Hassania ei taas aamulla näkynyt ja soitettuani hänelle hän saapui viimein lähes tunnin myöhässä. Projektissa oli yllättävän hiljaista, kun osa porukasta oli lähtenyt taas puutarhalle. Tiskit olivat jo tehty ja Susan oli toimistolla kokouksessa, joten tekemistä ei ollut. Touhusin lasten kanssa kunnes oli aika mennä päiväunille ja vein Samin nukkumaan. Odotellessani pojan nukahtamista luin kirjaa siihen asti kunnes Susan tuli kokouksesta. Menimme pesemään pyykkejä ja aluksi kannoin vesikanisterit ylhäältä säiliöltä pyykinpesupaikalle. Olimme juuri päässeet alkuun, kun Iren tuli kertomaan lähtevänsä viemään Markia sairaalaan, koska poika oli satuttanut jalkansa eikä voinut kunnolla kävellä. Kysyin voisinko lähteä mukaan, sillä en ollut ennen käynyt ugandalaisessa sairaalassa. Irenelle se kävi hyvin ja lähdimme saman tien matkaan. Kävelimme jonkin matkaa isomman tien varteen, josta otimme bodan Wakison keskustaan. Iren piti Markia sylissä ja hyvin mahduimme neljistään yhden bodan kyytiin. Wakisossa vaihdoimme bodan matatuun ja ihmiset tuijottivat, kun kannoin Markia. Emme päässeet matatulla suoraan sairaalalle vaan jouduimme vaihtamaan vielä toiseen taksiin. Sairaalalle menevät taksit eivät olleet minibusseja kuten yleensä vaan henkilöautoja, joissa oli kahdet takapenkit. Änkesimme pieneen autoon ja odottelimme auton täyttymistä ennen kuin pääsimme lähtemään. Saavuimme Mulago sairaalalle, mikä on Ugandan suurin valtionsairaala. Valtion sairaalat ovat ilmaisia, mutta hoitoon pääseminen voi kestää kauankin. Iren oli ollut yhteydessä lääkäriin, joka käy välillä orpokodilla tekemässä kotikäyntejä. Hän työskentelee sairaalan vanhalla puolella, joka on uutta puolta huomattavasti pienempi.

Kävelimme useamman odotusaulan läpi ja menimme odottamaan pienemmän rakennuksen aulaan. Siellä oli muitakin lapsia vanhempiensa kanssa ja monet heistä itkivät. Mark oli aivan hiljaa ja katseli ympärilleen, kun pidin häntä sylissä. Iren soitti lääkärille, että olimme saapuneet ja hetken päästä lääkäri tuli tervehtimään meitä. Hän ihmetteli, miksemme olleet tulleet aiemmin, mutta Iren selitti, ettei häntä oltu päästetty lähtemään toimistolta ennen kuin henkilökunnankokous oli pidetty. Mielestäni kokouksen olisi voinut pitää myöhemmin, sillä lasten terveyden pitäisi mennä kokouksen ohi, missä kaikki eivät edes olleet paikalla ja mitään polttavia asioita ei käsitelty. Lääkäri vilkaisi Markin jalkaa nopeasti ja kirjoitti lähetteen röntgeniin. Hän pyysi meitä tulemaan takaisin röntgenkuvien kanssa ja etsimään hänet käsiinsä. Menimme vanhan puolen röntgenosastolle, josta meidät lähetettiin uudelle puolelle. Kävimme sanomassa lääkärille, että meidät lähettiin uudelle puolelle, sillä uskoimme siellä kestävän kauemmin. Hän opasti meidät oikeaan suuntaan ja lähdimme kohti uutta Mulagoa. Sairaala on valtavan kokoinen ja melko vanhan näköinen. Potilaitakin oli älyttömästi ja paljon ihmisiä istuskeli odottamassa vuoroaan. Eräs mies oli menossa meidän kanssa samaan suuntaan ja opasti meidät röntgeniin. Jäimme jonottamaan jonon hännille ja röntgen lääkärin tullessa käytävään Iren kysyi olimmeko oikeassa paikassa. Ja emmehän me olleet. Olimme väärässä kerroksessa. Lähdimme etsimään oikeaa paikkaa ja laskeuduttuamme yhden kerroksen alaspäin löysimme oikean röntgenin. Ilmoittauduimme ja maksoin röntgenin, joka oli 10 000 shillinkiä eli reilut kaksi euroa. Kaikkialla oli kylttejä, että Mulagon palvelut ovat ilmaisia, mutta röntgenistä tuli kuitenkin maksaa. Toimistolta olivat antaneet Irenelle vain 8 000 shillinkiä matkakuluihin, eikä hänellä ollut ylimääräistä, joten tarjouduin maksamaan. Saimme kuitin maksusta toimistolle, jotta voisin pyytää rahat sieltä. Kun olimme ilmoittautuneet yhdelle tiskille, maksaneet toiselle, hakeneet kirjekuoren tulosteille kolmannesta paikasta ja vieneet sen takaisin ensimmäiselle tiskille, istuimme alas odottamaan vuoroamme.

Aulassa oli muitakin odottamassa ja ajattelimme Irenen kanssa, ettemme pääsisi sairaalalta pois ennen iltaa. Lounasaika oli jo mennyt ja olimme kaikki nälkäisiä. Eräs nainen kauppasi viipaloituja hedelmiä, jotka olivat pakattu siististi ja ostin meille kaksi pakettia. Iren halusi välttämättä jakaa annoksensa Markin kanssa, joten en ostanut hänelle omaa. Syödessäni viimeistä palaa Markin nimi kuulutettiin ja lähdin hänen kanssaan sisälle. Iren sanoi jäävänsä odottamaan ulkopuolelle. Emme kuitenkaan päässeet vielä röntgeniin vaan istuimme noin kymmenen hengen jonoon, johon potilaita kuulutettiin aina neljä kerrallaan. Seuraavan päästessä sisään toimenpidehuoneeseen yksi lääkäreistä kävi hoputtamassa ihmisiä siirtymään istumaan edellisen paikalle, jotta jono pysyisi järjestyksessä. Kaikille ei ollut penkkejä ja pullolaatikko toimitti yhden paikan virkaa. Melko kurinalaista ja jonosta ei saanut poistua tai menetti paikkansa. Iren kävi katsomassa miten jono edistyy ja irrotti Markin jalassa olevan siteen. Hän meni takaisin ulos odottamaan, sillä siellä ei ollut niin kuuma. Hikoilin kiitettävästi kuumassa aulassa, jossa ei ollut ilman vaihtoa, ja Mark istui sylissäni lisäämässä lämpötilaa. Viimein tuli meidän vuoro ja astuttuamme huoneeseen Mark alkoi saman tien itkeä. Tähän asti oli ollut aivan hiljaa eikä sanonut sanaakaan, mutta nyt poika vaikutti hätääntyneeltä. Laskin hänet kuvauspöydälle ja yritin rauhoitella häntä. Huoneessa oli neljä miestä, joista yksi etsi Markin nimellä varustettua kirjekuorta. En osannut lausua hänen sukunimeään oikein, mutta oikea kuori kuitenkin löytyi. Sain lyijyessun päälleni, kun pidin poikaa aloillaan kuvauksen ajan. Jalasta otettiin kaksi kuvaa ja tilanne oli nopeasti ohi. Mark oli jo rauhoittunut, mutta kiipesi silti heti syliini, kun kuvat oli otettu.

Menimme odottamaan Irenen luo aulaan kuvien valmistumista, mutta onneksi tulostus kävi nopeasti ja kävin hakemassa kuvat. Lähdimme takaisin vanhalle puolelle ja olin jo sekaisin, mistä olimme tulleet, sillä sairaala oli todella sokkeloinen. Päivällä täynnä ollut odotusaula oli melkein tyhjä ja menimme odottamaan lääkärin vapautumista. Kaikki lopettelivat töitään ja pian hän tuli katsomaan kuvia. Jalassa ei ollut murtumaa, mutta kuvista näkyi kuinka heikot luut Markilla on. Myös jalan asentovirhe teki kuvista epätavallisen näköiset. Hän tunnusteli jalkaa ja pyysi Ireneä laittamaan siteen uudelleen. Hän oli huolissaan luiden kunnosta ja kyseli ruokavaliosta, josta mielestäni kasvava lapsi ei saa tarpeeksi kivennäisaineita. Juttelimme muutenkin orpokodin tilanteesta ja asioiden hoidosta, sillä hän oli ollut heidän omalääkärinsä jo monta vuotta. Hän pyysi Ireneä kirjaamaan muutosehdotuksia ylös ja sanoi tulevansa käymään sunnuntaina, jotta voisivat keskustella niistä lisää. Uusia asioita on melko vaikea saada toimistolla läpi, mutta jos lääkärin sana olisi edes hieman painavampi. Tällä ystävällisellä miehellä kyllä riittää töitä, sillä on viikot sairaalalla ja viikonloppuisin kiertää eri puolilla Ugandaa. Iren oli ehdottanut minulle aiemmin päivällä, että tulisimme paremmalla ajalla uudestaan sairaalalle, kun minulla ei olisi Markia kannettavana ja lääkäri lupasi esitellä paikkoja. On mielenkiintoista päästä kierrokselle, sillä jo pelkästään röntgeniin jonottaessa näin potilailla melko hurjia vammoja. Paikat näyttävät vanhoilta ja tarvikkeista on selvästi pulaa, mutta hoitajien asut olivat mielestäni nätit. Voisivat Suomeenkin vaihtaa hoitajien epämääräiset vaatteet näihin mekkoihin.

Iren sopi olevansa yhteydessä lääkärin kanssa, kun tulemme kierrokselle ja pääsimme lähtemään kotiin. Mark piristyi heti, kun huomasi, että olimme lähdössä ja tämä normaalisti niin energinen poika oli edelleen melko varautunut. Iren ehdotti, että kävisimme syömässä ennen kuin lähdemme Wakisoon ja kävimmekin yhdessä ravintolassa, mutta se oli Irenen mielestä liian kallis. Olisi mielenkiintoista tietää, millaista palkkaa hän saa. Otimme bodan, jotta pääsisimme Wakisoon lähtevien taksien luo. Mark alkoi tuntua painavalta, kun olin koko päivän häntä kannellut. Kommentit paikallisilta jatkuivat vieläkin, mutta en ymmärtänyt mitä he lugandaksi sanoivat eikä Iren halunnut kääntää. Vaihdoimme bodan matatuun ja jäin kyydistä guesthousen kohdalla, sillä kello oli jo yli viiden. Nälkä oli jo hirveä, mutta onneksi olin tehnyt eilen reilusti ruokaa, niin sain lämmittää sitä. Sähköt olivat olleet koko päivän poikki, minkä päättelin jääkaapilta lähtevästä vesivanasta. Koneessakaan akkua ei riittänyt kauan, sillä en ollut ladannut sitä täyteen edellisenä iltana ja suihkussa kävin otsalampun valossa. Muut olivat lähteneet jo aikaisemmin Kampalaan ja sen jälkeen Kansallisteatterille Jam-sessioon, mutta minä odottelin Annaa, jotta menisimme yhdessä. Bodan saaminen olikin taas haasteellista, mutta lopulta pääsimme tien päälle. Ruuhka oli tavallista pahempi ja kuskimme ajoi osan matkaa tienpientareita pitkin. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille ja muut olivatkin jo paikalla. Musiikki oli laadukkaampaa kuin viime maanantaina ja tanssiryhmä oli tehnyt uuden esityksen, mikä oli myös todella hyvä. Lähdimme vielä baariin Sebastianin pyynnöstä, kun hän lähtisi takaisin Saksaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Hauska ilta, mutta olin aivan poikki ja olisin ollut valmis lähtemään jo aikaisemmin, mutta en halunnut lähteä kuitenkaan yksin. Päästyämme takaisin uni maistui pienen iltapalan jälkeen. H