Maanantai-iltana vesisade ei ottanut loppuakseen, joten ilta meni sisätiloissa. Tällä kertaa jopa sähköt olivat päällä koko illan meidän onneksemme. Aamulla oli vaikein aamu tähän mennessä päästä ylös ja olisi tehnyt mieli nukkua edes puoli tuntia pidempään. Olin kuitenkin aivan turhaan ajoissa valmiina, sillä Hassan saapui juuri sen puolituntia myöhässä, minkä olisin halunnut nukkua. Projektissa tiskit odottivat pesijää ja karvamatojen vallankumous oli käynnissä likaisten astioiden seassa. Ja niitä oli paljon! Alkuun tapoin suurimman osan, mutta lopulta luovutin, kun niitä tuli aina jostain lisää. Tiskien jälkeen oli vuorossa taas pyykkien ripustaminen kuivumaan ja niitäkin oli paljon, kun eilinen vesisade oli kastellut edelliset pyykit. Uusilla potilla oli hyvä vaikutus, sillä nyt ne on pesty aina heti käytön jälkeen ja näin vessatkin ovat pysyneet siistimpinä. Edistystä, vaikka lattiaviemärit ovatkin tukossa. Pienimmät olivat menneet tänään aikaisemmin päiväunille, joten heräsivät paljon ennen lounasta. Viime viikolla tekemämme seinäjuliste sai vieläkin lapset iloisina muistelemaan väritysoperaatiota, joten piirsimme lasten kanssa ennen lounasta. Juuri kun olin saanut jaettua kaikille paperit ja kynät, jotka toin mukanani Suomesta, Rebecca tuli sanomaan, että lasten tulisi olla pihalla, koska tuhoavat kuulemma talon. Aika liioiteltua ja sanoin vahtivani lapsia, sillä piirtäminen on helpompaa sisällä kaakelilattialla kuin ulkona hiekalla työmiesten jaloissa. Olin erittäin yllättynyt kuinka hyvää huolta lapset pitivät tusseista, sillä yksikään tussi tai korkki ei mennyt hukkaan. Alkuun pääseminen tuotti hieman hankaluuksia, kun olivat kovin varovaisia piirroksissaan ja näyttivät jokaisen viivan jälkeen paperia minulle. Tunnin lapset jatkoivat hyvin keskittyä, ja sitten alkoivat muut leikit viedä voiton. Ajoitus oli juuri sopiva lounaalle.

Ruokailun jälkeen oli jälleen kylvyn aika, joka sujui harvinaisen rauhallisesti, sillä Rehem pyykkäsi vähän matkan päässä. Kukaan lapsista ei juossut tai kiljunut eikä kyllä hymyillytkään… Kun Susan oli rasvannut lapset hain heille vaatteet ja autoin pukeutumisessa. Kävin katsomassa kuinka Shadian peseytyminen edistyy ja tyttö oli taas ehtinyt laittaa likaiset vaatteet takaisin päällensä, vaikka olin tuonut hänelle puhtaat vaatteet. Yritin useampaan otteeseen soittaa Hassanille ja tunnin tavoittelun jälkeen sain hänet viimein kiinni. Lähdin hieman aikaisemmin, sillä olin menossa Kampalaan ja halusin päästä perille ennen iltapäiväruuhkaa. Nansanassa vaihdoin bodan matatuun, jolla pääsin edullisesti perille. Olin ensimmäistä kertaa yksin Kampalassa, joten jouduin oikeasti miettimään minne olin menossa. Yritin ensimmäiseksi löytää räätälin, jonka tekemät housut olin menossa hakemaan. En muistanut alkuunkaan paikkaa, ja soitin kahdesti Annalle kysyäkseni neuvoa. Harhailtuani sokkeloisilla kujilla löysin lopulta oikeaan osoitteeseen ja sain housuni. Seuraavaksi suuntasin postitoimistolle ja tämän reitin muistin ongelmitta. Postilokerossa odotti ihanaksi yllätykseksi pakettilappu ja kirje. Menin kysymään mistä saisin noutaa paketin, mutta olin viisi minuuttia myöhässä. Vaikka postitoimisto sulkee kuudelta, niin pakettipuoli sulkee jo viideltä. Pakettilapusta syntynyt ilo vaihtui totaaliseen turhautumiseen Ugandan postia kohtaan. Joudun siis tulemaan uudestaan paketin takia Kampalaan. Viisi minuuttia! Sulkemisajoissa täällä ainakin ollaan täsmällisiä, jos ei muissa. Kävin vielä kirpparilla ennen kuin otin bodan takaisin Nansanaan ja sain neuvoteltua kerrankin hyvän hinnan. Katsotaan nyt sitten lähdenkö huomenna uudestaan Kampalaan vai meneekö jollekin muulle päivälle…