Tänään oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Lähdettiin aamulla koko porukka merelle. Olimme buukanneet päivän retken Suurelle Valliriutalle Seastar-veneellä. Luvassa olisi siis veneilyä, snorklaamista ja mukavaa yhdessäoloa.

Hotellimme manageri vei meidät aamulla venesatamaan, jossa uljas Seastar-vene jo odottikin meitä. Astuimme sisään ja asetuimme istumaan yläkertaan veneen peräosaan. Siellä meille jaettiin snorklausvehkeet ja suojapuvut meduusojen varalle. Jouduimme odottamaan hetken satamassa, sillä joku matkustajista oli myöhässä. Pian pääsimme kuitenkin lähtemään. Sää oli mitä parhain - lempeän sininen taivas, lämmin ilma ja raikas merituuli. Katselimme veneen kannelta, kuinka Cairns lipui pikkuhiljaa taaksemme.

Ajelimme veneellä noin tunnin verran, kunnes saavuimme pienelle hiekkasaarelle, Michaelmas Caylle. Seisoin koko matkan veneen keulassa nauttien merestä ja raikkaasta ilmasta. Michaelmas Caylla oli ensimmäinen tilaisuus päästä snorklaamaan. Vene ankkuroitiin pienen matkan päähän saaresta kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Puimme yllemme seksikkäät meduusapuvut, jotka suojaisivat meitä mahdollisilta meduusanpistoilta. Tai poltoilta. Ei meduusoita pitänyt siellä kuulemma edes olla, mutta Green Islandilla oli viikko sitten kuollut joku turisti meduusaan. Siksi Seastarin tyypeillekin oli tullut käsky jakaa kaikille meduusapuvut ennen veteen menoa. Ei pukua toki pakko ollut pukea, mutta hyvin suositeltavaa kuitenkin.

Snorkkeloimme Jaakon kanssa meressä sen koko kaksi ja puoli tuntia, jotka saaren tuntumassa vietimme. Vedenalainen maailma oli kokonaan toinen todellisuus, joka oli täynnä koralleja, simpukoita ja värikkäitä kaloja. Kaikkein kauniimpia kaloja olivat isohkot, vihreät ja violetilla maustetut kalat. Näimme myös suuren, harmaan ja tosi ruman kalan. Aika meni niin nopeasti, että kun vihdoin ajattelimme käydä saarella, ehdimme vain rantahiekalle. Sitten saimme käskyn palata takaisin veneeseen. Oli aika lähteä kohti Hastings-riuttaa. Veneessä syötiin jo lounasta. Haimme itsekin ruokaa seisovasta pöydästä - jopa kasvissafkaa oli aika kiitettävästi. Samalla kun söimme, vene alkoi edetä kohti Hastingsia. Saavuimme sinne sopivasti heti, kun ruoka oli syöty.

Kävimme ensin Jaakon ja porukoiden kanssa kierroksella lasipohjaveneellä. Ajelimme riutan päällä, joten lasipohjan läpi oli hyvät näkymät alas meren maailmaan. Snorklatessa näki kuitenkin enemmän, joten lasipohjaveneilyn jälkeen lähdettiin Jaakon kanssa opastetulle snorklauskierrokselle. Meitä oli siellä vain muutama, mutta yksi nainen sai hirveän paniikkikohtauksen ja halusi lähteä takaisin veneelle. Jäimme snorklaamaan omassa rauhassamme siksi aikaa, kun opas vei naisen takaisin veneeseen.

Vedenalainen maailma oli todella ihmeellinen ja olisin voinut viipyä siellä pienen ikuisuuden. Siellä näkyi jos minkämoisia kaloja, koralleja ja metrin mittaisia simpukoita, jotka sulkeutuivat ja avautuivat. Välillä sukelsin syvemmälle nähdäkseni enemmän.

Seastar-veneen henkilökunnalla oli Hastings-riutalla muuten oma lemmikkikalakin, Wally. Se oli suuri, harmaa kala, joka tulee veneen luokse kuulemma joka kerta, kun vene menee Hastingsille. Tälläkin kertaa Wally ui heti Seastarin perään. Jaakko jopa silitti ja rapsutti kalaa, josta kala erityisesti kuulemma tykkäsi. Itsekin uiskentelin kalan kanssa vedessä. Wally vaikutti kovin ystävälliseltä kalalta.

Jossain vaiheessa oli aika lähteä riutoilta takaisin kohti Cairnsia. Olin viimeinen snorklaaja vedessä ja mua piti vähän hoputtaa takaisin veneeseen. Matka Cairnsiin sujui mukavasti isojen aaltojen keinuttaessa venettä. Seisottiin koko loppumatka taas veneen keulassa. Tällä kertaa kastuimme aika hyvin, kun vettä lensi päälle koko ajan. Matkalla juteltiin joidenkin veneessä työskentelevien tyyppien kanssa - lähes kaikki olivat eurooppalaisia nuoria, jotka olivat tulleet veneeseen töihin alun perin WH-viisumilla. Siinä kävi itselläkin mielessä, että oispa aivan unelmaduunia olla päivät pitkät siinä veneessä töissä! No, ehdinhän mä vielä opiskella vaikka merikapteeniksi Suomessa…

Ennen satamaa puin vaatteet bikineiden päälle. Satamassa kiitimme vielä veneen henkilökuntaa hienosta päivästä. Sieltä suuntasimme bussiasemalle, mutta oma bussimme oli juuri lähtenyt. Niinpä mentiin baariin yksille, jotka muuttuivat pian kaksiksi. Tapasimme terassilla nimittäin suomalaisia. Toisen kanssa olin vieläpä ollut sähköpostilla yhteyksissä ja oli ollut puhetta, että tavattaisiin Cairnsissa jossain vaiheessa. Juteltiin terassilla parin tuopillisen verran. Sitten lähdettiin Jaakon ja porukoiden kanssa bussilla takaisin Hollowaysille.

Upean päivän jälkeen käytiin syömässä Hollowaysin rantaravintolassa. Pöytäämme tuli pian kanadalainen nainen, joka poti koti-ikävää Suomeen. Nainen sanoi asuvansa suomalaisen miehen kanssa Suomessa! Isä ja äiti lähtivät jo hotellille, kun jäimme Jaakon kanssa vielä istumaan. Kerroimme kanadalaiselle Gavin Kingistä (Munan exästä), joka ei huolehdi koirastaan. Siinä sitten joku tarkkakuuloinen viereisestä pöydästä kuuli sen ja ilostui...

Mies oli joku, jonka uran Gavin oli lehtikirjoituksillaan pilannut. Kun lähdimme takaisin hotellille, pihaan kurvasi auto, josta tuli ulos kaksi toimittajaa, jotka kirjoittavat yhteiskunnallista blogia Cairnsin tapahtumista. Sivuilla on juttuja monesti sellaisista asioista, jotka Cairns Post jättää uutisoimatta. Toimittajat olivat kiinnostuneita kuulemaan lisää Gavinin lapsellisesta käytöksestä. Vaihdoimme yhteystietoja, mutta kiirehdimme sen jälkeen takaisin hotellille. Sieltä jatkoimme kaupungille pämppäilemään koko porukka.