun, jota minä olin kantanut. Minut pyydettiin kertomaan, että mitä puoliksi juotu isovesipullo tekee käsimatkatavaroissani. IIDA!!! ''Hups unohdin sen sinne'' Ei siitä ongelmia tullut, päästiin jatkamaan matkaa kohti porttia ja veistelin vähän huumoria kertomalla mille kansakunnalle tällaisia mokia usein tapahtuu, kunnes huomaan jotain puuttuvan. Missä on mun lentolippu??? Normijakohan on meillä, että Iida kantaa meidän molempien kaikkia tärkeitä dokumentteja ja minä suunnistan. No, lentolippu ei ollut Iidalla, koska se oli ollut minulla turvatarkastuksessa. Kipin kapin takaisin turvatarkastuksen ja sieltähän se löytyi yhdestä laatikosta paluuhihnalta. Taisi siis molemmilla olla vähän alkukankeutta, vaikkakin puolustelin omaa tohelointia, että vesipullo sekoitti pasmani. Kolmas maininnan arvoinen tapahtuma ei ollut sitten meistä riippuvainen. Pääsimme ajoissa koneeseen, mutta aika nopeasti kapteeni kuulutti, että kuten varmasti huomaatte niin siipeämme operoidaan ja emme tule pääsemään matkaan aikataulussa. Noin 90 minuuttia kestäisi fixaus, BA:n 777-200 oli harmittavan vanha, näytöt reistailivat, eikä ollut pistoketta että olisi voinut ladata konetta. Onneksi mikälie nesteenpoisto siivestä sujui hieman suunniteltua nopeammin ja pääsimme lähtöjonoon kiitotielle. Vihdoinkin kun tuli meidän vuoro kiihdyttää kohti korkeuksia, niin tapahtui jotain mielestäni todella outoa mitä ei ole ennen tapahtunut. Pilotti veti kierrokset täysille, mutta yhtäkkiä kone hiljeni ja alkoi ryömitellä kiitotiellä. Sanoin Iidalle kun mikäkin asiantuntija, että nyt meni kone vaihtoon, ei tainnut siipi kestää, tästä tulee pitkä päivä. Pilotti kurvasi kuitenkin ensimmäisestä mutkasta uudelleen jonoon ja kuulutti, että vielä paloi joku virhevalo, että pitää tehdä tarkastus. Nähtävästi tarkastus saatiin tehtyä nopeasti ohjaamossa, sillä olimmekin sitten jo kymmenessä minuutissa ilmassa hieman sekavin tuntein. Tuijotin siipeä taukoamatta aina Saksaan asti, otin GT:n ja bissen ja sitten rauhoitumme syömään.

Otin kevyehköt seitsemän tunnin unoset, mutta Iida ei oikein saanut nukuttua. Oli kuulemma liikaa turbulenssia ja ei löytänyt hyvää asentoa. Turbulenssi oli kyllä aika kovaa, havahduin siihen itsekin kun ilma-alus veivasi oikein kunnolla saapuessaan Turkmenistanin ilmatilaan. Saavuttiin Bangkokiin tunnin myöhässä, mutta ei se juuri haitannut kun ei vielä saataisi hotellihuonetta. Tehtiin mallia helppo suunnistus Khaosanille, kun käytimme junaa ja taksia. Jätimme kamppeet hotellille odottamaan, että pääsemme tsekkaamaan sisään ja lounaalle. Keittolounashan on oikein sopiva hellepäivään, mutta emme juuri välittäneet koska hurmaava Tom Yum sai unohtamaan, että kulmakarvat eivät jaksa juuri pidellä enää otsalta valuvaa hikeä. Koska Bangkok oli meille lyhyehkö pysähdys fiilistellä tutussa ympäristössä ja totutella aikaan ja ilmastoon, niin täytyi hieman myös suunnitella että kerkeäisi syödä kaikki Thaimaan tarjoamat herkut. Pad Thaita, vihreää curryä, Panang currya jne. Lounaan jälkeen suihkuun ja sitten hierontaa, jossa kävimme molempina iltoina.

Nukuttiin vähän univelkoja takaisin ensimmäisenä yönä. Meidän huone oli suoraan Khaosanille, joten alakerran baareista kuului sellainen jytke, että seinät tärisi. Onneksi sentään säädökset sanoo, että puoliltaöin renkutus loppuu. Sen jälkeen on mahdollisuus nukahtaa. Tiistaina tehtiin kaupunkikierros keskusta. Matkattiin jokiveneellä ja skytrainilla ytimeen, ja yllätin Iidan viemällä hänet kissakahvilaan. Ai mikä on kissakahvila? Se on kahvila, jossa tarjoillaan mitä nyt kahvilassa tarjoillaan ja sitten siellä on kolmisenkymmentä kissaa vapaana. Osa nukkuu (pöydilläkin) ja osa temmeltää. Täytynee myöntää, että vähän sitä itsekin lämpeni kisumirreille, jotka olivat leikkisiä ja osa todella suloisia vaatteissaan. Yksi kissoista näytti ihan Karviselle, josta tuli suurisuosikkini. Kahvien jälkeen Iida pääsi irti valtavassa ostokeskuksessa, jossa pörräsimme parituntia.

Heräsin juuri. Mietin, että olenko Arabian niemimaalla, kun jostain kuuluu rukouskutsulta muistuttavaa mölinää. Tämä ei tunnu loppuvan, koska samanlaista kuului jo illalla. Ensimmäinen yön Yangonissa takana. Huone yllätti molemmat positiivisesti sen jälkeen mitä näimme matkalla lentokentältä hotellille. Osittain, painotan että osittain, tämä muistuttaa Intiaa. Liikenne aivan mielipuolista. Kadun yli kun haluaa niin pitää lähteä kävelemään ja seurata että autot pysähtyvät. Toki niinhän se on Suomessakin, mutta siellä sentään on suojatiet. Kadut ovat huonossa kunnossa ja roskat eivät ole löytäneet tietään roskikseen. Rotat ja torakat ovat kookkaita. Jompaakumpaa paikalliset tuntuvat tuijottavan, minua tyylikkäässä pinkissä Chang-hihattomassa tai Iidaa lyhessä kesämekossa. Haju ei sentään ole niin etova kuin Pohjoisessa rajanaapurissa. Mutta täällä voi huomata, että asiat ovat selvästi menossa eteenpäin. Toivoa paremmasta on, näin uskomme. Yangonilla on uusi upea ostoskeskus ja kulttuuriperintö on ainutlaatuista. Tänään menemme illasta katsomaan auringonlaskua Shwedagonin Pagodille, joten kerron näistä kultaisista monumenteista lisää ensi kerralla.

Eilen illasta näimme tuttuja puistossa. Minä ja Steffen tiesivät tästä, tytöt eivät. Istuimme Iidan kanssa kaikessa rauhassa, kun huomaan Steffenin ja Nanen lähestyvän. Yhtäkkiä Nane alkaa kovaan ääneen puhumaan Steffenille ''onko tuo Elmo, mitä nää tekee täällä?'' Pojat oli sitten pienen jekun tehneet, kun selvisi vain muutama päivä ennen, että olisimme samaan aikaan Yangonissa. Steffen ja Nane päättivät Myanmarin vajaan muutaman viikon rundin pääkaupunkiin ja siirtyivät tänä aamuna kohti Filippiinejä, missä tapaamme viikon päästä. Kävimme yhdessä valtavalla torilla, jossa myytiin pitkälti kankaita ja jalokiviä. Osa varmasti jaloja ja osa vähemmän. Lempparini oli kaupustelija, joka sanoi että osta minulta rubiini, muut myyvät 100$ kun häneltä saisi 15$. Jäin väyrystelemään tätä tarjousta. Illasta käytiin paikallisilla nuudelikeitoilla ja kilisteltiin muutamat Myanmarit (luova nimi paikalliselle oluelle) ja käytiin läpi mitä on puolessa vuodessa taas tapahtunut.

Huomenna matkaamme kohti Indonesiaa. Kuulemiin.