Päivät vierii hurjaa vauhtia eteenpäin. Sunnuntaina marssimme isolla suomalaisporukalla kirkkoon. Osa enemmän krapulaisena ja osa vähemmän. Itselläni oli tosi fressi fiilis, koska olin mennyt lauantaina hyvissä ajoin nukkumaan. En ole käynyt kirkossa moneen vuoteen, mutta nyt afrikkalainen jumalanpalvelus houkutti osallistumaan. Kirkkoon oli yllättävän pitkä kävelymatka, meille oli sanottu sen olevan 20 minuuttia, mutta todellisuudessa kävelyyn meni lähes tunti.

Olimme kirkossa hieman yli kymmenen, mutta afrikkalaiseen tapaan jumalanpalvelus alkoi noin puoli tuntia myöhässä. Tilaisuus ei ollut niin hämmästyttävä, kuin olin ehkä mielessäni kuvitellut. Eroja Suomeen kuitenkin löytyi. Seurakunta ja pappi kommunikoivat paljon enemmän keskenään ja puheiden aikana käytiin ikään kuin vuoropuhelua. Hyvien puhujien jälkeen ihmiset myös taputtivat railakkaasti, suomen kirkossa en muista taputuksia nähneeni. Yksi puhuja jäi erityisesti mieleen, hän onnistui saamaan jopa tällaisen epäilijän kuuntelemaan puhettaan kiinnostuneena.

Kaikki lauloivat laulujen aikana äänekkäästi, suomessa yleensä muutama innokas laulaa ja loput ovat hiljaa. Hämmentävin tilanne jumalanpalveluksen aikana tapahtui lopussa, pappi kertoi seurakunnalle, mistä kaikkialta kirkossa oli ihmisiä. Hän pyysi suomalaisia nousemaan ylös ja toivoi meidän kertovan täällä olemisesta. Tilanne tuli niin yllättäen, etteivät tuppisuut suomalaiset saaneet hymyä ja tervehdystä kummempaa aikaiseksi. Vähän tuli puun takaa koko juttu, mutta meille kuitenkin taputettiin, joten ehkä emme onnistuneet kovin pahasti mokaamaan. Jumalanpalveluksen jälkeen oli ehtoollinen, en olen käynyt rippikoulun jälkeen, joten ajattelin, että ehkä nyt on aika. Kaikki joivat viinin samasta mukista, ei ehkä kovin hygieenistä, mutta tulipahan koettua.

Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon pihalle oli katettu kahvi- ja pullatarjoilu ja ihmiset jäivät juttelemaan kuulumisiaan kirkon pihalle mukavaan auringonpaisteeseen. Yksi papeista, Elisabeth tuli kysymään Mbabaneen jääviltä meiltä kolmelta opiskelijalta, olisimmeko kiinnostuneita pitämään lukupiiriä lapsille keskiviikkoisin luterilaisella koululla. Lukupiiri olisi joka keskiviikko kello 13 eteenpäin ja siellä on tarkoituksena lukea ja puhua lasten kanssa englantia, jotta he oppisivat kieltä. Kuulostaa loistavalta tilaisuudelta parantaa myös omaa kielitaitoa. Opettajallemme tämän sisällyttäminen harjoitteluun sopii hyvin, nyt täytyy vain sopia asiasta harjoittelupaikan kanssa. Mutta en usko, että asiassa on mitään ongelmaa.

Kirkossa ;)

Kirkon jälkeen sunnuntaina emme jaksaneet tehdä mitään ihmeellistä, tulimme suoraan talolle ja vähän kokkailimme ruokaa. Tytöillä oli leffoja koneella ja katsoimmekin porukalla Mr Morgan last love nimisen ranskalaisen leffan. Hyvä keino jälleen parantaa kielitaitoa.

Maanantaina olin sopinut Thandien kanssa, että hän vie minut aamulla kahdeksalta lääkäriin, jotta saan immigration paperit valmiiksi. Aamulla olikin liikennettä aika paljon ja olin toimistolla vasta vartin yli. Unohdin käsitteen african time ja turhaan stressasin myöhästymistäni, Thandie itse tuli paikalle vasta varttia vaille yhdeksän. Juttelin odottaessa muiden työntekijöiden kanssa. Puolessa tunnissa minua oltiin jo kovasti naittamassa yhdelle swazimiehelle. Valehtelin sujuvasti, että minua odottaa poikaystävä Suomessa, jotta parittaminen loppuu.

Thandie saapui ja lähdimme autonkuljettajan kanssa kohti paikallista yliopistollista sairaalaa. Kävimme toimistolla ja saimme käteemme kummallisen paperin. Tiedustelin tarkemmin, mikä paperi mahtaa olla. Siinä vaiheessa minulle kerrottiin, että se oli lähete verikoetta ja röntgenkuvaa varten, jotta lääkäri voi allekirjoittaa medical certificationin. Kerroin ystävällisesti, etten aio suostua mihinkään tällaisiin kokeisiin, ja pyysin, että menemme ykstyisklinikalle, jossa lääkäri leimaa paperin pienen haastattelun perusteella. Menimme Mbabane Clinicille ja sain nopeasti ajan valkoihoiselle lääkärille, joka kyseli sairaus- ja matkustushistoriaa, kuunteli keuhkot ja mittasi kuumeen. Sitten leimat paperiin ja poistuin helpottuneena.

Olen virallisesti täysjärkinen :D

Minulta puuttui enää käynti poliisiasemalla, koska passikopio piti todistaa oikeaksi. Poliisi oli vähän kiukkuinen ja ihmetteli, miksi haluan heidän leiman passikopiooni. Selitin heille ystävällisesti asian ja nyrpeänä sain signeeraukset. Nyt paperit täytyy vielä toimittaa maahanmuuttovirastoon ja sitten vain odotella oleskeluluvan saamista. Afrikkalaiseen tapaan se luultavasti kestää useita viikkoja. Poliisilaitoskäynnin jälkeen minua kuljettanut mies lupasi viedä minut talolle takaisin. Olimme lähdössä porukalla valloittamaan Sibebe vuori ja lopulta hän vei meidät koko porukan lähes Sibebelle saakka. Mies ei kuitenkaan tiennyt tarkkaa paikkaa ja menimme viimeiset kilometrit kombilla.

Sibebe on vuori, joka on 1350 m korkea ja loppuosasta pelkkää kiveä. Sinne piti maksaa sisäänpääsymaksu 30 randia, mikä on hieman kummallista, koska se on tavallaan pelkkä kivi. Päivä oli viileä, vain 20 astetta ja täydellinen sää kiipeilyyn. Matkaa ylös kului noin 1,5 tuntia ja maasto oli helppokulkuista. Matkan varrella oli paikallisten hökkelisavimajoja ja lehmiä, mutta ylös pääseminen oli suhteellisen helppoa. Olin syönyt aamupalan 7 aikaan ja vuorella olimme noin 13 aikaan, joten nälkä meinasi vähän yllättää, mutta onneksi se meni ohi. Kiipeily oli hauskaa ja yllättävän helppoa, tosin onnistuin polttamaan naamani ja olkapäät, koska en tietenkään käyttänyt aurinkorasvaa, kun oli niin "kylmä" päivä. Illalla kokkasimme porukalla maailman parasta avokadopastaa. Unen tuloa ei juurikaan tarvinnut odotella.

Lehmä Sibebellä :)

Maisemaa Sibebelle

Yritettiin hienoa hyppykuvaa ja tässä on lopputulos :D

Pakko oli kiivetä puuhun...

Ja näin siinä kävi :D

Tiistaina se sitten alkoi, arki ja intensiivikurssin luennot. Intensiivikurssi kestää kaksi viikkoa, ensimmäinen viikko on luentoja täällä Mbabanessa ja toiseksi viikoksi lähdemme tekemään kenttätyötä pohjois-Swazimaahan. Talolta piti olla lyhyt kävelymatka, mutta todellisuudessa matkaa opiskelupaikkaan tuli reilu 5km, hyvä aamulenkki siis. Tämän päivän aiheena olivat ihmisoikeudet, perheiden hyvinvointi ja lopuksi teimme aiheisiin liittyen ryhmätyötä. Kurssilla on opiskelijoita Suomesta, Swazimaasta, Botswanasta ja Zambiasta. Ensimmäinen luennoitsija oli Botswanasta ja koko reilu 30 minuutin luento meni täysin ohi, luennoitsija puhui hiljaa ja aksentista oli todella vaikea saada selkoa. Lisäksi sanasto oli melkoisen vierasta.

Eka koulupäivä :)

Luennoilla tuli hyvin esille kulttuurieroja Suomen ja Swazimaan välillä. Keskustelimme mm. ikävistä kokemuksista lapsuudessa. Länsimaalaiset pitävät järkyttävänä, että lapsia lyödään, mutta paikalliset kertovat esimerkiksi läpsimisen olevan täysin normaalia ja he pitävät outona sitä, että me teemme siitä niin suuren numeron. 2005 vuoteen saakka lapsiavioliitot ovat olleet sallittuja täällä, mutta käytännössä niitä solmitaan edelleen, koska vanhemmat saavat liitoista taloudellista hyötyä ja se on niin vanha perinne, että sen murtaminen on haastavaa. Swazimaalaisen perinteen mukaan nainen on valmis naimisiin, kun kuukautiset alkavat. Täällä niiden alkamisikä on keskimäärin 8-10 vuotiaana. Swazin lain mukaan nainen saa mennä naimisiin 16. vuotiaana ja mies 18. vuotiaana. Täällä naisen asema ja naisen suojelu on vielä aivan lapsen kengissä länsimaihin verrattuna.

Puhuimme luennolla myös koulutuksesta. Täällä hallitus on toteuttamassa ilmaista koulutusta kaikille 7. luokkaan saakka. Asiassa on myös ongelmia. Tähän asti koulumaksujen avulla lapset ovat saaneet ilmaiset vihot ym, yhden ruuan ja niillä on katettu opettajien lisäkoulutusta. Ilmaisen koulutuksen myötä oppilaat joutuvat ostamaan kaikki tarvikkeet, opetuksen laatu luultavasti huonontuu ja monien päivän ainut ruoka jää saamatta. Onko parempi, että kaikki pääsevät kouluun, mutta eivät välttämättä hyödy siitä juurikaan vai että peritään koulumaksuja, jotta voidaan turvata laadukkaampi opetus. Swazimaassa on lakeja ja sääntöjä, jotka ovat peräisin siirtomaa-ajalta, ja ne eivät lainkaan päde tähän aikaan. Asiat muuttuvat kuitenkin hitaasti.

Koulussa

Loput luennot sain kuitenkin melko hyvin haltuun, onneksi luentosalissa toimi wifi, pystyi hyvin kääntämään itselle vieraita sanoja. Lounas oli aivan loistava ja ilmainen, paljon odotettua parempi. Lounaan jälkeen keskustelimme ryhmissä perheiden hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä. Omassa ryhmässäni oli opiskelijoita suomen lisäksi Botswanasta ja Swazimaasta. Välillä huomasin oman kielitaidon olevan riittämätön näin vaativaan opiskeluun, mutta eiköhän se tässä matkalla parane. Illalla kävimme muutaman paikallisen opiskelijan kanssa muutamalla siiderillä keskustassa. Takaisin oli pakko tulla taksilla, koska pimeällä liikkuminen ei ole turvallista edes isommalla porukalla.

Englannin opiskeluun on hurja motivaatio ja muutenkin tuntuu, että janoan lisää tietoa kaikesta jatkuvasti. Oppiminen ja oivaltaminen on hienoa. Täällä talolla on aivan ihana siivooja Loma, jolla on kaksi pientä lasta. Ajattelimme ostaa lapsille jotain leluja, olemme nähneet heidän useina päivinä leikkivän mm. meidän tyhjillä pitsalaatikoilla ja vessapaperirulla hylsyillä. Lapsilta löytyy uskomattomasti mielikuvitusta, jos tavarapaljoutta ei ole ympärillä. Mutta uskon heidän nauttivan esimerkiksi palloista tai pikkuautoista. Täytyy tietysti jutella asiasta ensin Loman kanssa. Sähkökatkoja ei ole ollut, mutta vesikatkoja kylläkin. Tätä kirjoittaessani olin menossa suihkuun ennen kouluun lähtöä, mutta eipä tule vettä :D Netti ei myöskään taas talolla toimi, mutta onneksi koulutuskeskuksella on wifi. Kuulumisiin taas rakkaat <3