Eilen International Student Organisation järkkäs meille kuljetuksen Charelstoniin ja takasin. Se on parin tunnin ajomatkan päässä oleva Savannahia isompi kaupunki. Charleston on South Carolinan puolella, ja rakennukset on siellä samaan tyyliin vanhoja ja kauniita niinkun täällä Savannahissakin. Kierreltiin ihan vähän kaupunkia, ja sitten hengailtiin muutama tunti puistossa. Siellä sattu just olemaan jokin ulkoilmatapahtuma. Oli paljon asuntovaunuja, jotka oli siis ruokakojuja, ja niistä sai kaikkia ihania tuoreita herkkuja. Söin bbq-leivän ja sitten vielä tämän reissun ensimmäiset donitsit. Omnomm. Siellä oli tosi paljon ihmisiä, että joutu jonottamaan melko pitkään, mutta eipä tuo haitannu. Olishan Charlestonissa ollu varmaan muutakin nähtävää, mutta jostain syystä jäätiin vaan sinne puistoon hengailemaan. Sää oli ihana ja koko ajan oli live-musiikkia. Kantria tietysti, mutta lepposa fiilis oli kyllä. Ihana oli välillä olla tekemättä mitään.

Muuten tämä viikko on ollut ihan peruskauraa. Tiistaina oli ensimmäinen tentti, josta minä ja toinen suomalainen tyttö saatiin luokan parhaat pisteet. Ei siis tartte ottaa siitä kurssista ressiä, niinkun etukäteen ounastelinkin. Keskiviikkona käytiin kattomassa yliopiston teatterin näytelmä. Perjantaina mentiin sukellustunnin jälkeen pitsalle ja sen jälkeen söin kotona hulluna suklaata. Sveitsiläisen Angelan poikaystävä tuli tänne, ja se toi tullessaan Tobleronea. Oli ihana saada oikeeta suklaata. Mutta seuraavana yönä näinkin sitten unta että osallistuin Suurin Pudottaja -ohjelmaan... Liekö ollu vähän synnintuskia syömingeistä. Yllättävää kyllä, ei oo vielä paino lähteny nousuun täällä, haha. Olin etukäteen melko huolissanikin jenkkiläisesti ruoasta, mutta onneks tuolla ruokalassa on hyvät salaattipöydät, ja ite pystyy vaikuttamaan siihen mitä syö. Välillä voi sitten vetää övereitä hyvällä omalla tunnolla. Syömistä voi aina perustella sillä, että jaksaapahan sitten seuraavana päivänä reenata kun on energiaa varastossa...

Tänään on Super Bowl, mikä nyt ei erikoisemmin itteäni nappaa, mutta onhan se katsottava telkkarista. Yhdessä koulun ruokalassa on ruokaa ja juomaa tarjolla, ja isoilta screeneiltä tulee ottelu livenä. Hauska mennä kattomaan, kuinka innoissaan täällä kansallisurheilusta ollaan. Itse tuskin pääsen samoihin fiiliksiin kun toukokuussa 2011 MM-kiekkoa katsoessani. Taivas varjele.