Muistan, kun ensimmaisia kertoja hiukan nuorempana luin karttakirjaa ja mietin, etta kuka nyt Kambodzaan menee. Silloin en kuitenkaan tiennyt, etta maalla on hyvin mittavat perinteet aina 300-luvulta lahtien, jolloin ensimmainen kuningaskunta pistettiin pystyyn. Luonnollisesti siihen valiin mahtuu tuutin taydelta historian havinaa. Enka ole tosiaan ainut, joka sen on taalla huomannut.

Puhuin viime kerralla ehka turhan laveasti maan kehittyneisyydesta. Phnom Penhia kylla rakennetaan aika metropolimaisesti, mutta pari kymmenta minuuttia bussissa istuneena huomaa maaseudun trendin olevan bambu ja palmunlehvat. Kaupungeissa kiitettavasti vellovat rahavirrat eivat nayta tavoittavan jokaista riisinviljelijaa. Rahasta puheen ollen, taalla kun ei ole paikallista euroaluetta, niin valuutta vaihtuu rajan ylittyessa. Singaporessa taskussa oli kateista aikalailla niin kuin kotosalla, Vietnamissa taskussani oli aito miljoona ja tililla usea. Kambodzassa homma on perin merkillinen. Pankkiautomaatit sylkevat vihertavaa amerikan paperia. Paikallista realia kaytetaan kolikkoina, silla yhden dollarin seteli on pienin Amerikan raha taalla. Yksi dollari on noin 4000 realia. Siis ha, 4000 realia, sehan on paperirahaa, kaytetaan kolikkoina? Aivan, otamme esimerkin. Eli kun maksettavaa on 3,5$ ja maksan vitosella, saan takaisin yhden Washingtonin (1$ seteli) ja 2000 realia. Konkereettisia kolikoita en ole nahnyt. Paperiraha on kyl coolimpi. Ja hygieenisempi.

Mutta mutta. Kaikki maksaa pitkalti aina vahintaan yhden dollarin. Aasiassa se on yllattavan paljon. Singaporen kun unohtaa laskuista, niin maa on kilpailee tyyriydessa Thaimaan kanssa. Kylla taalla raflassa syo ja juo kolmellakin dollarilla levelilla basic.

Sitten tapahtumiin. Keskiviikkona oli vuorossa Kambodzan tuoreempaa historiaa, mutta sitakin synkempaa. Vierailin vanhassa koulussa, joka muutettiin kidutuskeskukseksi Pol Potin noustessa valtaan Vietnamin sodan jalkeen. Seuranneet tapahtumat ovat verrattavissa Natsiajan julmuuksiin. Jopa kolme miljoonaa Kambodzelaista menetti henkensa ja taysin syytta. Suurin osa ei edes kapinoinut, mutta Pol Pot oli kuulemma hyvin vainoharhaista sorttia. Kerron seuraavaksi vahan fiiliksia Tuol Slengista ja Killing fieldseilta. Suosittelen vahvasti lukemaan ystavani Reetan kirjoituksen aiheesta, joka taustoittaa aihetta lisaa. http://reettareissaa.blogspot.com/2012/02/waiting-for-world-to-change.html

Pol Pot oli superagrikulttuurikommunisti. Aika osuva titteli vaikka itse nimesinkin. Mies passitti ihmiset maaseudulle kolhooseihin ja teki kaupungeista autioita. Kaikki oli yhteista, tuttua huttua. Niimpa niin. Epailyttavat kansalaiset, usein koulutetut ihmiset, passitettiin myos S-21:na tunnettuun vankilaan, jossa esiintyi sairasta epainhimillisyytta, kuten vesikidutusta ja raajojen katkomista. Lukuisia veritahroja oli edelleen lattioilla. Surullisinta oli nahda jalleen kuvia pienista lapsista. Noin 15 000 ihmista tuomittiin kuolemaan Tuol Slengissa. Ainoastaan seitseman vankia selvisi. Muunmuassa eraan miehen pelasti hanen maalaustaitonsa. Hanen asemansa parani, kun ha alkoi maalata johtoportaan muotokuvia.

Tuol Slengilta alkoi vankien viimeinen matka kohti Kuoleman Kenttia. Paikka on kaikessa julmuudessaan kaunis ja rauhoittava. Kierros kentilla tapahtuu erittain kunnioittavasti, ei fotolaumoja, kaikilla omat kuulokkeet, josta kuulee aina mita millakin paikalla oli. Kukaan ei puhu mitaan ja on helppo hiljentya edesmenneiden muistolle. Tuhansien ihmisten teloituspaikalla toimittiin tavoilla, joihin en uskonut ihmismielen edes yltavan. Kalliita luoteja ei kaytetty, joten kaulat katkottiin jopa teravilla palmun lehvilla. Muistomerkkiin kasatun 8000 ihmisen paakallosta voi todeta myos yleisen kuolin syyn. Useissa on reikia ja halkeemia, kun paivat paatettiin lapiolla tai vasaralla. Alle vuoden ikaiset paiskattiin jaloista vasten paksuinta puuta. Puun edessa seisoessa ei voi valttya kuvasarjan piirtymasta verkkokalvolle. Hetken aikaan kaikki on seis.

Paikat, jossa vierailin olivat kuuluisimpia, mutta valitettavasti eivat ainoita. Jarkyttavinta juuri on, etta nama psykopaatit eivat koskaan saaneet tuomiota. Yhdysvallat jopa tuki Pol Potia, koska naki hanet pienempana pahana verrattaessa laajemishaluiseen Vietnamiin. Pol Pot kuoli vasta 1990-luvun lopulla Thaimaassa maanpakolaisena. Yksi pyoveleista, S-21 johtaja sai vihdoinkin tana vuonna tuomion. 30 vuotta kohta kuolevalle miehelle ei ole mitaan.

Siem Reap onkin sitten taynna kaunista muinaishistoriaa. Angkor Wat, maan ylpeys oli tapetilla seuraavaksi. Noin seitseman tuntia bussailtiin jalleen luoteeseen. Asun nahtavasti supersuositussa hostellissa, ihmisia on kiitettavasti, no kolme dollaria yo voi olla yksi syy. Siis tarkoituksena taas oli valjastaa paikallinen jopo, mutta tavattuani muutaman Legolandialaisen, paatin jakaa riksan. Hullu olisin ollut jos tosiaan olisin mankeloinut 20 kilometria tuossa paahteessa. Ja myos piipussa. Temppeleiden rappuja kavutessa soija oikein roiskahteli kimakasti. Aamu seitsemasta auringon laskuun painelimme Indiana Jones-hengessa temppelilta toiselle. Aina valilla siemailtiin paikallista nimikkokeppanaa. Kuka nyt mitakin lahdetta seuraa, mutta kylla minun muistiinpanoihin tama merkittiin yhtena maailman suurista ihmeista. Kamera lauloi minulle epatyypilliseen tapaan nanni pohjassa, joten materiaalia tarjolla kotosalla. Auringonlaskun ihastelimme paatemppelilla.

Tanskalaiset ystavani eivat niin olleet kiekkokansaa, joten painelivat nukkumaan kun viritin yhden-leijonan-kisastudion hostellin terassille. Varottelin muita mahdollisesta melusta, mutta eipa ollut syyta riekkumiseen. Kylla nyt tanskalainenkin sen verran kiekosta tajuaa, etta totesi pelin olleen varmasti nihkea, kun kerroin tuloksen.

Jalleen oli aika ottaan ilmaa siipien alle. Ja uutta naamaa arvopaperiin. Ollaan Pohjois-Laosissa, tarkemmin ottaen Luang Prabangissa. On muuten pirun kaunista. Jalleen Mekongin rannalla ja ymparilla kohoaa vihreita vuoria. On taalla paivalla yli kolmekymmenta, mutta pitkasta aikaa 20 astetta illalla oli turhan vilposaa. Syvennytaan Laosin seikkailuihin seuraavassa blogissa, joka tulee viikonlopulla maan paakaupungista Vientianesta.

Ja loppuun viela kaikille nalkaisille lukijoille. Paikallinen herkku Kambodzassa ja Laosissa on keitetty muna. Kaikki Madventuresia seuranneet tietavat varmasti, etta kyse ei ole aivan normaalista munasta. Tassa tapauksessa kanalassa on kayty, kun hautomisvaihe on jo pitkalla. Eli sisalta loytyy tipua etaisesti muistuttuva kanansikio. Ymparilla on herkullista hyytynytta munamassaa. Harkitsen edelleen vahvasti taman herkun maistamista. Hmm. Haju on kylla jo niin yokottava, etta saapi nahda. Jos loytaisin jonkun herkullisen kurkkumajoneesin tai vastaavan, niin saattaisi tipi sujahtaa sukkelammin syovereihin. Asken nuudelit maistui ihan perinteisen paistetun munan kera.

Kuulemiin.

Last few days has been quite much about cambodian history. In Phnom Penh traveled 35 year back in time to understand about one of the cruelest genocides of all time. Maniac, also known as Pol Pot, killed around three million people who were against his regime. I visited in Tuol Sleng, which was the place they interrogated and tortured the prisoners. After that they were taken to the Killing Fields. It was the last place for thousends of people.

In Siem Reap it is more about the ancient history. I felt like Indiana Jones going around the ancient temples. I consider them as one of the big wonders of the world.

Yesterday I arrived in Luang Prabang, Northern Laos. So pretty here, not as hot as it has been lately. Food. You know it. Tasty.

So chillin' here and in the legendary backpacker-hippie spot called Vang Vieng. So south is once again where I'm heading to.