Makoilen purjeveneen kannella jo kolmatta päivää nauttien vapaudesta, tuulen kevyestä puhalluksesta, turkoosista vedestä ja kauniista Whitsunday-saarista. On vaikea sisäistää, että nämä ovat viimeisiä hetkiä ihanassa Australiassa. Miksi pitäisikään? Nautin siis hetkestä, ennen kuin meri muuttuu pitkäksi maantieksi ja lopulta kiitotieksi kohti uusia seikkailuja.

Heräsimme maanantaiaamuna hyvissä ajoin aamupalaa syömään, mutta leppoisa aamu kääntyi pian kauheaksi kiireeksi. Abel Pointin satamaan päästyämme emme nimittäin löytäneet sieltä ainoatakaan parkkipaikkaa. Ainoat vapaat paikat löytyivät maksulliselta puolelta, jonne pysäköinti olisi kolmelta päivältä maksanut hunajaa. Niinpä veimme auton lopulta noin kilometrin päähän satamasta. Veneen lähtöön oli vain vartti, joten pistimme juoksuksi. Paha vaan, että satamassa oli satoja veneitä eikä meillä ollut pienintäkään hajua, mistä löytäisimme oikean purjeveneen. Juoksimme edestakaisin ihmisiltä kysellen, kunnes joku lopulta neuvoi meidät paikkaan, josta meidät noudettaisiin. Vähän jännitti, jäisimmekö koko laivasta. Pian iloinen nainen kuitenkin kysyi, olemmeko Sonja ja Jack. Olin helpottunut.

Nainen vei meidät laiturille, jossa tapasimme muut matkustajat. Meille kaikille jaettiin sopivat snorkkelivehkeet, ennen kuin lähdimme kohti purjevenettämme. Whitsunday-saarilla purjehtii kymmeniä erilaisia veneitä ja tarjolla on purjehduksia laidasta laitaan. Itse halusimme purjehtia useamman päivän ja pysyä kaukana turistimassoja kuskaavilta bileveneiltä. Niinpä valitsimme aluksen nimeltä "Whitsunday Drifter", joka on tarkoitettu noin kymmenelle hengelle. Kipusimme komeaan puuveneeseen ja asetuimme taloksi hyttiimme. Purjeveneen irrottua satamasta asetuimme rennosti kannen pehmoisten patjojen päälle makaamaan. Kiire oli takana, edessä kolme päivää luksusta. Mistään ei tarvitsisi huolehtia, kun ruokaakin tulisi nenän eteen monta kertaa päivässä.

Ensimmäinen purjehduspäivä meni tutustuessa muihin matkustajiin ja seilatessa rauhallisesti kohti Whitsunday-saaria. Veneessä oli vain kaksi työntekijää, kippari ja kokki/sukellusohjaaja/kansimies. Ensimmäinen kohteemme oli yksi alueen parhaimmista snorkkelointipaikoista, Blue Pearl Bay - Sinihelmilahti. Odotukseni snorkkeloinnin suhteen olivat ihan nollassa, sillä olin kuullut paljon huhuja Whitsunday-saarien kuolleesta korallista ja kalojen vähyydestä. Kyseinen paikka yllätti minut kuitenkin positiivisesti, sillä näin siellä tosi paljon hienoja kaloja ja simpukoita. Huhujen levittäjät olivat käyneet varmaan vain päivän reissuilla, joilla ei ole aikaa kierrellä parhaita riuttoja. Eihän se snorkkelointi mitään supermahtavaa ollut esimerkiksi Cairnsin riuttoihin verrattuna, mutta paljon parempaa kuin odotin.

Tunnin snorkkeloinnin jälkeen olin aivan kylmissäni, mutta onneksi aurinko lämmitti. En viitsinyt vaihtaa bikineitä vielä pois, jos snorkkeloisimme myöhemmin muualla. Siinä välipalaa syödessämme lähdimme purjehtimaan kohti seuraavaa määränpäätämme, jonka sijaintia en vielä tiennyt. Veneen miehistö opasti meitä matkustajia purjehduksen saloihin ja purjehdimmekin koko loppupäivän. Illansuussa ankkuroimme veneen suojaisaan lahteen, mutta silloin ei huvittanut mennä enää veteen. Niinpä kävin pikaisesti suihkussa ja vaihdoin lämmintä päälle iltaa varten. Herkullisen illallisen söimme veneen kannella pimeän laskeuduttua. Aurinko ja snorkkelointi olivat vieneet voimat aika hyvin, joten menimme nukkumaan suhteellisen aikaisin.

Eilisaamu alkoi mukavasti aamupalalla, johon kuului muun muassa voileipiä, hedelmiä, jogurttia, muroja ja teetä. Miehistö kertoi, että päivän ohjelmassa olisi maailmankuulu Whitehaven Beach, joka on yksi maailman parhaimmista rannoista. Jaakko oli purjeveneen ruorissa, kun näin seitsemän kilometriä pitkän vitivalkoisen hiekkarannan horisontissa ensimmäisen kerran. Mitä lähemmäksi rantaa saavuimme, sitä kauniimmalta se näytti. Perille päästyämme meidät vietiin pikkuveneellä rantaan, jossa saimme viettää parisen tuntia. Mieluummin olisin ollut rannalla viikon - niin kaunista siellä oli. Eikä turistin turistia, vaikka olisin odottanut ihan muuta sellaiselta maailmanluokan biitsiltä. Vesi oli kristallinkirkasta, hiekka vitivalkoista silikaattia. Niiden yhdistelmä sai veden näyttämään tosi turkoosilta. Kävelimme ensin rannalla, mutta kuumuus ajoi meidät pian mereen uimaan. Näin rantavedessä rauskunkin, joita siellä uiskenteli pienten haiden lisäksi. Jossain vaiheessa meidän oli aika palata takaisin veneelle, vaikka kaikki olisivat halunneet vielä jäädä satumaiselle rannalle. Yksi saksalainen pariskunta rakastui rantaan niin kovasti, että piiloutui jonnekin lähdön hetkellä. Veneen miehistö löysi heidät rannalta ennen pitkää.

Miehistöllä oli ideana ehtiä iltapäiväksi vielä johonkin todella hienoon snorklauspaikkaan. Purjehdus sinne kesti sen verran monta tuntia, että ehdin polttaa itseni siinä laivan kannella istuessa. Lisäsin aurinkorasvaa muutaman kerran, mutta en ilmeisesti tarpeeksi. Oli ihana snorkkeloida viileässä vedessä, kun joka paikkaa kuumotti. Kalat ja korallit olivat taas hienompia kuin odotin. Pian aurinko alkoi kuitenkin laskea ja kylmyys viedä voiton, joten palasimme veneelle. Rauhaisaa yöpaikkaa kohti purjehtiessamme ihailimme veneestä Whitsunday-saarien kaunista auringonlaskua. Illallisen jälkeen istuimme laivan kannella vielä muutaman tunnin seurustellen muiden matkustajien ja miehistön kanssa.

Nyt on kolmas eli viimeinen purjehduspäivämme. Suuntasimme heti aamusta Langfordin saaren pitkälle hiekkasärkälle snorklaamaan ennen nousuveden tuloa. Vesi oli aivan hiekasta sameaa eikä siellä näkynyt paljon mitään. Olin jo tulla pois, kun yhtäkkiä viereeni ilmestyi jokin suuri otus. Säikähdin pahasti, kunnes tajusin otuksen olevan iso merikilpikonna. Huusin heti Jaakonkin rannalta kilpikonnaa katsomaan. Vedenalainen kameramme oli tottakai juuri silloin pahasti huurussa, mutta kilpikonnan kanssa uinti oli kyllä päivän parasta antia. Tunsin oloni todella etuoikeutetuksi, sillä meressä vapaana elävä kilpikonna oli uinut luokseni ja sain viettää pienen hetken elämästäni sen kanssa.

Pian on kuitenkin aika palata takaisin todellisuuteen, sillä saavumme satamaan muutaman tunnin kuluttua. Edessä on kahden päivän ajo takaisin Cairnsiin, tavaroiden postitusta Suomeen, asioiden järjestelyä ja armotonta pakkailua. Yritämme ehtiä täksi illaksi Townsvilleen ja yöpyä Robertin luona. Huomenna päädymme mitä luultavimmin nukkumaan Cairnsin lentokentällä, josta lennämme perjantaina Sydneyyn ja sieltä edelleen Uuteen-Kaledoniaan. Suunnitelmia meillä ei tietenkään vielä ole, mutta kai ne sitten muotoutuvat paikan päällä, kuten tavallista.