On ilta ja istun taas Viviennen vanhempien tunnelmallisessa asuntovaunussa. Huomenna on aika palauttaa vuokra-auto takaisin Brisbaneen, mutta paljon olemme muutaman päivän aikana ehtineet kierrellä sekä Gold Coastilla että Sunshine Coastilla. Enimmäkseen olemme seikkailleet kuitenkin Gold Coastin vauhdikkaista teemapuistoissa.

Sunnuntaina menimme heti aamusta huvipuisto Dreamworldiin, jonne myös Henkka tuli Brisbanesta kanssamme päivää viettämään. Kävimme päivän aikana lähes jokaisessa laitteessa, ellei lasten vempeleitä lasketa mukaan. Huvipuiston parhainta antia olivat Giant Drop ja Tower of Terror sekä AVP-lasertaistelu. Jälkimmäisestä en uskonut pitäväni lainkaan enkä mennyt siihen aluksi ollenkaan, mutta ajattelin lopulta kokeilla. Sisällä ihmiset jaettiin kahteen joukkueeseen: avaruusolioihin ja ihmisiin. Sitten oli lasersodan aika sokkeloisessa hallissa, joka oli sisustettu taisteluareenaksi.

Giant Drop oli suunnilleen samanlainen vempele kuin Linnanmäellä ja PowerParkissa on: korkea torni ja sinne hitaasti nouseva laite, joka jää ylös aivan kiduttavan pitkäksi aikaa. Maisemien ihailu ei ole nimittäin ihan ykkösenä mielessä, kun tietää laitteen putoavan alas hetkellä millä hyvänsä. Ja sitten vihdoin se painajaismainen naks-ääni ja nopea vapaapudotus takaisin maan kamaralle. Giant Dropin nimikin on ihan aiheellinen, sillä laite on reilusti korkeampi kuin serkkunsa Linnanmäellä - se nimittäin putoaa alas yhteensä 39 kerrostalon kerroksen verran ollen maailman korkein droppi. Tower of Terror taas on 15-paikkainen, auton tyylinen supernopeasti yli 200 kilometriin tunnissa kiihtyvä laite, joka nousee lopulta samaan torniin kuin Giant Drop ja palaa takaisin samaa rataa lähtöruutuunsa. Se oli viihdyttävä ja hauska, mutta valitettavan nopeasti ohi oleva kokemus!

Dreamworldissa oli paljon myös muita laitteita, kuten vuoristoratoja, villivirta ynnä muita tyypillisiä huvipuistovempeleitä. Huvipuisto oli kuitenkin pienoinen pettymys, sillä odotimme enemmän hurjia laitteita. Lisäksi petyimme laitteiden lyhyisiin kestoihin, sillä jonotuksen jälkeen laitteissa ei ehtinyt kauaa olemaan, kun ne jo loppuivat. Laitteiden kestot olivat paljon lyhyempiä kuin Suomessa. Voisin sanoa, että Suomessa on myös paremmat huvipuistot. Kaikkein suurin pettymys oli uudenuutukainen vuoristorata, jossa istuttiin moottoripyörien kyydissä. Jonotimme siihen yli puoli tuntia ja istuimme laitteessa alle puoli minuuttia. Mihinkään muuhun laitteeseen ei ollut läheskään yhtä pitkä jono, joten odotimme laitteen olevan hurja. Sen sijaan se oli todella kesy.

Giant Dropissa kävimme Henkan kanssa useita kertoja ja lopulta osasin jopa nauttia maisemista. Välillä emme edes vaivautuneet nousemaan ylös laitteesta, sillä siihen ei ollut iltapäivällä enää jonoja. Jaakkoa emme saaneet houkuteltua mukaan laitteeseen. Jaakko oli kuitenkin onnekas, sillä alhaalla meitä odottaessaan hänen ohitseen käveli mies elävän, ison tiikerin kanssa. Huvipuiston yhdessä kulmauksessa oli nimittäin muutama tiikeri näytillä isossa aitauksessa.

Alle tunti ennen huvipuiston sulkemisaikaa menimme Jaakon kanssa vielä hetkeksi vieressä olevaan WhiteWater Worldiin, jonne lippumme kelpasivat edelleen. Vesipuistossa ei ollut lähes ketään, sillä aussien mielestä siellä oli varmaan liian kylmä auringon alkaessa laskea. Meillä ei kuitenkaan ollut vielä kylmä, joten vietimme vesiliu'uissa loppupäivän. Tai ainakin niin kauan, kunnes puisto meni kiinni. Vesiliukumäkien työntekijätkin tuumivat, että meillä on hyvä asenne hauskanpidon suhteen. He eivät ymmärtäneet, miksi kukaan muu ei jaksanut enää laskea.

Vesipuiston jälkeen heitimme Henkan takaisin Brisbaneen ja kävimme syömässä Subwayssa. Sen jälkeen kävimme samalla näköalatasanteella, jolla olimme aiemmin käyneet Peterin kanssa. Sitten menimme yöksi Danin ja tämän kämppisten luokse, sillä he olivat luvanneet katsoa konettamme. Muuten olisimme menneet yöksi Viviennen luokse. Konetta ei kuitenkaan saatu kuntoon, sillä supernörtein kämppis ei ollut kotona. Vietimme yön kuitenkin Danin luona hieman pettyneinä.

Eilen lähdimme ajamaan heti aamusta pohjoiseen kohti Sunshine Coastia. Moottoritien varrella näimme kyltin villihevosvuoresta, jonka päällä oli näköalatasanne. Laitoimme auton parkkiin ja kiipesimme kukkulan päälle. Sieltä oli hienot näkymät moottoritien toisella puolella oleville Glass House -vuorille. Muuten maisemat näyttivät ainakin korkealta katsottuna melko suomalaisilta: tasaista maata ja havumetsää. Kukkulan nimestä huolimatta emme nähneet siellä yhtäkään villihevosta.

Jatkoimme matkaamme Sunshine Coastille, mutta pian saimme päällemme kunnon sadekuuron. Se siitä "auringonpaisteisesta rannikosta". Ajoimme ensin ylös Noosaan, jossa sade alkoi viimein hellittää. Söimme vähän evästä rannalla ja seurasimme, kuinka saderintama eteni kauas merelle. Rantavedessä oli puoli tusinaa surffaria, jotka yrittivät epätoivoisesti surffata pienissä aalloissa. Kukaan ei malttanut kuitenkaan nousta vedestä - ehkä juuri se seuraava aalto olisi vähän isompi. Surffareita katsellessamme automme viereen parkkeerasi valkoinen auto, jonka kyljessä luki "Kone". Jaakko meni heti kysymään autosta nousevalta pariskunnalta näiden tietämystä Koneen kotimaasta. Koneelle töitä tekevä mies tiesi heti Koneen olevan Suomesta, mutta naisella ei tuntunut olevan asiasta mitään hajua. Hän vain ihmetteli, kuinka Jaakko tiesi Koneen. Juttelimme pariskunnan kanssa hetkisen, ennen kuin lähdimme takaisin tien päälle.

Noosa vaikutti paikalta, jossa asuu lähinnä rikasta, yläluokkaista väkeä. Talot olivat valtavia linnoja, joista monesta aukesi näkymät suoraan merelle. Noosasta lähdimme ajelemaan takaisin etelään, mutta tällä kertaa ajelimme hitaasti aivan merenrantaa mukailevaa tietä. Sunshine Coast on nimittäin täynnä toinen toistaan hienompia biitsejä, jotka halusimme nähdä. Pysähdyimme muutamalle rannalle kävelemään, mutta lähes missään ei ollut ketään. Tuuli oli kova ja ilma oli suhteellisen kylmä aussiasteikolla. Jos olisimme olleet Suomessa, rannat olisivat olleet luultavasti täynnä väkeä. Australiassa 20-24 astetta tuulen kera saa kuitenkin väen pakenemaan rannoilta. Auringon laskiessa kävimme vielä yhdellä rannalla, Dicky Beachilla. Rannalla makasi vanhan, haaksirikkoutuneen laivan, S.S. Dickyn jäänteet. Paljon niistä ei ollut kuitenkaan enää jäljellä.

Kun saavuimme Brisbaneen, ajoimme vahingossa tuntunnäköiselle tielle ja tajusimme yhtäkkiä, että Chrisin ja Stephenin asunto oli vasemmalla. Pysäytimme nopeasti auton tien sivuun ja soitimme poikien ovikelloa. Stephen oli yksin kotona. Juttelimme hänen kanssaan hetkisen, ennen kuin lähdimme ajelemaan takaisin Gold Coastille. Nukuimme yön taas Viviennen kotoisassa asuntovaunussa.

Tänään menimme heti aamusta koko Australian suurimpaan vesipuistoon, Wet'n'Wildiin. Siellä oli ihan järjetön määrä erilaisia vesiliukumäkiä ja renkailla sekä patjoilla laskettavia liukuja, yksi huvipuistolaite, uima-altaita ja jopa pore-altaita kylmän varalle. Jonoja ei onneksemme ollut juuri lainkaan, sillä lämpötila oli vain vaivaiset 25 astetta tai vastaava. Pääsimme siis jokaiseen mäkeen alle minuutissa. Kuulimme paikallisilta, että joululomien ja Australian kesän aikaan puistossa on aivan toinen meininki. Nimittäin monet vesipuistossa silloin käyneet olivat koko päivän aikana ehtineet laskea vain kahdesta viiteen mäkeä. Voi mitä rahan tuhlausta! Ja täytyy muuten sanoa, että Espoon Serena on mielestäni edelleen parempi vesipuisto.

Jossain vaiheessa iltapäivää meille tuli kylmä, joten päätimme piipahtaa vielä huvipuisto Warner Bros. Movie Worldissa. Se kuului samaan ketjuun ja oli aivan vesipuiston vieressä. Jonotimme heti aluksi lähes puoli tuntia johonkin simulaattorilaitteeseen. Jonottaessamme emme edes tienneet, mikä laite oli, sillä se oli ison linnan sisällä. Me olimme ihan jonon kärkipäässä, mutta takanamme näkyi loputon jono. Kun olimme olleet melko surkeassa laitteessa ja kokeneet sen, tuli oikein sääli jonossa olevia ihmisiä.

Movie Worldin kummitusjuna oli puolestaan erittäin positiivinen yllätys. Aluksi pieni vaunu kierteli kummituslinnan raiteilla ihan normaalilla "pöö"-meiningillä. Sitten vaunu tuli mutkaan, josta arvelin sen menevän takaisin lähtöpisteeseen. Erehdyin kuitenkin pahemman kerran. Yhtäkkiä vaunu ajoi hissiin, joka lähti nousemaan kovaa vauhtia ylöspäin sivuille heiluen. Ylhäälle päästyään se lähti peruuttamaan ja putosi raiteita pitkin jyrkkään alamäkeen. Sitten vaunu kääntyi oikeinpäin ja meni vauhdilla läpi kunnon vuoristoradan isossa, pimeässä linnassa. Seinillä vilkkuivat psykedeeliset valot ja punaisina hehkuvat, isot hämähäkit. Radatuksen jälkeen vaunu laski vielä lopuksi kunnon alamäen, ennen kuin se tuli ulos linnasta. Paras kummitusjuna ikinä!

Kävimme myös komeassa tukkijoessa, jonka varrelle oli rakennettu tunnelmallinen vanhan ajan kylä. Loppulasku piti huolen siitä, ettei kukaan jäänyt kuivaksi. Koko puiston hurjin ja paras vuoristorata oli valitettavasti suljettu huollon takia, mutta myös toinen vuoristorata oli aivan huippu! Kävimmekin useamman kerran sekä vuoristoradassa että kummitusjunassa. Lisäksi puistossa oli erilaisia stunt-esityksiä ja kaikenmoista show-meininkiä, mutta emme ehtineet perehtyä niihin. Päivä oli kuitenkin todella hauska.

Nyt olemme viimeistä kertaa Viviennen asuntovaunussa, sillä vuokra-auton täytyy olla takaisin Brisbanessa huomenaamuna. Nukumme kuitenkin vielä yön täällä, sillä tunnelmallisempaa yöpaikkaa saa hakea.