Ollaan oltu koko päivä Suurella Valliriutalla. Varattiin tiistaina varmaan kaikkein halvin reissu, mitä riutalle tehdään. Eilen meille kuitenkin soitettiin, että meidät on upgreidattu eli siirretty paremmalle retkelle. Meidän varaama reissu oli sadan dollarin luokkaa ja tarkoitus oli käydä pikku purjeveneellä parilla lähiriutalla. Saatiin tilalle 200 dollarin luokkaa oleva reissu viiden tähden katamaraanilla. Tosin menimme vain yhdelle riutalle, Michaelmas Caylle, jossa olemme jo käyneet. Halpisreissu oli ilmeisesti ylibuukattu, kun vaihtoivat meidät toiselle veneelle.

Heräsimme tänä aamuna aikaisin ja kävelimme satamaan, josta katamaraanimme Ocean Spirit lähti seilaamaan kohti riuttaa. Matka kesti parisen tuntia. Meillä oli aika jännät tunnelmat matkalla, sillä tarkoitus oli kokeilla sukellusta ensimmäistä kertaa elämässämme. Mehän ei olla korvien takia aiemmin sukellettu, kun molemmilla on ollut niiden kanssa ongelmia. Esimerkiksi mulla aiemmat jatkuvat korvatulehdukset ynnä muut. Sukellus kuului kuitenkin poikkeuksellisesti reissun hintaan, joten ajattelimme edes yrittää. Jos korvat eivät kestäisi, tulisimme vain pois emmekä ainakaan menettäisi mitään.

Mentiin ensin snorkkeloimaan, sillä meidän sukellus oli vasta puoliltapäivin. Vene heitti meidät pienen hiekkasaaren valkoiselle rannalle, jossa laitoimme räpylät jalkaan ja lähdimme uiskentelemaan. Näin heti alkumetreillä meduusan, sen jälkeen rauskun. Silloin kävi mielessä, että mikähän tuomion päivä tämä oikein on. Jatkoimme kuitenkin snorkkelointia, olihan meillä lycrapuvut päällä. Ihailimme hetken koralleja, simpukoita ja kaloja, mutta neljän meduusan jälkeen palasimme rantaan. Kolme niistä oli valkoisia, yksi pieni ja sininen. Mainitsimme niistä veneen henkilökunnalle ja saimme vastauksen, että Michaelmas Caylla olevat meduusat ovat useimmiten vaarattomia. Ainoastaan siitä sinisestä olisi voinut saada ikävää poltetta tai kipua, mutta ei mitään sen vakavampaa. Vainotti kuitenkin olla siellä vedessä, koska Australian rannikolla asuu myös maailman myrkyllisimpiä meduusoja. Kaiken lisäksi meduusakausi on nyt pahimmillaan.

Palasimme katamaraanille sukellusta varten. Perhoset alkoivat lennellä pikkuhiljaa mahanpohjassa. Menimme veneen peräosaan, jossa tapasimme aasialaisen sukellusoppaamme. Olimme maininneet terveydentilatodistusta täyttäessämme, että korvat voisivat osoittautua ongelmaksi. Meille laitettiin painovyöt (en tiedä, mikä on virallinen termi) vyötäisille ja happipullot selkään. Painoa ainakin riitti. Laitoimme vielä räpylät jalkaamme ja maskit päähän. Sitten vain kaaduimme nenällemme suoraan veteen veneen perästä. Tuntui oudolta hengittää veden alla happiletkun varassa.

Tartuimme kiinni veneen perässä olevasta putkesta. Jaakko sai sukeltaa syvyyksiin ensin. Minä jännäsin pinnalla, miten sille käy. Ei se ainakaan takaisin tullut. Pian opas tuli hakemaan myös minua pinnan alle. Lähdimme sukeltamaan alas kohti Jaakkoa. Opas oli mukava ja rauhallinen. Oli turvallinen fiilis, kun etenimme alaspäin kaikessa rauhassa. Tasasin painetta vähän väliä ottamalla kiinni nenästä ja puhaltamalla ilmaa korviin, jotta kipu ei pääsisi yllättämään. Pian olimme kaikki syvyyksissä: Jaakko, minä ja opas.

Näytimme oppaalle merkin, että olemme molemmat kunnossa ja valmiita sukellusretkeen. Niinpä lähdimme sukeltamaan kohti korallien ihmemaata. Opas laittoi mun ja Jaakon kädet yhteen ja sukelsi itse aivan meidän yläpuolella tarkkaillen koko ajan tilannetta. Välillä hän viittoi, minne suuntaan halusi meidän menevän.

Pian olimme aivan toisessa todellisuudessa, vedenalaisessa maailmassa. Sukelsimme aivan korallien ja kalojen vierestä päästen ihailemaan niitä lähietäisyydeltä. Näimme värikkäitä papukaijakaloja, lättänöitä keltaisia kaloja, järjettömän suuria minikalaparvia eri väreissä ja isoja, harmaita kaloja. Simpukoita oli muutaman sentin mittaisista yli metrisiin, muun muassa violetteja ja keltaisia. Ne menivät auki ja kiinni, kun sukelsimme niiden ohi. Korallitkin olivat läheltä upeita katseltavia.

Kaikkein hienointa oli tajuta, kuinka hauskaa sukellus oli. Korvat eivät pakottaneet nousemaan pintaan, vaan sukelsin puolisen tuntia. Jaakollakaan ei ollut mitään ongelmia. Jossain vaiheessa mun oikeaan korvaan vähän sattui, kun paineentasaus ei tehonnut siihen. Välillä korva kuitenkin vingahti auki ja kipu häipyi. Sukelluksen loputtua oli outoa tulla taas pinnalle. Vesi tuntui ensinnäkin tosi kuumalta pinnassa. Veneeseen päästyä korvat olivat lukossa ja pää meinasi mennä aluksi pyörälle. Riisuimme varusteet ja menimme lounaspöytään hehkuttamaan toisillemme, että nyt oli sukellettu.

Lounaan jälkeen lähdimme puolen tunnin kierrokselle semisukellusveneellä. Sen ikkunoista näimme meduusoja, kaloja ja jopa suuren kilpikonnan. Sukellusvene oli muuten paljon parempi katselemisen kannalta kuin lasipohjavene, jota viimeksi riutalla kokeilimme. Sukellusvenereissun jälkeen saimme teetä ja maittavaa leivosta, minkä jälkeen olikin aika lähteä seilaamaan kohti Cairnsia. Parituntisen paluumatkan aikana makoilimme veneen kannella nauttien kauniista päivästä, matkalla tarjotusta kuohuviinistä ja live-musiikista. Kävelimme satamasta kotiin.

Pyörremyrsky Charlotte ei muuten koskaan saavuttanut Cairnsia, mutta saimme kyllä tuulta ja kunnon monsuunisadetta niskaan maanantaina. Käytiin silloin illalla ravintolassa viettämässä yhden meidän talolaisen läksiäisiä, kun se lähti tiistaina Sydneyyn. Kadut vain lainehtivat silloin vettä eikä sateenvarjolla tehnyt mitään, kun satoi niin kovaa. Kaikki viemäritkin olivat jo täynnä, joten vesi kerääntyi kaduille.

Eilen buukkasimme lennot Tasmanian Hobartiin, jonne lennämme Cairnsista Brisbanen kautta lauantaina 24. päivä. Kun täällä Cairnsissa säät ovat 30 jotain plussan puolella, niin Tasmaniassa näytti eilen olevan vain 17 astetta lämmintä. Siellähän on juuri paras kesä aluillaan, joka taitaa muistuttaa Suomen kesää. Enää reilu viikko aikaa lähtöön ja tavaraa on kertynyt liikaa! Viikon aikana pitäisi keksiä, mitä niille tehdään. Ja hyvästellä kaverit täällä. Ja palauttaa kirjat kirjastoon. Ja hoitaa muutama muu asia. Outoa, kun kolmen kuukauden kotimme Cairns jää vihdoin taakse. Vähän on haikea olo, mutta toisaalta myös odottavan innostunut Tasmanian suhteen.