Työt Rum Runner -purjeveneellä ovat nyt ohi ja olen palannut riuttaelämästä takaisin mannerelämään. Lähes kuukauden merellä työskentelyyn mahtui kuitenkin reilusti uusia kokemuksia ja tuttavuuksia. Myös kokkaustaitoni (ja tasapainoni!) kohentuivat huomattavasti.

Veneen henkilökunnalla oli tapana vaihtua usein, sillä monet työntekijöistä olivat vain Cairnsiin tulleita matkailijoita, kuten minäkin. Minun aikanani porukkaan kuuluivat veneen puoliksi omistavat kapteenit Richard ja Jase, jotka tekivät reissuja riutalle vuoronperään. Tai oikeastaan Jase teki alku- ja loppuviikon reissut, Richard vain torstaisin alkavat reissut, jotka nekin oli peruttu muutamaan otteeseen. Sukellusta opetti japanilainen Masa ja sukellusoppaina kokeneemmille toimivat chileläinen Odile ja jenkkiläinen Barry. Koko porukka oli suhteellisen rento ja mukava.

Veneellä viettämäni aika oli todella mahtavaa ja siihen mahtui paljon onnellisia hetkiä. Vaikka purjeveneellä työskentely saattaa kuulostaa unelmaduunilta, työhön mahtui kuitenkin myös monia miinuspuolia. Joka aamu oli herättävä tosi aikaisin. Jos olin kotona nukkumassa, Richard ja Jase hakivat minut töihin aamukuudelta. Veneellä ollessa taas täytyi herätä aamupalaa laittamaan lähes samoihin aikoihin. Vapaata ei ollut kuin yksi päivä viikossa.

Välillä merellä oli tosi kovat kelit ja parimetrisiä aaltoja, joten myös merisairaus saattoi välillä yllättää. Vaikka en normaalisti merisairaaksi kovin helposti tule, purjeveneen keikkuva keittiö sai välillä minutkin voimaan pahoin. Sieltä ei nähnyt nimittäin ulos ja varsinkin lihoja kokatessa olo ei ollut kovin häävi. Joskus tiskatessa saimme sellaisia kelejä, että astiat vain lentelivät pitkin lattioita ja vesi aaltoili yli tiskialtaan. Mutta se niistä huonoista puolista.

Pääsin snorkkeloimaan joka kerta, kun olimme riutalla. Aluksi vietin keittiössä enemmän aikaa eikä snorklaukseen jäänyt kuin pieniä hetkiä, mutta rutiiniin päästyäni sain snorklata yhä enemmän. Monesti snorklasin jopa tunnin yhteen menoon. Emme käyneet aina samoilla riutoilla, sillä Richard ja Jase tykkäsivät vaihtelusta. Sain siis snorklata tosi monella eri riutalla. Näin kilpikonnia, värikkäitä kaloja ja koralleja. Kerran veden alla tuli vastaan myös itseäni suurempi kala, jonka kanssa tein tuttavuutta veden alla. Uin sen vieressä jonkin aikaa ja pois mennessäni valtava kala seurasi minua veneelle saakka tuijottaen minua kiinnostuneena.

Jos kokkaamisen arki alkoi ottaa päähän veneellä, vedenalainen satumaailma sai minut aina hyvälle tuulelle. Kaikkein viimeisin snorklauskokemukseni Rum Runnerin mukana oli erityisen spesiaali, sillä törmäsin haihin. Olin melko kaukana veneestä ja ihailin koralleja, kun katsoin yhtäkkiä sivulle ja näin hain tulevan minua kohti. Säikähdin ensin, mutta sitten säikähdys muuttui iloksi. En ollut koskaan aiemmin nähnyt haita riutalla.

Eräänä viikonloppuna vene oli buukattu ihan täyteen ja purjehdimme ulommalle riutalle. Seilasimme pitkään riutan avomeren puoleista reunaa, jossa oli valtavat aallot. Vene keikkui puolelta toiselle istuessani kannella katsellen riuttaan murtuvia vaahtopäitä. Kun olimme seilanneet kauemmas riutasta kohti avomerta, seuraamme liittyi yhtäkkiä parvi iloisia delfiinejä. Delfiinit uivat kilpaa veneemme kanssa aivan keulan tuntumassa. Veneellä olevat matkustajat olivat kaikki ihan innoissaan uusista ystävistämme. Seurasin itse etenkin veneen vasemmalla puolen uivaa äiti- ja vauvadelfiiniä, jotka uivat lujaa rinnakkain hypäten välillä ilmaan tarkalleen samaan aikaan. Jossain vaiheessa delfiinit katosivat, mutta näimme ne myöhemmin uudelleen.

Kokkaus sujui päivä päivältä paremmin. Jase kokkasi useimmiten lihat, minä kaiken muun. Jase oli intohimoinen kokki, jolla oli kymmenien vuosien kokemus keittiöhommista. Hän oli aika omalaatuinen persoona, aamuisin vähän kärttyisä ja iltaisin rento. Vaikka Jase välillä vinoili mulle mun kokkaustaidoista, tulimme sen kanssa hyvin juttuun. Pari viikkoa sitten Jase kuitenkin kysyi multa, mitä ajattelin jatkosta. Hän sanoi, että keskitalvella heinäkuussa kelit riutalla olisivat tosi kovia ja oli huolissaan mun ajoittaisesta merisairaudesta. Lisäksi hän sanoi, että hostessin paikkaa kärkkyi joku veneillä ikänsä töissä ollut ammattikokki. Sanoin olevani itsekin vähän huolissani merisairaudesta, sillä pahoilla keleillä jouduin aina pyytämään apua keittiöön. Sovimme Jasen kanssa, että jatkaisin hommaa vielä pari viikkoa. Sitten minun olisi aika etsiä muuta duunia ja väistyä ammattikokin tieltä.

Yksi hienoimmista riuttareissuistani oli vähän ennen kesäkuun puoltaväliä täydenkuun aikaan. Vene oli buukattu silloin aivan täyteen eikä suotta, sillä kelit olivat täydelliset. Mukavan päivän jälkeen istuin koko illan veneen kannella jutellen asiakkaiden kanssa. Veneellä oli tyyppejä vähän sieltä sun täältä. Enimmäkseen vietin aikaa kalifornialaisten ja vermontilaisten kanssa. Kun kaikki vieraat olivat menneet nukkumaan, asettelin makuupussini veneen kannelle ja katselin täysikuuta sekä tähtitaivasta, kunnes nukahdin.

Aamuyöllä heräsin, kun joku sanoi jossain "f***in' awesome". Näin sellaisen näyn, jota en varmaan enää milloinkaan tule näkemään. Oli vielä hämärää, kun näin vedenpintaan heijastuvan kauniin kuun. Seuraavan kahden minuutin aikana näin, kuinka kuu laski hiljalleen vuoren taa. Kuun laskettua käänsin katseeni avomeren puolelle, sillä aurinko nousi sieltä lähes heti kuun laskeuduttua. Meri oli aivan peilityyni, mikä oli sekin melko harvinainen näky. Tunnelma oli todella kaunis.

Myös snorklaaminen peilityynessä vedessä oli sanoinkuvaamatonta. Näkyvyys oli huipussaan enkä meinannut malttaa tulla vedestä lainkaan pois. Oli todellista vääryyttä, etten voinut viettää koko aamupäivää vedessä. Aamu nyt vain oli kertakaikkisesti liian kaunis siihen, että haluaisin viettää sen keittiössä kokaten. Aaargh! Nuo olivat juuri niitä hetkiä, kun harmitti se työ. Tosin ilman sitä työtä en olisi koskaan kokenut tuota ihmeellistä aamua.

Keittiössä myöhemmin kokatessani kuulin televisiosta todella surullisen uutisen, jossa mies oli tappanut vaimonsa. Pariskunta oli ollut häämatkalla Suurella Valliriutalla ja lähtenyt sukeltamaan. Mies oli alan ammattilainen. Veden syvyyksissä mies oli kuitenkin sulkenut kokemattomamman vaimonsa happiletkun, kunnes nainen oli tukehtunut. Happea ei ollut ja vedenpintaan oli matkaa, joten naisella ei ollut mitään tehtävissä. Mies oli tainnut flipahtaa pahemman kerran tehdessään moista.

Jase oli kapteenina viimeisellä riuttareissullani, jolloin kävimme taas uloimmilla riutoilla. Reissu oli mukava ja ehdin snorklata vielä viimeisen kerran. Illalla Jase sanoi, että mene vaan istumaan asiakkaiden kanssa ja rentoudu. Hän kokkasi illallisen sillä kertaa eikä minun tarvinnut tehdä juuri mitään. Jase myös antoi minulle läksiäislahjan. Ilta meni mukavasti vieraiden ja työkavereiden kanssa jutellen. Nautin vielä viimeisen kerran riutan öisestä tunnelmasta nukkuen makuupussissa veneen kannella tähtitaivasta katsellen ja laineiden liplatusta kuunnellen.

Olen nyt tyytyväinen, että työt veneellä ovat ohi. Kokin homma ei ollut aivan sellaista työtä, jota tykkäisin pidempään tehdä. Vaikka työympäristö ja työkaverit olivat erittäin mukavia, en tuntenut olevani oikeassa paikassa kokin työtehtävissä. Mieluummin teen jotakin sellaista, jossa olen hyvä. Kokemusta en kuitenkaan vaihtaisi pois mistään hinnasta, sillä veneellä vietetty aika oli kokkausta lukuun ottamatta aivan huippua!

Venetyöstä ei kovin montaa vapaapäivää ollut, mutta niinä harvoina kertoina kävimme Jaakon kanssa yleensä Cairnsin laguunilla uimassa. Myös omassa uima-altaassa on tullut polskittua. Yhtenä päivänä jouduin vapaa-ajallani siivoamaan, kun kämppikset ovat niin sotkuisia. Keittiön roskikseen oli laitettu ruuantähteitä eikä sitä oltu viety, joten matojahan sieltä lyllersi lattialle sen, minkä ehti. Tropiikin varjopuolia. Ruuantähteitä ei kannata jättää minnekään, sillä tähteiden kimppuun hyökkää heti jonkinmoinen ötökkäarmeija. Muita kuukauden aikana tapahtuneita mieleen jääneitä asioita ovat postissa tullut ylinopeussakko ja äidiltä tullut salmiakki- ja ruisleipälähetys. Keskustan Woolworthsista ostettiin yhtenä päivänä herkullisempaakin herkullisempia keltaisia kiivejä, jotka ovat kyllä parhaita hedelmiä ikinä. Naapurin aboriginaaleille maistatimme puolestaan suomalaisia drinkkejä.

Signature Staffilta lupailtiin pari päivää sitten, että pian olisi reilusti töitä tiedossa, jos vielä kiinnostaisi. Mulle olisi housekeepingiä ja Jaakolle ravintolahommia, joten Cairnsin talvi taitaa meidän osaltamme kulua töiden merkeissä.