Perjantaina vietimme menehtyneen ystävämme muistotilaisuutta. Olimme porukalla järjestelleet paikat luterilaisella kirkolla, ruotsalaisen papin hyvällä avustuksella. Paikalle saapui paljon ihmisiä, jopa RFM-sairaalan ylilääkäri. Väenpaljoudesta näki, että hän oli ehtinyt tehdä vaikutuksen suureen joukkoon ihmisiä, myös meihin opiskelijatovereihin. Ihmiset pitivät kauniita puheita, minäkin olisin halunnut, mutta totesin, ettei se tule onnistumaan. Aloin itkemään jo kuvia katsellessani ja niinhän siinä kävi, että itkin koko tilaisuuden ajan. Mutta se kummasti helpotti, tuli jotenkin hyvä olo. Otimme osan puheista videolle ja ajattelimme lähettää videoita ja kuvia omaisille, jotta he näkevät, kuinka pidetty henkilö hän oli. Kaipaamaan jäi Swazimaassa suuri joukko ihmisiä ja varmasti vielä suurempi joukko Suomessa.

<3

Fanni kirjoitti ystävällemme aivan ihana runon, joka kuvaa häntä täydellisesti ja haluan jakaa runon kanssanne. We miss you T <3

Sinä iltana taivaisiin

Sumuisen katseen loin

sä lähdit liian aikaisin

mä hiljaa vaikeroin

Sun rohkaisusi voimalla

liu´uin yli rotkojen

ei vaivannut elosi varrella

häivät huolten, pelkojen

Et matkoillasi ainoastaan

nähnyt onnea tai iloa

silti aina uudestaan

loistit joukossamme valoa

Uteliaisuus, maailman nälkä

sut seikkailuihin johti

tahto auttaa muita

vei haaveitasi kohti

jaoit meille tarinoita

viisauksia elämästä

muistellessa iltoja noita

en lakkaa kiittämästä

Ajatuksesi mieleeni jäivät

ja lohdukseni ajattelen

elämäsi kaikki päivät

elit maailmaa rakastaen

c Fanni Nääppä

Luterilaisen kirkon pappi piti muistotilaisuudessa kauniin puheen. Hän muistutti meitä siitä, kuinka paljon tuskaa, huolta ja kipua olemme aiheuttaneet vanhemmille ja läheisille ihmisille lähtemällä kauas kotoa, toiselle puolelle maailmaa. Se oli hyvin sanottu, ei sitä ole tullut ajatelleeksi niin. Olen 13 000 kilometrin päässä kodistani, minuun saa yleensä yhteyden vain silloin, kun itse haluan. Välillä kuluu viikkokin, ettei puhelimeni toimi ja silloin yhteyttä ei välttämättä saa lainkaan. Itse tiedän, että Swazimaa on paljon turvallisempi ja rauhallisempi paikka, kuin annettiin ymmärtää. Mutta läheiseni eivät sitä tiedä ja heidän kuvitelmansa Afrikasta saattaa olla hyvin kaukana todellisuudesta, niinhän minullakin oli. Juuri kun kaikki ovat sopeutuneet ajatukseen Swazimaasta, lähdenkin kiertämään muita maita, joista en itsekään tiedä, mikä siellä odottaa. Lisää tuskaa ja epätietoutta. Toisaalta oma koti on maailman vaarallisin paikka ja haluan sanoa teille, että yritän pitää aina jonkinlaisen järjen tekemisissäni;) Mummini matkusti ympäri maailmaa mitä vaarallisimmissa paikoissa ilman suurempia harmeja, mutta muutama vuosi sitten lompakko varastettiin Helsingin rautatieasemalla.

Luterilainen kirkko

Perjantaina muistotilaisuuden jälkeen menimme yhdessä syömään luterilaisen kirkon lähellä olevaan espanjalaiseen Ramblas-ravintolaan, ruoka oli ihan täydellistä. Ravintolassa menikin aikaa ja sieltä saimme äkkiä juosta Bompasokseen vähän laittautumaan, koska Kieren tulisi bussillaan hakemaan meidät puoli yhdeksältä kohti House on firea. Kierenin bussiin mahtuu 16 ihmistä ja jotenkin meitä olikin ainakin 19, mutta muutama piilotettiin penkkien alle. House on fire on ulkoilmabaari, joka on avoinna muutaman viikonlopun kuukaudessa. Päivä ei ollut ehkä paras juhlinnalle, mutta tämä oli viimeinen mahdollisuus päästä sinne juhlimaan, joten väänsin itseni väkisin juhlamoodiin. Paikalla oli esiintymässä joku eteläafrikkalainen reggaebändi, ilmeisen suosittu kotimaassaan, mutta minuun ei iskenyt ihan niin lujaa. Paikalla oli paljon ihmisiä, sekä reissaajia, että paikallisia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kierenin piti tulla hakemaan meidät puoli kahdelta kotiin, mutta saimme ylipuhuttua itsellemme reilun tunnin lisäaikaa. Sen verran hauskaa oli, etten olisi vielä kolmen maissakaan halunnut lähteä kotiin, mutta pakkohan se oli. Kotimatka sujui iloisissa merkeissä, taas yksi kiva ilta ystävien kanssa takana.

Lauantaina muut nukkuivat pitkään, mutta minä olin pirteänä tapani mukaan hereillä jo kahdeksan jälkeen. Sain kuljeskella kotona monta tuntia yksikseni, ennen kuin muut heräsivät. Lauantai oli sateinen päivä ja päätimmekin kuluttaa aikaa lähinnä juoruilemalla ja katsomalla leffaa. Notebook olikin harvinaisen ihana, en ymmärrä, miten koko elokuva on aikanaan mennyt minulta jotenkin ihan ohi. Niina oli meillä viikonlopun yli yövieraana, oli mukavaa saada vähän erilaista seuraa Cathmariin. Lauantai-iltana oli luvassa vielä toiset juhlat viikonlopulle Bompasoksella. Suurin osa suomiporukasta on lähdössä lähiaikoina, joten juhlimme läksiäisiä, pikkujoulua ja pomppiksen managerin syntymäpäiviä. Kaikki leipoivat jotain jouluista ja suomalaista, porukkaa oli paikalla paljon ja kyllä vaan Swazimaan aineksista kasatut itsetehdyt piparkakut maistuivat hyville. Edellisyön juhlinta väsytti edelleen ja jouduinkin luovuttamaan taistelun väsymystä vastaan jo yhden aikaan yöllä muiden jatkaessa juhlintaa.

Jouluruokaa ;)

Lauantai-iltana oli näin upea taivas

Meinasin ensin kirjoittaa, että sunnuntaina en tehnyt yhtään mitään, kunnes tajusin olleeni väärässä. Kyllä minä tein, luin koko päivän. Viime viikkoina olen löytänyt lukemisen ja kirjat uudelleen. Lukion alkamisen jälkeen ei ole ollut aikaa, eikä oikein intoakaan lukea kovin montaa kirjaa koulukirjojen lisäksi. Nyt koulukirjoja ei enää tarvitse lukea, joten aikaa riittää ja olin kokonaan unohtanut, kuinka paljon nautin uppoutuessani kirjojen maailmaan. Yläasteella luin kymmenittäin kirjoja, mutta nyt siinä on ollut kahdeksan vuoden tauko. Mutta nyt tauko on päättynyt. Koko viikonloppu, sunnuntai mukaan lukien, oli todella sateinen ja kylmä. Sadekausi on todella alkanut ja näillä sisätilojen lämmityksillä on myös sisätiloissa kylmä, siis tosi kylmä. Villasukille on todellakin ollut käyttöä. Mutta toisaalta tämä maa on ollut niin kuiva, että sade on todellakin tervetullutta, jotta ihmiset ja eläimet saavat ravintoa. Sateiden alkamisen myötä torin hedelmävalikoimakin on alkanut huimasti parantumaan, perushedelmien lisäksi löytyy mangoa, persikkaa, nektariinia, luumua ja viinirypäleitä. Vaihtelu on todellakin tervetullutta, tosin Mosambikin mangoja ei kyllä voita mikään.

Seuraava kirjavalloitus

Maanantaina jatkui taas harjoittelu terveysasemalla, tällä kertaa HIV-testauksien ja verinäytteen oton parissa. Osastolla otetaan HIV- ja syfilis-näytteitä raskaana olevilta ja heidän puolisoiltaan. Maanantainakin satoi todella paljon ja oli ihan älyttömän kylmä. Vastaanotolla kävi aamulla reilu parikymmentä asiakasta, joiden kaikkien HIV-testi oli yllätykseksi negatiivinen. Missä tahansa muualla maailmassa negatiiviset testitulokset olisivat itsestään selviä, mutta täällä noin suuren määrän negatiiviset testit ovat suuri ilon aihe. Pääsin itsekin ottamaan verinäytteitä ja tummaihoiselta verinäytteen ottaminen on huomattavan paljon vaikeampaa, kuin valkoihoiselta. Ohjaajan avustuksella sain homman kuitenkin onnistumaan.

Terveysasemaa

Maanantaina minua otti niin pahasti päähän hoitajien suhtautuminen asiakkaisiin ja asiakkaiden kohtelu. Verinäytteiden otossakin käytettiin kovakouraisia otteita ja hoitajalta ei edes hymyä herunut, vaikka asiakas irvisteli kivusta. Toimiston ovesta ramppasi porukkaa yhtenään ja kunnioitusta ei kukaan osoittanut. Toisaalta taas ymmärrän hoitajia, heillä riittää töitä asiakkaiden kanssa ja välineet työntekoon ovat mitä ovat. Tietoja pitää kirjata useaan eri korttiin ja lomakkeille ja siihen tuhraantuu rutkasti aikaa. Välillä paperit katoavat ja niitä etsitään ympäri terveysasemaa. Muutenkin tällä hetkellä minua vaivaavat erittäin suuret motivaatio-ongelmat, harkkaa on jäljellä enää muutama päivä ja kaikki koulutehtävätkin on tehtynä. Pieni loppuvaiheen turnausväsymys on ehkä iskenyt. Loma odottaa ensi viikolla ja nyt on ehkä pieni koti-ikäväkin vaivannut viime päivät. Sade, väsymys ja pikkuhiljaa saapuva joulu on saanut ajatukset Suomeen ja läheisiin. Mutta niin kuin siskoni sanoi, se on tahdosta kiinni, hymyilet kauniisti ja esität motivoitunutta. Ja niin aion tehdä tämän lopun ajan.

Ihan vain muistutuksena kaikille, me ollaan tuolla oikealla alhaalla eli ebola on hyyvin kaukana ;)

palataan taas rakkaat <3