Luulin valmistautuneeni kaikkeen pakatessani tavaroita, mutta keskiviikkoiltana nukkumaan mennessäni olin laittamassa puhelintani lataukseen ennen matkaa ja totesin, ettei se ollutkaan enää mahdollista. Hyvin palvellut kivikautinen nokialaiseni oli tullut tiensä päähän. Puhelin itsessään on toiminut moitteettomasti, mutta laturin aukko oli mennyt rikki. Tästä takapakista lähes panikoituneena alkoi puhelimen etsintä yhdeltä yöllä viisi tuntia ennen kentälle lähtöä! Onneksi rakas ystäväni pelasti minut ja sain toisen puhelimen matkaan. Helpotuksekseni myös kentällä myytiin puhelimia ja ostin varuilta samsungin 30e puhelimen. Matkaan lähdin siis lopulta kolmen puhelimen kanssa! Lento Lontooseen meni äkkiä, sillä nukahdin ennen kuin kone oli edes liikkeessä. Heathrowlla oli kahden tunnin vaihto, jota turhaan jännitin etukäteen. Ehdin hyvin vaihtaa terminaalia sekä syödä toisen aamiaisen sille päivää. Entebbeen lähtevässä koneessa oli myös yllättävän paljon valkoisia. Istuin vanhemman brittiläisen hammaslääkärin vieressä, joka oli menossa kolmen viikon työkeikalle Kampalaan. Hän oli menossa tekemään hammaslääkärin töitä kouluihin ja orpokoteihin sekä opettamaan paikallisia hammaslääkäreitä. Ennen koneen laskeutumista hän muistutti minua, että mitä vain voi tapahtua Afrikassa.

Koneen laskeutuessa ihmettelin, ettei alapuolella näkynyt mitään valoja. Vain pimeys. Kello oli yksitoista illalla paikallista aikaa ja kiitoradan reunassa oli vain muutamia valoja samoin kuin lentokentän muissa rakennuksissa. Astuessani ulos koneesta vastassa oli kuumuus. Passintarkastuksessa sain ostettua kahden kuukauden viisumin, vaikka pyysin kolmen kuukauden, mikä on enimmäispituus. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, sillä joskus saa kuulemma vain kahden viikon viisumin. Alkuun olin hieman hämmentynyt sormenjälkilaitteesta, mutta lopulta nekin onnistuivat. Tavarat tulivat yllättävän nopeasti ja vaihdoin myös rahaa kentällä, mikä ei ole suositeltua korkeiden taksojen vuoksi. Halusin kuitenkin vähän paikallista rahaa, sillä Ugandan shillinkejä ei voinut vaihtaa etukäteen. Jännittävin osuus oli astua ulos rakennuksesta, sillä vastassa oli paljon ihmisiä erilaisten lappujen kanssa. Siinä sitten seisoin varmasti hyvin eksyneen näköisenä yrittäen etsiä omaa nimeäni ja järjestön lyhennettä. Lopulta se löytyi ja paikallinen UPA:n vapaaehtoinen, Abas, toivotti minut tervetulleeksi Ugandaan. Automatka Entebbestä Nansanaan, jossa majoittuisin guesthousessa muiden vapaaehtoisten kanssa, kesti vajaan tunnin. Abas kertoi minulle Ugandasta ja UPA:n toiminnasta samalla, kun yritin katsella ulos. Paljoa en kuitenkaan nähnyt, sillä ulkona oli pimeää ja Afrikassa ei ole valoja samalla tavalla kuin Suomessa tai Euroopassa ylipäätään. Liikennettä oli minun mielestäni paljon, mutta Abas sanoi, ettei se ollut mitään verrattuna liikenteeseen päivällä. Tien varsilla oli monenlaista kojua ja kioskia, joista myytiin lähinnä ruokaa. Teiden kunto ei ollut kovin kummoinen ja vain isommat tiet olivat päällystettyjä, mutta niissäkin oli isoja kuoppia. Perillä guesthousessa Abas herätti Cissyn meidän taloudenhoitajamme, joka tuli avaamaan oven. Melkein kaikki olivat jo nukkumassa myös kämppikseni, joka kuitenkin heräsi ja auttoi minut asentamaan moskiittoverkon sänkyni yläpuolelle. Sofia oli tullut viikkoa aiemmin ja on kotoisin Lontoosta. Cissy näytti minulle pikaisesti paikkoja, jonka jälkeen menin nukkumaan. Vaikka olin nukkunut molemmat lennot melkein kokonaan, olin silti todella väsynyt. Selvisin kuitenkin ehjin nahoin tavaroineni perille asti. Nukuin aika levottomasti, sillä ulkoa kuului paljon kaikenlaisia ääniä ja en edelleenkään osaa nukkua hyvin, jos kuuluu muita ääniä. Tähän on kuitenkin vain totuteltava.

Perjantaiaamuna heräsin, kun muut vapaaehtoiset lähtivät projekteihinsa kahdeksan ja yhdeksän välillä. Nukuin vähän pidempään ja noustuani menin käymään UPA:n toimistossa, joka on siis samassa rakennuksessa. Siellä tapasin Sarahin ja hän kertoi, että orientaationi alkaa 11.15. Cissy näytti minulle keittiön ja sain aamupalaksi teetä ja paahtoleipää. Testasin myös ensimmäisen kerran afrikkalaisen wc:n.

UPA:n toiminnanjohtaja Sam toivotti minut myös tervetulleeksi. Hänen nimensä on oikeasti paljon vaikeampi, mutta saan kutsua häntä Samiksi. Hän kertoi minulle perustietoa Ugandasta ja käytännön asioista. Oli todella mielenkiintoista kuulla Ugandasta paikallisen kertomana, mutta olin edelleen todella väsynyt, joten tuskin näytin kovin kiinnostuneelta. Sam muistutti minua pukeutumisesta, että ei tule käyttää liian tiukkoja vaatteita ja polvet tulee olla peitettynä. Hän myös kertoi afrikkalaisesta ruuasta ja kulkemisesta takseilla eli matatuilla ja moottoripyörillä eli bodabodoilla. Etenkin hän varotti käyttämästä bodabodaa Kampalassa ja tuntematonta kuskia. Bodabodat eivät ole arvostettuja liikenteessä muiden autoilijoiden toimesta, joten liikkuminen on melko vaarallista etenkin, kun kuskit ottavat paljon riskejä koittaessaan kuskata asiakkaita mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen. Sam suositteli, että jos käytän bodabodaa Nansanassa, niin kysyisin jonkun tutun kuskin puhelinnumeron ja nimen. Kävi kuitenkin ilmi, että voin kulkea yksin projektiin ja Nansanassa päiväsaikaan, mutta iltaisin ja Kampalassa ei tule liikkua yksin ja mieluiten jonkun paikallisen kanssa. Orientaatio oli oikein antoisa. Sain paljon tietoa, mutta luultavasti kaikki ei jää mieleen…

Orientaatio kesti ehkä pari tuntia, jonka jälkeen Cissy lähti käyttämään minua ostoksilla. Kadun päässä oli pieni liike, josta ostin mm. spagettia ja leipää. Vieressä oli koju, josta ostin vihanneksia. Hedelmät ja vihannekset tulee kuulemma ostaa vain näistä kojuista eikä kaupasta, koska ovat tuoreempia ja halvempia. Päästyämme takaisin guesthouselle tein oikein ravitsevan ja maittavan lounaan. ;)

Loppupäivänä en oikeastaan tehnyt mitään erikoista, juttelin muiden vapaaehtoisten kanssa ja utelin etenkin mitä kukin syö. Melko kansainvälinen meininki, sillä vapaaehtoisia on Saksasta, Itävallasta, Briteistä, Hollannista ja Meksikosta. Yhteensä meitä on 12, joista kolme on poikia. Osaa vapaaehtoisista asuu isäntäperheissä, joten yhteensä vapaaehtoisia Ugandassa on noin 23 UPA:n kautta. Osa on lähdössä ensi viikolla, mutta minun kämppikseni lähtee samoihin aikoihin kuin minä. Illalla yksi tytöistä lähti näyttämään supermarketin, jossa olisi isompi valikoima kuin kadun päässä olevassa kaupassa. Valikoima ei kuitenkaan ole samaa tasoa, kuin suomalaisessa lähikaupassa. Sain kuitenkin lisää ruokatarvikkeita ja matkalla ostin tuoreita hedelmiä kadun varrella olevasta autosta/kojusta. Ilta vierähti muiden kanssa jutellessa ja syödessä. Ruoka ei ole oikein maistunut kuumuuden takia, mutta jotain on kuitenkin syötävä. Ugandassa on nyt menossa kuivakausi ja sadekausi alkaa jossain vaiheessa maaliskuuta, jolloin ei ole näin kuuma. Tällä hetkellä pölyä on joka paikassa. Menin ajoissa nukkumaan muiden lähtiessä ulos, sillä olin edelleen todella väsynyt. En saanut kunnolla nukuttua jatkuvan metelin vuoksi (naapurissa juhlittiin melko äänekkäästi), mutta tajuttuani laittaa korvatulpat uni maistui oikein hyvin.