Olemme saavuttaneet vihdoin autoretkemme eteläisimmän pisteen, Airlie Beachin. Yövymme paikallisessa reppureissaajille suunnatussa viidakkokylässä, joka on lähellä keskustaa, mutta riittävän kaukana kylän melusta. Huomenaamuna lähdemme kolmen päivän purjehdukselle Whitsunday-saarille. Se tulee olemaan viimeinen retkemme Australiassa ennen Uuteen-Kaledoniaan siirtymistä.

Ajoimme perjantaina Cooktownista Atherton Tablelandsille, jonka nimi on muuten nykyään "Cairns Highlands". Puhekielessä nimi on kuitenkin vielä sama kuin ennenkin ja tulee tuskin aivan heti muuttumaan, sillä Atherton Tablelands -nimi on ollut käytössä jo vuosisatoja. Ajoimme Herbertonin pieneen kylään tuttavapariskuntamme Craigin ja Phan luokse, jossa vietimme leppoisan illan ja hankimme kunnon yöunet ennen seuraavan päivän pitkää ajomatkaa. Lähdimme Herbertonista pois haikein mielin, sillä Australian seikkailumme oli alkanut sieltä, ja pian se olisi ohi.

Eilen puolenpäivän jälkeen jatkoimme matkaamme Herbertonista etelään. Pysähdyimme matkalla vähän väliä, sillä Atherton Tablelandsin maisemat ovat todella vehreitä, kumpuisia ja idyllisiä. Kävimme muun muassa kuuluisalla Millaa Millaa -vesiputouksella ja myös vähemmän tunnetuilla Mungalli-putouksilla. Vaikka ensimmäinen on turistien suosiossa, oli jälkimmäinen ehdottomasti enemmän näkemisen arvoinen paikka. Mungalli-putouksille johtava tie oli yhden auton mentävä mäkinen asfalttitie, joka kiemurteli vehreiden peltojen keskellä. Perillä ei näkynyt ketään, joten saimme ihailla koskea ja korkeahkoa putousta rauhassa kahdestaan. Paikka oli niin idyllinen vehreine ympäristöineen ja perhosineen, että olisin voinut jäädä sinne vaikka viikoksi. Matkaa oli kuitenkin jatkettava, sillä tarkoituksenamme oli ehtiä illaksi Townsvilleen ystävämme Robertin luokse.

Jossain vaiheessa poimimme kyytiimme tienposkessa seisovan liftaripojan. Hän oli kotoisin Irlannista ja matkalla Tullyyn. Matkanteko sujui rattoisasti jutustellen, kunnes tien vieressä seisova poliisinainen heilutti meille vihaisesti kättään. Olin ohittanut edessä köröttävän karavaanarin juuri huonolla hetkellä ylinopeustutkan kohdalla. Ylinopeudesta rapsahti 133 dollarin sakko ja kun yritin neuvotella asiasta ulkona poliisin kanssa, päätti kietaisuhameeni nauha ottaa hatkat ja katketa. Onneksi minulla oli nopeat refleksit, sillä muuten poliisi olisi sakottanut minua varmaan itsensäpaljastelustakin. Takapenkillä istuva liftari sai muuten 300 dollarin sakon, kun ei käyttänyt turvavyötä. Hän kuitenkin tuumasi, ettei aio koskaan maksaa sakkoaan. Jäädessään pois kyydistä hän heitti meille hyvää hyvyyttään 20 dollarin sakkoavustuksen. Muutaman kilometrin jälkeen poimimme kyytiimme uuden liftarin, joka oli seuranamme vain muutaman hassun kilometrin.

Jouduimme ajamaan viimeisen tunnin Townsvilleen pimeällä, sillä sakkoepisodi vei tovin jos toisenkin. Eihän siinä muuten mitään, mutta Australiassa pimeällä ajo on vähän sama kuin kävelisi heikolla jäällä. Teiden varret nimittäin vilisevät kaikenmoisia villieläimiä ja riski törmätä pimeällä liikkuviin kenguruihin on suuri. Ajoimme kuitenkin hiljaa ja tarkkailimme tien molempia sivuja välttääksemme riskin. Kun saavuimme Townsvilleen, ajoimme ensin Robin työpaikalle hakemaan häneltä talon avaimet. Rob itse tuli kotiin vasta aamulla, jolloin me jatkoimme ajoamme Airlie Beachille heti kuulumisten vaihdon jälkeen.

Tänään ajoimme Townsvillestä Airlie Beachille. Matkalla ei ollut kovin paljon näkemistä, mutta Ayrissa repesimme erään motellin katolla olevalle kyltille, joka mainosti ilmastoituja ja väritelevisiolla varustettuja huoneita. Siis wou, oikein väritelevisiokin! Myöhemmin päivällä kävimme pyörähtämässä lenkin pienessä Bowenin kylässä, vaikkei se osunutkaan suoraan reitin varrelle. Airlie Beachille saavuttuamme totesimme paikan olevan turistirysä helvetistä. Reppureissaajia vilisi joka paikassa ja hinnat olivat noin kaksinkertaiset siitä, mihin olimme vuoden aikana tottuneet. Myös majapaikastamme saimme pulittaa reilun hinnan, mutta ainakaan täällä ei ole lutikoita, kuten kylän jokaisessa muussa kohtuuhintaisessa paikassa. Lisäksi diiliin kuuluu aamupala, jonka jälkeen meidän onkin aika suunnata Abel Pointin satamaan. Odotan jo innolla sieltä lähtevää kolmen päivän Whitsunday-purjehdustamme.