Eilen oli aivan huippu päivä! Oltiin laskemassa koskea Tully-joella, joka on yksi Australian suosituimmista koskenlaskujoista. Herättiin aamulla jo viiden jälkeen. Meitä tultiin hakemaan RnR-firman bussilla aamulla 6:35 meidän taloa lähellä olevan hotellin pihasta. Keskustassa vaihdoimme minibussiin, ja varsinainen matka kohti Tully-jokea alkoi.

Bussimatkalla meille kerrottiin jo vähän ohjeita tulevaa päivää varten. Matka koko Australian vetisimpään ja sateisimpaan paikkaan, Tullyn kylään, kesti puolitoista tuntia. Siellä mentiin ensin koskenlaskijain klubille katsomaan ohjevideo koskenlaskusta. Oli myös viimeinen hetki käydä vessassa ja ostaa juotavaa. Pian jatkoimme matkaa Tully-joen yläjuoksulle, josta aloittaisimme pian noin viisi tuntia kestävän koskenlaskun.

Noin 45 minuutin ajon jälkeen saavuimme yläjuoksulle ja hyppäsimme innoissamme ulos bussista. Oli aika pukea ylle pelastusliivit ja kypärä. Niiden alle puin bikinit ja t-paidan. Puin myös lippiksen kypärän alle aurinkoa varjostamaan. Jalkoihin jätin sandaalit, sillä avoin jaloin veneeseen ei ole asiaa - jos veneestä putoaa, voivat jalat raapiutua verille osuessaan kiviin. Ennen jokeen menoa levitimme itseemme myös aurinkorasvaa. Takareisiin tai otsaan sitä ei kuitenkaan suositeltu laitettavan, sillä rasva otsassa saattaa valua silmiin, kun vettä lentää naamalle koko ajan. Rasva takareisissä tekee reidet puolestaan liukkaiksi, jolloin veneestä putoaa helpommin.

Meidät jaettiin yhteensä kuuteen veneeseen - jokaisessa veneessä oli viidestä seitsemään tyyppiä oppaan lisäksi. Meidän veneessä oli mun ja Jaakon lisäksi japanilainen pariskunta ja australialainen jätkä Adelaidesta. Oppaamme oli nimeltään Callum, joka oli kuulemma laskenut kyseisen kosken noin 600-700 kertaa. Istuimme veneeseen. Minä ja Jaakko mentiin veneen etuosaan eli rankimmille paikoille! Pian vene jo irtosi rannasta ja lähdimme laskemaan alas koskea. Opas selitti vielä veneessä kuultavat käskyt ja niiden merkitykset: "forward paddling", "back paddling", "get down", "on the left", "back on the job" ja niin edelleen. Eiköhän meistä tulisi pian pro-koskenlaskijoita, olihan edessä 12 kilometriä koskenlaskua ja noin 45 koskea!

Alkumatkan kosket olivat aika hurjia ensikertalaiselle, mutta selvisimme niistä kaatamatta venettä tai putoamalla siitä. Kunnes sitten… Pian, suhteellisen alussa jokea, olimme koko joen suurimmassa koskessa. Tosin silloin en vielä sitä tiennyt. Heti kosken alussa jouduimme pahaan pyörteeseen ja törmäsimme kiveen, jolloin vene kellahti sivulleen ja tipahdin takaperin kuperkeikalla veteen! Yritin ottaa veneestä kiinni, mutta virtaus oli niin voimakas, ettei mitään ollut tehtävissä. Ote veneestä lipesi heti alkuunsa ja menin kosken mukana kuin räsynukke. Nielin vettä varmaan kaksi litraa, mutten osunut pahemmin yhteenkään kiveen. Yritin olla koskessa niin kuin oli neuvottu - mahdollisimman suorana selällään, jalat edellä. Se oli paras tapa olla osumatta kiviin. Menin jonkin matkaa kauhuissani kosken mukana, kunnes yksi oppaista heitti minulle rannalta köyden. En saanut siitä heti otetta, mutta sain köydestä kuitenkin kiinni - onneksi! Opas veti minut rannalle ja minut nostettiin yhteen venekuntamme veneistä. Juuri siihen, jossa oli jo valmiiksi seitsemän henkeä. Olin aluksi vähän sekaisin, mutta pian tajusin sanoa, että olen kunnossa.

Laskin seuraavat pari koskea istuen "pelastusveneeni" kärjessä ilman melaa. Oma melani lähti virran mukana samalla, kun putosin veneestä. Pian tulimme kuitenkin hieman rauhallisemmalle kohdalle, joten pääsin hyppäämään veteen ja uimaan omaan veneeseeni. Melakin oli löydetty ja se odotti minua veneessä. Jaakko oli iloinen, kun selvisin hurjasta välikohtauksesta naarmuitta. Oli kuulemma ollut mun naamalla aika pelästynyt ilme silloin, kun putosin ja virta vei mut mennessään.

Jatkoimme matkaa taas vanhalla kokoonpanolla. En pudonnut veneestä toista kertaa, mutta jossain vaiheessa matkaa pysähdyimme rannalle, ja halukkaat saivat kokeilla uimista koskessa. En ensin mennyt, mutta viime hetkellä päätin kuitenkin kokeilla. Olisihan se varmaan parempi kokemus kuin edellinen tippuminen. Juoksin nopeasti aloituspaikalle ja kävelin suoraan virtaan. Se oli niin voimakas, että jo pelkkä kävely oli vaivalloista. Opas otti minua käsistä kiinni. Sitten päästin irti ja menin selälleni virtaan. Pian menin taas koskessa virran mukana, mutta tällä kertaa se ei ollut niin pelottavaa. Vauhti oli kuitenkin melkoinen ja vettä meni taas suuhun jonkin verran. Matkalla peppu osui kiveen, mutta se ei pahemmin sattunut, sillä kivi oli tasainen. Kosken lopussa uin rantaan, mutta se oli virtauksen takia tosi raskasta. Lopulta joku veti mut rantaan.

Pian jatkettiin taas matkaa muutaman kosken verran. Juuri ennen lounastaukoa joen vasemmassa reunassa oli suuri vesiputous. Menimme putouksen alle "pesulle" ennen lounasta. Vesi oli aika kylmää ja sitä tuli melkoisella paineella. Saimme samalla niskahieronnan. Sitten olikin lounastauko toisella puolella jokea. Ruuaksi oli hampurilaisia, joihin sai koota sisälle haluamiaan juttuja. Jälkkäriksi oli tuoreita hedelmiä, ainakin ananasta ja melonia. Ruuan jälkeen menin yhdelle rantakivelle. Silloin huomasin, että vedessä oli kilpikonna. Kyykistyin kivelle tarkastelemaan sitä lähemmin. Kilpikonna nousi pintaan ja tuli aivan kiveen kiinni. Se nosti päänsä vedestä, tuijotti minua ja räpytteli silmiään. Se oli aivan söpö otus! En ole koskaan aiemmin ollut niin läheisessä kontaktissa kilpikonnan kanssa.

Näimme vedessä matkan varrella myös muita otuksia, kuten isoja ja pieniä kaloja, vesiliskoja, valtavan ankeriaan ja kivelle päivää paistattelemaan tulleen harvinaisen ravun - opaskaan ei ollut nähnyt sellaista kyseisessä joessa kuuden vuoden uransa aikana. Vulkaanisilla kivirannoilla näkyi myös hassuja mustavalkoisia minisammakkoja, sellaisia sentin mittaisia. Krokotiileja joessa ei kuitenkaan ollut paitsi jossain kaukana alajuoksulla, jonne asti emme olisi menossa.

Lounaan jälkeen jatkoimme koskenlaskua. Alkupään hurjat kosket olivat jo takana ja jäljellä oli enää helpompia koskia. Niiden aikana oli helpompi ihastella valtavan kauniita maisemia. Tully-joki virtaa aivan sademetsän sydämessä solassa, jota ympäröivät jylhät kallioseinämät vesiputouksineen ja tropiikin vehreine kasvustoineen. Välillä kalliot olivat mustaa, vulkaanista kiveä, välillä niissä oli tosi hassuja muodostelmia. Joen varrella näimme myös kauniita, sinisiä perhosia ja sudenkorentoja, tropiikin omia lajeja. Oppaamme bongasi meille jopa koalan pesän, mikä on sinällään harvinaisuus, koska koalat eivät normaalisti tee pesiä. Tully-joella ei kasva kuitenkaan eukalyptuspuita, joita koalat käyttävät ravinnokseen - sen takia koalat keräsivät siellä pesiinsä eukalyptuspuun lehtiä viereisestä laaksosta, jotta niiden pennut syntyessään saisivat ravintoa.

Yksi loppupään koskista oli aika hurja. Koskia arvioidaan asteikolla 1-6, ykkösen ollessa helppo ja kuutosen vaarallinen. Me laskimme maksimissaan nelosen koskia, joka tämäkin koski oli. Asetuimme kaikki veneen etupäähän pyramidimuodostelmaan toistemme päälle. Sitten laskimme kosken naama edellä, kauhusta kiljuen! Selvisimme koskesta kaatumatta, mutta lähes kaikki muut veneet menivät ympäri tai vähintään tyypit putoilivat kyydistä. Onneksi meille ei käynyt niin.

Vähän ennen koskenlaskun loppua saavuimme kohtaan, jossa oli suuri kivikallio. Kaikki halukkaat saivat silloin nousta pois veneestä, kiivetä kalliolle ja hypätä useamman metrin pudotuksen veteen. Halusin tietenkin kokeilla hyppyä, joka oli tosi hauska. Jaakkokin veti oikein voltin hypätessään alas, hyvä ettei lakki lähtenyt virran mukana kypärän alta.

Nautimme vielä viimeisistä koskista ja näkymistä, kunnes oli aika rantautua. Istuimme kaikki veneen yhdelle laidalle ja meloimme niin, että koko vene kaatui ja tipahdimme kaikki kuperkeikalla veteen. Asetimme melat kaatuneen veneen päälle ja uimme kaikki rantaan. Kannoimme veneen ja melat takaisin bussille ja vaihdoimme kuivaa vaatetta päälle. Huomasin ikäväkseni, että reidet olivat palaneet pahasti, samoin ranteet. Koskenlasku oli kuitenkin sen arvoista!

Ajoimme takaisin koskenlaskijain klubille Tullyyn katsomaan päivän videoita ja kuvia. Baaritiskiltä sai ostaa kaljaa ja muuta juotavaa. Pöytiin tarjoiltiin lohkoperunoita purtavaksi. Klubilla vierähti vielä hetkinen ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin Cairnsiin. Muistoksi koskenlaskusta meille jäi onneksi kasa kuvia ja videopätkä. Koskenlaskua voisin kokeilla joskus vielä uudestaankin!