Tänään on ollut yksi koko Tasmanian reissun hienoimmista päivistämme. Kävimme kuuluisalla Wineglass Baylla, joka on yksi Tasmanian tunnetuimmista luonnonnähtävyyksistä. Istumme nyt hostellissa nukahtamaisillamme. On pian puoliyö. Useamman tunnin kävelyreissu kansallispuistossa tuntuu aika hyvin jaloissa.

Heräsimme aamulla majapaikastamme Bichenossa, kävimme suihkussa ja suuntasimme eiliseen pizzapaikkaan maksamaan siellä syömämme pizzan. Paikka oli kuitenkin poikkeuksellisesti suljettu sairastumisen vuoksi. Liekö omistajamiehen vaimo vetänyt miestään lättyyn, kun ei ollut muistanut laskuttaa meitä. No, otimme pizzerian numeron ylös, jotta voisimme soittaa sinne myöhemmin.

Haimme kaupasta aamupalaa ja suuntasimme Bichenon "blowholelle" - merenrannan kallioille, jossa on hassu reikä, josta vesi suihkuaa ylös aaltojen osuessa reikään. En tiedä, onko tuolle jokin suomalainen termi, mutta hieno se oli. Kun menimme paikkaan, reiästä suihkusi valkoisena vaahtoavaa merivettä vain pieninä torneina. Totta kai menimme tutkailemaan blowholea lähempää. Pian Jaakko tuumasi, että nyt tulee iso aalto. Innokkaana odotimme aaltoa kamerat ojossa eikä mennyt aikaakaan, kun reiästä suihkusi ilmaan valtava vesipatsas, joka ryöppysi päällemme. Jaakko kastui läpimäräksi, mutta videokamera säilyi hengissä ja saimme hauskan otoksen, jossa vesi roiskui suoraan kohti linssiä. Kastumisen jälkeen nautimme aamupalaa katsellen vesisuihkua turvallisen etäisyyden päästä.

Bichenosta suuntasimme Freycinetin kansallispuistoon, jossa vaelsimme yli 11 kilometrin mittaisen reitin läpi henkeäsalpaavien maisemien. Kipusimme ensin ylös vuorelle, josta oli hienot näkymät alas Tasmanian kuuluisalle Wineglass Baylle (viinilasilahti). Lahtea ihaili ylhäältä moni muukin matkailija, joten päätimme jatkaa matkaamme alas itse rannalle. Suurin osa turisteista käy nimittäin vain ottamassa kuvan Wineglass Baysta ja kävelee takaisin alas samaa reittiä. Me päätimme kävellä alas vuoren toista puolta ja laskeutua Wineglass Bayn rannalle. Sieltä päätimme jatkaa matkaamme niemimaan toisella puolella sijaitsevalle, turkoosille Hazards Beachille.

Wineglass Bayn ranta oli aivan mahtava. Sinne ei pääse muuta kuin veneellä tai kävellen vuoren yli, joten tungosta ei todellakaan ole. Ranta oli melko jyrkkä, joten suuret aallot kaatuivat kauniisti vasten rantaa. Nautimme rannasta kahlaillen ja kävellen. Uimaan emme uskaltautuneet, sillä vesi oli todella kylmää. Tapasimme rannalla kuitenkin pari ruotsalaista, norjalaisen ja tanskalaisen, joista pari tyyppiä kävi uimassa. Wineglass Baylta kävelimme metsikön ja pusikon läpi Hazards Beachille. Kävelin koko puolen tunnin reitin paljain jaloin. Oli ihana tuntea maa suoraan jalkojen alla.

Hazards Beach oli pitkä ja valkohiekkainen ranta. Vesi oli kauniin puhdasta ja turkoosia. Söimme rannalla banaanit, ennen kuin jatkoimme kävelyä. Rannan toiseen päähän päästyämme istuimme siellä oleville kallioille nauttimaan upeista näkymistä. Jonkin tovin kuluttua päätimme lähteä viimeiselle, noin kahden tunnin mittaiselle reitille takaisin autoparkkiin. Heti polun alkupäässä törmäsimme pieneen kenguruun, joka pomppi eteemme metsän siimeksestä. Kenguru tuijotti uteliaana meitä ja me sitä. Pian oli kuitenkin pakko jatkaa matkaa, sillä kello oli jo paljon eikä meillä ollut vielä mitään tietoa yöpaikasta.

Hazards Beachilta lähtevä polku kiemurteli ylhäällä kallioiden päällä. Näkymät merelle ja alas rantaan olivat kauniit. Loppuosa matkasta tuntui kestävän kuitenkin ikuisuuden, sillä autoparkin vieressä oleva vuori näytti olevan koko ajan samalla etäisyydellä. Aloin tuntea pieniä nestehukan merkkejä, sillä vesi oli loppunut ajat sitten. Pääsimme kuitenkin lopulta takaisin autolle ja join heti pullollisen vettä. Auton vieressä söpöili tuttavallinen kenguru.

Istuimme autoon ja ajoimme nälkäisinä vielä Honeymoon Baylle, ennen kuin suuntasimme tänne Coles Bayn kylään. Löysimme onneksemme hostellista vapaan dormin, jossa saimme olla rauhassa kahdestaan. Rauhallista hostellissa ei kuitenkaan ollut, vaan kaikki tuntuivat vain bilettävän. Minä ja Jaakko nukuimme kuin tukit. Päivän kävely oli tehnyt tehtävänsä.