Ensimmäinen kouluviikko takana. Ja tosiaankin koulu-, ei yliopisto-viikko. Yliopisto-opiskelu on täällä enemmänkin verrattavissa Suomen lukioon, ellei jopa yläasteeseen. Vähän riippuu kurssista ja professorista, mutta pääsääntöisesti poissaoloja valvotaan ja niistä tulee miinuksia, joka päivälle tulee kotitehtäviä ja kurssisisällöt etenevät kirjojen mukaan. Kirjat on täällä ostettava itse, ja ne ovat tosi kalliita. Niihin saa helposti kulumaan monta sataa dollaria, mutta itse vähän kikkailin ja tilasin netistä vain yhden kirjan, joka oli vanhempi painos ja maksoi $10. Yhdelle kurssille luettavat ovatkin vain artikkeleita, eikä kirjaa tarvita, ja muut kurssit oletan sellaisiksi, että pääsen niistä läpi ilman kirjaakin. Luennoilla on otettava muistiinpanoja, ja uskon niillä pärjääväni. Itse asiat kursseilla eivät ole tähän mennessä vaikuttaneet ylitsepääsemättömän vaikeilta, mutta kestää kyllä hetken totutella taas siihen, että joka päivä koulun jälkeen tekee läksyjä. Professorit on mukavia, ja pienet ryhmäkoot (n.25 henkeä) sallii sen, että opettaja tuntee jokaisen nimeltä. Armstrong on melko pieni yliopisto, vain 7500 oppilasta. Keskustelua luennoilla on paljon, ja kurssivaatimuksissakin lukee, että oppilailta odotetaan paitsi fyysistä, myös mentaalista läsnäoloa ja aktiivista osallistumista. Suomessa en oikein perusta ryhmäkeskusteluista, ja pikemminkin ärsyttää, jos joku jää keskustelemaan jostain aiheesta eikä luennolla päästä eteen päin. Täällä siihen on kuitenkin totuttava, ja on opeteltava avaamaan myös suomalaista tuppisuutaan.

Niin koulujuttuja, kuin muitakin asioita vertaa koko ajan mielessään Suomeen. Jossain vaiheessa se varmaan loppuu, mutta nyt vielä koko ajan kiinnittää huomiota erilaisiin pieniin asioihin, jotka ovat erilailla kun kotona. Tähän mennessä mitään kamalaa ei ole vielä tullut vastaan, pahin on ehkä kokolattiamatto, johon tosin olin varautunutkin. Mutta kun täällä ei ole imuria. En sitten siivoa vissiin viiteen kuukauteen? Pyykkiä sain tänään pestyä, ja se oli huvittavan simppeliä. Tarvitsi laittaa pesuaineet sisään ja painaa tasan yhtä nappia. Ei voi mennä vikaan.

Koulun lisäksi viime viikolla tutustuin jumppatarjontaan ja kävin katsomassa niin naisten kun miestenkin koripallopelin. Oli tanssitytöt ja cheerleaderit ja kaikki. Kuulema niihin voi liittyä kuka vaan, pitäisköhän aloittaa uus harrastus kun olkapää ei salli lentopalloa... Ja siitäpä tulikin mieleeni, että heti ensimmäisen kerran kun menin salille, näin siellä imoituksen tutkimuksesta. Siinä haettiin olkapääkivuista kärsiviä aktiivisia ihmisiä tutkimukseen, jossa harjoituksien avulla olisi tarkoitus helpottaa kipuja. Nappasin siitä yhteystiedot, ilmoittauduin ja perjantaina kävin alkumittauksissa. Nyt käyn siellä sitten kahdeksan viikon ajan, ja uhraan puoli tuntia ajastani joka viikko. Toivottavasti siitä olisi jotain hyötyä! Keskiviikkona kerhohuoneella oli juhlat. Siellä sai ruokaa ja boolia (limpparia ja jäätelöä). Parasta oli kuitenkin juustokakku, mmm. Mutta oli aika rauhalliset juhlat.

Lauantaina pidettiin omat juhlat ja tutustuttiin paikalliseen yöelämään. Oli mahtavaa nähdä ihmisiä ja elämää ylipäätään, sillä täällä kampuksella on aika hiljaista. Koulussa toki näkee ihmisiä, mutta ei siellä pääse samalla tavalla juttelemaan uusien ihmisten kanssa. Baarit on täällä pieniä ja intensiivisiä, ja intensiivinen on myös paikallisten tanssityyli. Bootyt sheikkaa ihan tosissaan, mustat tytöt etenkin on siinä eteviä. Iso osa väestä täällä on mustia. Myös latinoja on jonkin verran. Tänään oli koulusta vapaapäivä, sillä on Martin Luther King Jr:n päivä, mikä on täkäläisille luonnollisesti tärkeä päivä.

Nyt muuten muistin, mikä on ollut kamalinta tähän mennessä. Purkassa ei ole ksylitolia! (Eli täällä on aika mukavaa!)