Jätimme eilen haikein mielin taaksemme jo kodilta tuntuvan Cairnsin. Pitkä paikallaanolo on nyt historiaa ja edessä on reissaamista paikasta toiseen ties kuinka pitkän aikaa. Useampi viikko varmasti vierähtää, ennen kuin saamme seuraavan kerran olla paikallaan jossain. Jätimme suosiolla Lizard Islandin väliin ja kävin sen sijaan töissä sen viimeisen Cairnsin viikon. Laskin uudelleen palkkani kurssin euroihin nähden. Luulin aiemmin tienaavani vain noin 10 euroa tunnilta, mutta todellisuudessa palkkani onkin ollut lähes 12 euroa tunnilta ja kouluttaessani uusia tyyppejä jopa 13 euroa tunnilta, kiitos aussidollarin vahvistumisen. Eipä tällaista liksaa taida suomisiivooja saada, mutta eipä siellä ole resorttikulttuuriakaan. Viimeinen työpäiväni oli haikea, mutta nautin siitä täysin rinnoin ja sain yhdeltä asiakkaalta 20 dollarin tipinkin. Työkavereita tulee varmasti ikävä!

Vaikka Lizard Island jäi väliin, kävimme kuitenkin vielä viimeisen kerran Suurella Valliriutalla budjettimatkailijan kukkarolle sopivalla paatilla. Muina päivinä nautimme Cairnsista, sillä tuskin pääsemme sinne takaisin pitkään aikaan. Viimeiset hetket omassa kämpässä olivat todella haikeita eikä olisi huvittanut lähteä sieltä ollenkaan pois. Paikka tuntui jo sen verran kodilta. Pakko oli kuitenkin mennä ja toisaalta oli upea tunne lähteä taas kohti tuntematonta ja kohti uusia seikkailuja.

Vuokrasimme eilen auton Australian viimeistä, kymmenen päivää kestävää roadtrippiä varten. Koko päivän pakkailun ja asioiden hoitelun jälkeen lähdimme kämpästämme pois vasta illalla ja ajoimme Trinity Beachille erään Hospitality Club -pariskunnan luokse. He olivat kutsuneet meidät illalliselle yhdessä erään ruotsalaisen pariskunnan kanssa. Ilta meni rattoisissa merkeissä jutustellen ja jäimme pariskunnan sohvalle yöksi. Seuraavana aamuna jouduimme nimittäin ajamaan takaisin Cairnsiin, sillä venäläinen vuokranantajamme ei ollut palauttanut takuuvuokraamme. Saimme sen takaisin kuitenkin tänä aamuna, ennen kuin lähdimme ajelemaan kohti pohjoisen pientä kylää, Cooktownia.

Ajoimme ensin Captain Cook Highwayta eli sitä kaunista rantatietä Port Douglasiin pysähtyen matkan varrella ensin Ellis Beachille ja myöhemmin korkealle näköalapaikalle, jossa olemme olleet jo aikaisemmin. Port Douglasissa kävimme uimassa Four Mile Beachilla, sillä Cooktowniin oli vielä monen tunnin ajomatka ja meillä oli tosi kuuma. Uinti turkoosissa vedessä virkisti kummasti.

Jouduimme ajamaan Cooktowniin sisämaan kautta, sillä kylään kulkeva rantatie on tarkoitettu ainoastaan nelivedoille. Meidän pienellä säästöporsaalla oli siis turha edes harkita rantatielle menemistä. Niinpä suuntasimme kärrymme ensin kohti Mossmania ja etsimme Mulligan Highwaylle vievän tien. Siitä alkoi muutaman tunnin ajomme outbackin lävitse. Ennen ajoa nappasimme mukaamme vielä tertun banaaneja tien varrelta löytyvästä kojusta, joka toimi itsepalveluperiaatteella. Mulligan Highwaylle päästyämme maisemat olivat todella kuivia. Teiden varret olivat täynnä termiittikekoja, kuivaneita jokia ja vapaana vaeltavia härkiä ja lehmiä. Missään ei ollut ketään. Autoja tuli vastaan ehkä alle tunnin välein. Toivoin, ettei ainakaan automme jäisi välille. Pysähdyimme jaloittelemaan muutaman kerran, kun näimme hienoja maisemia. Yksi kohokohdista oli valtava, musta kivikasa eli "Black Mountain", joka on muodostunut aikoinaan laavasta.

Määränpäämme Cooktown on melko eristäytynyt kylä, jossa asuu vain noin 2000 ihmistä. Sadekaudella paikka on lähes täysin eristyksissä, sillä tulvien takia sinne on mahdotonta päästä maitse. Cooktown oli muuten Australian ensimmäinen siirtokunta. Kapteeni James Cook rantautui sinne vuotavalla aluksellaan vuonna 1770. Me saavuimme hurmaavaan pikku kylään tänään illansuussa. Saimme paikasta heti todella leppoisen vaikutelman ja ihastuimme kylän tunnelmaan. Olimme hommanneet yöpaikkamme paikallisen, 72-vuotiaan eläkeläisen luota CouchSurfingin kautta, joten suuntasimme miehen luokse kierrettyämme ensin pikku ringin kylän ympäri. Kun ajoimme Gernotin pihaan, hän tuli samantien puutarhastaan tervehtimään ja halaamaan meitä. Veimme ensin tavarat Gernotin vierashuoneeseen ja istahdimme sitten takapihan terassille, joka oli kukkien ja kasvien ympäröimä. Tuntui, kuin olisimme asuneet kasvitieteellisen puutarhan keskellä.

Oli mukava kuunnella Gernotin vahvaa ja persoonallista aksenttia, sillä mies oli muuttanut Cooktowniin Saksasta. Mukavalla miehellä oli paljon tarinoita kerrottavanaan ja mehän kuuntelimme. Gernot ehdotti, että hän kokkaisi myöhemmin illallisen meille kaikille ja me voisimme kokata huomenna. Suostuimme miehen ehdotukseen ja hänen kokatessaan kävimme pienellä kävelyllä kylällä. Myöhemmin söimme Gernotin supertulista Minestrone-soppaa ja itseleivottua leipää ja juttelimme hänen kanssaan pöydässä nukkumaanmenoon saakka. Aiomme olla Gernotin luona kolme yötä, ennen kuin lähdemme takaisin kohti etelää. Jos aikaa olisi enemmän, viihtyisin täällä varmasti pidempäänkin.